KALEVALA

Kuudestoista runo

Vaka vanha VÀinÀmöinen,
tietÀjÀ iÀn-ikuinen,
oli veistÀvÀ venoista,
uutta purtta puuhoava
nenÀssÀ utuisen niemen,
pÀÀssÀ saaren terhenisen.
Puita puuttui purren seppÀ,
lautoja venon tekijÀ.

KenpÀ puuta etsimÀhÀn,
10   tammea tavoittamahan
VÀinÀmöiselle venoksi,
laulajalle pohjapuuksi?

Pellervoinen, pellon poika,
Sampsa poika pikkarainen,
sep' on puuta etsimÀhÀn,
tammea tavoittamahan
VÀinÀmöiselle venoksi,
laulajalle pohjapuuksi!

KÀypi tietÀ, astelevi
20   koillisille maailmoille.
Meni mÀen, menevi toisen,
kulki kohta kolmannenki,
kirves kultainen olalla,
vaskivarsi kirvehessÀ.
Yhtyi haapa vastahansa,
sylen kolmen korkeuinen.

Tahtoi haapoa tavata,
puia puuta kirvehellÀ.
Haapa haastaen sanovi,
30   itse kielin kerkiĂ€vi:
"MitÀ, mies, tahot minusta,
kuta kuitenki hala'at?"

Sampsa poika Pellervoinen,
hÀnpÀ tuon sanoiksi virkki:
"Tuotapa tahon sinusta,
tuota etsin ja hala'an:
VÀinÀmöiselle venettÀ,
laulajalle purren puuta."

Haapa haastoi kummemmasti,
40   sataoksainen osasi:
"Vuotava veno minusta
ja pursi putoavainen!
MinÀ olen ontelo tyveltÀ:
kolmasti tÀnÀ kesÀnÀ
toukka söi syÀmyeni,
mato juureni makasi."

Sampsa poika Pellervoinen
siitÀ eistyvi etemmÀ;
astua ajattelevi
50   maailmoille pohjaisille.

Tuli honka vastahansa,
sylen kuuen korkeuinen.
Iski puuta kirvehellÀ,
kolahutti kuokallansa,
kysytteli, lausutteli:
"Oisiko sinusta, honka,
VÀinÀmöiselle venoksi,
laulajalle laivapuuksi?"

Honka vastata hotaisi,
60   itse ÀÀnehen Ă€rĂ€hti:
"Ei minusta purtta tulle,
kuuen kaaren kantajata!
Mie olen honka huolainniekka;
kolmasti tÀnÀ kesÀnÀ
korppi koikkui latvallani,
varis vaakkui oksillani."

Sampsa poika Pellervoinen
aina eistyvi etemmÀ;
astua ajattelevi
70   suvisille maailmoille.
Tuli tammi vastahansa,
ympÀri yheksÀn syltÀ.

Kysytteli, lausutteli:
"Tulisko sinusta, tammi,
emeÀ erÀvenehen,
sotapurren pohjapuuta?"

Tammi taiten vastaeli,
osaeli puu omena:
"On vainen minussa puuta
80   emĂ€ksi yhen venosen,
enk' ole hoikka huolainniekka
enkÀ ontelo sisÀltÀ.
Kolmasti tÀnÀ kesÀnÀ,
tÀnÀ suurena suvena
pÀivyt kierti keskipuuta,
kuuhut latvalla kumotti,
kÀet kukkui oksillani,
linnut lehvillÀ lepÀsi."

Sampsa poika Pellervoinen
90   otti kirvehen olalta,
iski puuta kirvehellÀ,
tammea tasaterÀllÀ;
pian taisi tammen kaata,
puun sorean sorrutella.

Ensin laski latvan poikki,
tyven tyynni halkaisevi.
Veisti siitÀ pohjapuita,
lautoja epÀlukuisin
laulajalle laivaksiksi,
100   VĂ€inĂ€möiselle venoksi.

SiitÀ vanha VÀinÀmöinen,
tietÀjÀ iÀn-ikuinen,
teki tieolla venettÀ,
laati purtta laulamalla
yhen tammen taittumista,
puun murskan murenemista.

Lauloi virren: pohjan puutti,
lauloi toisen: liitti laian;
lauloi kohta kolmannenki
110   hankoja hakatessansa,
pÀitÀ kaaren pÀÀtellessÀ,
liitellessÀnsÀ limiÀ.

Kaaritettua venosen,
liitettyÀ laian liitot
uupui kolmea sanoa
panemilla parraspuien,
kokkien kohentimilla,
perÀpÀÀn on pÀÀttimillÀ.


Vaka vanha VÀinÀmöinen,
120   tietĂ€jĂ€ iĂ€n-ikuinen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Voi poloinen, pÀiviÀni!
Ei saanut veno vesille,
uusi laiva lainehille!"

Arvelee, ajattelevi,
mistÀpÀ sanoja saisi,
loisi lempiluottehia;
pÀÀskyjenkö pÀÀlaelta,
joutsenkarjan juonen pÀÀstÀ,
130   hanhilauman hartioilta?

LĂ€ksi saamahan sanoja.
Tuhoi joukon joutsenia,
harkun hanhia hÀvitti,
pÀÀttömÀsti pÀÀskysiÀ:
ei saanut sanoakana,
ei sanoa eikÀ puolta.

Arvelee, ajattelevi:
"Tuoll' oisi sata sanoa
kesÀpeuran kielen alla,
140   suussa valkean oravan."

LĂ€ksi saamahan sanoja,
ongelmoita ottamahan.
Pellon peuroja levitti,
oravia suuren orren:
sai siitÀ sanoja paljo,
ne kaikki avuttomia.

Arvelee, ajattelevi:
"Tuolta saan sa'an sanoja,
tuolta Tuonelan ko'ista,
150   Manalan ikimajasta."

LĂ€ksi Tuonelta sanoja,
Manalalta mahtiloita.
Astua taputtelevi;
kÀvi viikon vitsikkoa,
viikon toisen tuomikkoa,
kolmannen katajikkoa:
jo nÀkyi Manalan saari,
Tuonen kumpu kuumottavi.

Vaka vanha VÀinÀmöinen
160   jo huhuta huikahutti
tuossa Tuonelan joessa,
Manalan alantehessa:
"Tuo venettÀ, Tuonen tytti,
lauttoa, Manalan lapsi,
yli salmen saa'akseni,
joen poikki pÀÀstÀkseni!"

LyhykÀinen Tuonen tytti,
matala Manalan neiti,
tuo oli poukkujen pesijÀ,
170   rĂ€pĂ€hien rĂ€imyttĂ€jĂ€
Tuonen mustassa joessa,
Manalan alusve'essÀ.
Sanan virkkoi, noin nimesi,
itse lausui ja pakisi:
"Vene tÀÀltÀ tuotanehe,
kuni syy sanottanehe,
mi sinun Manalle saattoi
ilman tauin tappamatta,
ottamatta oivan surman,
180   muun surman musertamatta."

Vaka vanha VÀinÀmöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuoni minun tÀnne tuotti,
Mana mailtani veteli."

LyhykÀinen Tuonen tytti,
matala Manalan neiti,
tuonpa hÀn sanoiksi virkki:
"Jopa keksin kielastajan!
Kunp' on Tuoni tÀnne toisi,
190   Mana mailta siirteleisi,
Tuoni toisi tullessansa,
Manalainen matkassansa
Tuonen hattu hartioilla,
Manan kintahat kÀessÀ.
Sano totta, VÀinÀmöinen:
mi sinun Manalle saattoi?"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
jo tuossa sanoiksi virkki:
"Rauta mun Manalle saattoi,
200   terĂ€s tempoi Tuonelahan."

LyhykÀinen Tuonen tytti,
matala Manalan neiti,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuosta tunnen kielastajan!
Kun rauta Manalle saisi,
terÀs toisi Tuonelahan,
verin vaattehet valuisi,
hurmehen hurahteleisi.
Sano totta, VÀinÀmöinen,
210   sano totta toinen kerta!"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Vesi sai minun Manalle,
aalto toi on Tuonelahan."

LyhykÀinen Tuonen tytti,
matala Manalan neiti,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"YmmÀrrÀn valehtelijan!
Jos vesi Manalle saisi,
220   aalto toisi Tuonelahan,
vesin vaattehet valuisi,
helmasi herahteleisi.
Sano tarkkoja tosia:
mi sinun Manalle saattoi?"

Tuossa vanha VÀinÀmöinen
vielÀ kerran kielastavi:
"Tuli toi mun Tuonelahan,
valkea Manalle saattoi."

LyhykÀinen Tuonen tytti,
230   matala Manalan neiti,
hÀnpÀ tuon sanoiksi virkki:
"Arvoan valehtelijan!
Jos tuli Manalle toisi,
valkeainen Tuonelahan,
oisi kutrit kÀrventynnÀ,
partaki pahoin palanut.

"Oi sie vanha VÀinÀmöinen!
Jos tahot venettÀ tÀÀltÀ,
sano tarkkoja tosia,
240   valehia viimeisiĂ€,
mitenkÀ tulit Manalle
ilman tauin tappamatta,
ottamatta oivan surman,
muun surman murentamatta!"

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Jos vÀhÀn valehtelinki,
kerran toisen kielastelin,
toki ma sanon toetki.
Te'in tieolla venettÀ,
250   laain purtta laulamalla.
Lauloin pÀivÀn, lauloin toisen,
niin pÀivÀllÀ kolmannella
rikkoihe reki runoilta,
jalas taittui lausehilta:
lÀksin Tuonelta oroa,
Manalalta vÀÀntiÀtÀ
rekosen rakentoani,
laulukorjan laatiani.
Tuopa nyt venoista tÀnne,
260   laita mulle lauttoasi
yli salmen saa'akseni,
joen poikki pÀÀstÀkseni!"

KyllÀ Tuonetar toruvi,
Manan neiti riitelevi:
"Oi on, hullu, hulluuttasi,
mies on, mielesi vÀhyyttÀ!
Tulet syyttÀ Tuonelahan,
tauitta Manan majoille!
Parempi sinun olisi
270   palata omille maille:
ÀijÀ on tÀnne tullehia,
ei paljo palannehia."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Akka tieltÀ kÀÀntyköhön,
eip' on mies pahempikana,
uros untelompikana!
Tuo venettÀ, Tuonen tytti,
lauttoa, Manalan lapsi!"

Vei venehen Tuonen tytti;
280   sillĂ€ vanhan VĂ€inĂ€möisen
yli salmen saattelevi,
joen poikki pÀÀstelevi.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Voi sinua, VÀinÀmöinen!
LĂ€ksit surmatta Manalle,
kuolematta Tuonelahan!"

Tuonetar, hyvÀ emÀntÀ,
Manalatar, vaimo vanha,
toip' on tuopilla olutta,
290   kantoi kaksikorvaisella;
itse tuon sanoiksi virkki:
"Juop' on, vanha VÀinÀmöinen!"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
katsoi pitkin tuoppiansa:
sammakot kuti sisÀllÀ,
maot laioilla lateli.
SiitÀ tuon sanoiksi virkki:
"En mÀ tÀnne tullutkana
juomahan Manalan maljat,
300   Tuonen tuopit lakkimahan:
juopuvat oluen juojat,
kannun appajat katoovat."

Sanoi Tuonelan emÀntÀ:
"Oi on vanha VÀinÀmöinen!
MitÀ sie tulit Manalle,
kuta Tuonelan tuville
ennen Tuonen tahtomatta,
Manan mailta kutsumatta?"

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
310   "VeistĂ€essĂ€ni venoista,
uutta purtta puuhatessa
uuvuin kolmea sanoa
peripÀÀtÀ pÀÀtellessÀ,
kokkoa kohottaessa.
Kun en noita saanutkana,
mailta, ilmoilta tavannut,
piti tulla Tuonelahan,
lÀhteÀ Manan majoille
saamahan sanoja noita,
320   ongelmoita oppimahan."

Tuopa Tuonelan emÀntÀ
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei Tuoni sanoja anna,
Mana mahtia jakele!
EtkÀ tÀÀltÀ pÀÀsnekÀnÀ
sinÀ ilmoisna ikÀnÀ
kotihisi kulkemahan,
maillesi matelemahan."

Uuvutti unehen miehen,
330   pani maata matkalaisen
Tuonen taljavuotehelle.
SiinÀ mies makaelevi,
uros unta ottelevi:
mies makasi, vaate valvoi.

Oli akka Tuonelassa,
akka vanha kÀykkÀleuka,
rautarihman kehreÀjÀ,
vaskilankojen valaja.
KehrÀsi sataisen nuotan,
340   tuhantisen tuuritteli
yönÀ yhtenÀ kesÀisnÀ
yhellÀ vesikivellÀ.

Oli ukko Tuonelassa;
se on ukko kolmisormi,
rautaverkkojen kutoja,
vaskinuotan valmistaja.
Se kutoi sataisen nuotan,
tuhantisen tuikutteli
samana kesÀisnÀ yönÀ
350   samalla vesikivellĂ€.

Tuonen poika koukkusormi,
koukkusormi, rautanÀppi,
se veti sataisen nuotan
poikki Tuonelan joesta,
sekÀ poikki jotta pitkin,
jotta vielÀkin vitahan,
jottei pÀÀstÀ VÀinÀmöisen,
selvitÀ uvantolaisen
sinÀ ilmoisna ikÀnÀ,
360   kuuna kullan valkeana
tuolta Tuonelan ko'ista,
Manalan ikimajoista.


Vaka vanha VÀinÀmöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Joko lie tuhoni tullut,
hÀtÀpÀivÀ pÀÀlle pÀÀsnyt
nÀillÀ Tuonelan tuvilla,
Manalan majantehilla?"

Pian muuksi muuttelihe,
370   ruton toiseksi rupesi:
meni mustana merehen,
saarvana sara'ikkohon;
matoi rautaisna matona,
kulki kyisnÀ kÀÀrmehenÀ
poikki Tuonelan joesta,
lÀpi Tuonen verkkoloista.

Tuonen poika koukkusormi,
koukkusormi, rautanÀppi,
kÀvi aamulla varahin
380   verkkojansa katsomahan:
sa'an saapi taimenia,
tuhat emon alvehia,
eip' on saanut VÀinÀmöistÀ,
ukkoa uvantolaista.

SiitÀ vanha VÀinÀmöinen
Tuonelasta tultuansa
sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Elköhön hyvÀ Jumala,
390   elköhön sitĂ€ suetko,
itse-mennyttÀ Manalle,
Tuonelahan tunkeinutta!
ÄijĂ€ on sinne saanehia,
vÀhÀ tuolta tullehia,
tuolta Tuonelan ko'ista,
Manalan ikimajoista."

VielÀ tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin lateli
nuorisolle nousevalle,
400   kansalle ylenevĂ€lle:
"ElkÀtte, imeisen lapset,
sinÀ ilmoisna ikÀnÀ
tehkö syytÀ syyttömÀlle,
vikoa viattomalle!
Pahoin palkka maksetahan
tuolla Tuonelan ko'issa:
sija on siellÀ syyllisillÀ,
vuotehet viallisilla,
alus kuumista kivistÀ,
410   palavoista paateroista,
peitto kyistÀ, kÀÀrmehistÀ,
Tuonen toukista ku'ottu."

top