KALEVALA

Kahdestoista runo

Siitä Ahti Lemminkäinen,
tuo on kaunis kaukolainen,
aina aikoja eleli
nuoren neitosen keralla;
ei itse sotia käynyt
eikä Kyllikki kyleä.

Niin päivänä muutamana,
huomenna moniahana
itse Ahti Lemminkäinen
10   lähtevi kalankutuhun;
tullut ei illaksi kotihin,
ensi yöksi ennättänyt.
Jo meni Kyllikki kylähän,
noien neitojen kisahan.

Kenpä saattavi sanoman,
kenpä kielen kantelevi?
Ainikki sisar Ahilla;
sep' on saattavi sanoman,
sepä kielen kantelevi:
20   "Armas Ahti veikkoseni!
Jo kävi Kyllikki kylässä,
veräjillä vierahilla,
kylän neitojen kisassa,
kassapäien karkelossa."

Ahti poika, aino poika,
itse lieto Lemminkäinen
tuosta suuttui, tuosta syäntyi,
tuosta viikoksi vihastui.
Itse tuon sanoiksi virkki:
30   "Oi emoni, vaimo vanha!
Jospa paitani pesisit
mustan käärmehen mujuissa,
kiirehesti kuivoaisit,
mun sotahan mennäkseni
Pohjan poikien tulille,
Lapin lasten tanterille:
jo kävi Kyllikki kylässä,
veräjillä vierahilla,
noien neitojen kisassa,
40   kassapäien karkelossa."

Kyllä Kyllikki sanovi,
nainen ensin ennättävi:
"Ohoh armas Ahtiseni!
Ellös lähtekö sotahan!
Näin mä unta maatessani,
sike'in levätessäni:
tuli ahjona ajeli,
valkea välähtelihe
aivan ikkunan alatse,
50   periseinän penkeretse;
siitä tuiskahti tupahan,
koskena kohahtelihe
siltalauoista lakehen,
ikkunasta akkunahan."

Siitä lieto Lemminkäinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"En usko unia naisten
enkä vaimojen valoja.
Oi emoni, kantajani!
60   Tuo tänne sotisopani,
kanna vainovaatteheni!
Mieleni minun tekevi
juomahan soan olutta,
soan mettä maistamahan."

Tuon emo sanoiksi virkki:
"Oi on Ahti poikaseni!
Ellös lähtekö sotahan!
On meillä oloista koissa
leppäisessä lekkerissä
70   tapin tammisen takana;
tuon sinulle juoaksesi,
josp' on joisit kaiken päivän."

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"En huoli koto-oloista!
Ennen juon joesta vettä
melan tervaisen terältä:
makeamp' on juoakseni,
kuin kaikki kotoiset kaljat.
Tuo tänne sotisopani,
80   kanna vainovaatteheni!
Lähen Pohjolan tuville,
Lapin lasten tanterille
kultia kyselemähän,
hope'ita haastamahan."

Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Ohoh Ahti poikaseni!
Onp' on kultia ko'issa,
hope'ita aitassamme.
Vasta päänä eilisenä,
90   aamulla ani varahin
kynti orja kyisen pellon,
käärmehisen käännätteli;
nosti aura arkun kannen,
perä penningin ylenti:
siihen on salvattu satoja,
tuhansia tukkueltu.
Arkun aittahan ehätin,
panin aitan parven päähän."

Sanoi lieto Lemminkäinen:
100   "En huoli kotieloista!
Jos markan soasta saanen,
parempana tuon pitelen,
kuin kaikki kotoiset kullat,
auran nostamat hopeat.
Tuo tänne sotisopani,
kanna vainovaatteheni!
Lähen Pohjolan sotahan,
Lapin lasten tappelohon.

"Mieleni minun tekevi,
110   aivoni ajattelevi
itse korvin kuullakseni,
nähä näillä silmilläni,
onko neittä Pohjolassa,
piikoa Pimentolassa,
jok' ei suostu sulhosihin,
mielly miehi'in hyvihin."

Sanoi äiti Lemminkäisen:
"Ohoh Ahti poikaseni!
Sull' on Kyllikki ko'issa,
120   kotinainen korkeampi!
Kamala on kaksi naista
yhen miehen vuotehella."

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Kyllikki on kylänkävijä:
juoskohon joka kisassa,
maatkohon joka majassa,
kylän impien iloissa,
kassapäien karkeloissa!"


Emo kielteä käkesi,
130   varoitteli vaimo vanha:
"Ellös vainen, poikueni,
menkö Pohjolan tuville
ilman tieon tietämättä,
ilman taion taitamatta,
Pohjan poikien tulille,
Lapin lasten tanterille!
Siellä lappi laulanevi,
tunkenevi turjalainen
suin sytehen, päin savehen,
140   kypenihin kyynäsvarsin,
kourin kuumihin poroihin,
palavihin paateroihin."

Niin sanovi Lemminkäinen:
"Jo minua noiat noitui,
noiat noitui, kyyt kiroili;
koki kolme lappalaista
yhtenä kesäisnä yönä,
alasti alakivellä,
ilman vyöttä, vaattehitta,
150   rikorihman kiertämättä:
senpä hyötyivät minusta,
sen verran, katalat, saivat,
min kirves kivestä saapi,
napakaira kalliosta,
järky jäästä iljanesta,
Tuoni tyhjästä tuvasta.

"Toisinpa oli uhattu,
toisinpa kävi kätehen.
Mielivät minua panna,
160   uhkasivat uuvutella
soille sotkuportahiksi,
silloiksi likasijoille,
panna leuan liettehesen,
parran paikkahan paha'an.
Vaan minäpä, mies mokoma,
en tuossa kovin hätäillyt;
itse loime loitsijaksi,
sain itse sanelijaksi:
lauloin noiat nuolinensa,
170   ampujat asehinensa,
velhot veitsirautoinensa,
tietäjät teräksinensä
Tuonen koskehen kovahan,
kinahmehen kauheahan,
alle koprun korke'imman,
alle pyörtehen pahimman.
Siellä noiat nukkukohot,
siellä maatkohot katehet,
kunnes heinä kasvanevi
180   läpi pään, läpi kypärin,
läpi noian olkapäien,
halki hartialihojen
noialta makoavalta,
katehelta nukkuvalta!"

Ainapa emo epäsi
lähtemästä Lemminkäistä;
emo kielti poikoansa,
nainen miestänsä epäsi:
"Ellös vainen menkökänä
190   tuonne kylmähän kylähän,
pimeähän Pohjolahan!
Tuho ainaki tulevi,
tuho poikoa pätöistä,
hukka lieto Lemminkäistä.
Jos sanot sa'alla suulla,
enp' on tuota uskokana:
ei sinussa laulajata
Pohjan poikien sekahan,
etkä tunne kieltä Turjan,
200   maha et lausua lapiksi."

Silloin lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
oli päätänsä sukiva,
hapsiansa harjoava.
Suan seinähän sivalti,
harjan paiskoi patsahasen,
sanan virkkoi, noin nimesi,
itse lausui ja pakisi:
"Silloin on hukka Lemminkäistä,
210   tuho poikoa pätöistä,
kun suka verin valuvi,
harja hurmehin loruvi."


Läksi lieto Lemminkäinen
pimeähän Pohjolahan
vastoin kieltoa emonsa,
varoitusta vanhempansa.

Hyöteleikse, vyöteleikse,
rautapaitoihin paneikse,
teräsvöihin telkitäikse.
220   Itse tuon sanoiksi virkki:
"Mies on luustossa lujempi,
rautapaiassa parempi,
teräsvyössä tenhoisampi
noien noitien sekahan,
jottei huoli huonommista,
hätäile hyviäkänä."

Otti miekkansa omansa,
tempasi tuliteränsä,
jok' oli Hiiessä hiottu,
230   jumaloissa kuuraeltu;
tuon sivullehen sitovi,
tunki tuppihuotrasehen.

Missä mies varaeleikse,
uros tuima turveleikse?
Jo vähin varaeleikse,
tuossa tuima turveleikse:
oven suussa orren alla,
pirtin pihtipuolisessa,
pihalla kujasen suussa,
240   veräjissä viimeisissä.

Siinä mies varaelihe
vaimollisesta väestä;
ei ole ne varat väkevät
eikä turvat luotettavat,
niin vielä varoitteleikse
urohoisesta väestä
tien kahen jaka'imessa,
sinisen kiven selässä,
hettehillä heiluvilla,
250   läikkyvillä lähtehillä,
kosken kopruilla kovilla,
ve'en vankan vääntehessä.

Tuossa lieto Lemminkäinen
itse lausui ja saneli:
"Ylös maasta, miekkamiehet,
mannun-aikaiset urohot,
kaivoloista, kalpamiehet,
jokiloista, jousimiehet!
Nouse, metsä, miehinesi,
260   korpi kaikki, kansoinesi,
vuoren ukko, voiminesi,
vesihiisi, hirmuinesi,
väkinesi, veen emäntä,
ve'en vanhin, valtoinesi,
neitoset, joka norosta,
hienohelmat, hettehistä
miehen ainoan avuksi,
pojan kuulun kumppaliksi,
jottei pysty noian nuolet
270   eikä tietäjän teräkset
eikä velhon veitsirauat,
ei asehet ampumiehen!

"Kun ei tuosta kyllä liene,
vielä muistan muunki keinon:
ylemmäksi huokoaime
tuolle taivahan Ukolle,
joka pilviä pitävi,
hattaroita hallitsevi.

"Oi Ukko, ylijumala,
280   taatto vanha taivahinen,
puhki pilvien puhuja,
halki ilman haastelija!
Tuo mulle tulinen miekka
tulisen tupen sisässä,
jolla haittoja hajotan,
jolla riitsin rikkehiä,
kaa'an maalliset katehet,
ve'elliset velhot voitan
etiseltä ilmaltani,
290   takaiselta puoleltani,
päältä pääni, viereltäni,
kupehelta kummaltani,
- kaa'an noiat nuolihinsa,
velhot veitsirautoihinsa,
tietäjät teräksihinsä,
pahat miehet miekkoihinsa!"

Siitä lieto Lemminkäinen,
tuo on kaunis Kaukomieli,
varsan viiasta vihelti,
300   kulokosta kultaharjan;
pisti varsan valjahisin,
puikkoihin tulipunaisen.
Itse istuikse rekehen,
kohautti korjahansa,
laski virkkua vitsalla,
karkutti kariperällä.
Virkku juoksi, matka joutui,
reki vieri, tie lyheni,
hope'inen hiekka helkki,
310   kangas kultainen kumisi.

Kulki päivän, kulki toisen,
kulki kohta kolmannenki.
Päivänäpä kolmantena
kylä vastahan tulevi.

Siitä lieto Lemminkäinen
ajavi karittelevi
vierimäistä tietä myöten
vierimäisehen talohon.
Yli kynnyksen kysyvi,
320   lausui lakkapuun takoa:
"Oisiko talossa tässä
rinnukseni riisujata,
aisani alentajata,
luokin lonkahuttajata?"

Lausui lapsi lattialta,
poika portahan nenältä:
"Ei ole talossa tässä
rinnuksesi riisujata,
aisasi alentajata,
330   luokin lonkahuttajata."

Mitä huoli Lemminkäinen!
Laski virkkua vitsalla,
helähytti helmisvyöllä;
ajavi karittelevi
keskimäistä tietä myöten
keskimäisehen talohon.
Yli kynnyksen kysyvi,
lausuvi lakan takoa:
"Oisiko talossa tässä
340   ottajata ohjaksien,
rinnuksien riistojata,
rahkehien raastajata?"

Kiisti akka kiukahalta,
kielipalko pankon päästä:
"Kyllä saat talosta tästä
ottajia ohjaksesi,
rinnuksesi riisujia,
aisasi alentajia:
onp' on kyllä kymmeniä,
350   saat jos tahtonet satoja,
jotka sulle kyyin saavat,
antavat ajohevosen,
kotihisi, konnan, mennä,
maahasi, pahan, paeta,
isäntäsi istumille,
emäntäsi astumille,
veljesi veräjän suulle,
sisaresi sillan päähän
ennen päivän päätymistä,
360   auringon alenemista."

Mitä huoli Lemminkäinen!
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oisi akka ammuttava,
koukkuleuka kolkattava."
Laski virkun vieremähän;
ajavi suhuttelevi
ylimäistä tietä myöten
ylimäisehen talohon.

Siinä lieto Lemminkäinen
370   lähetessänsä taloa
sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Sule, Hiisi, haukun suuta,
Lempo, koiran leukaluuta,
laita sulku suun etehen,
haitta hammasten välihin,
ettei ennen ääntä päästä
miehen mentyä sivutse!"

Niin pihalle tultuansa
380   lyöpi maata ruoskallansa:
utu nousi ruoskan tiestä,
mies pieni u'un seassa;
sepä riisui rinnuksia,
sepä aisoja alenti.

Siitä lieto Lemminkäinen
itse korvin kuuntelevi
kenenkänä keksimättä,
kunkana havaitsematta:
kuuli ulkoa runoja,
390   läpi sammalen sanoja,
läpi seinän soittajoita,
läpi lauan laulajoita.

Katsahti tupahan tuosta,
pilkisteli piilokkali:
tupa oli täynnä tuntijoita,
autsat täynnä laulajoita,
sivuseinät soittajoita,
ovensuu osoavia,
peripenkki tietäjiä,
400   karsina karehtijoita;
lauloivat Lapin runoja,
Hiien virttä vinguttivat.

Siitä lieto Lemminkäinen
tohti toisiksi ruveta,
ruohti muuksi muutellaita;
meni nurkasta tupahan,
sai sisähän salvoimesta.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Hyvä on laulu loppuvasta,
410   lyhyestä virsi kaunis;
miel' on jäämähän parempi
kuin on kesken katkemahan."

Itse Pohjolan emäntä
liikkui sillan liitoksella,
laahoi keskilattialla.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Olipa tässä ennen koira,
rakki rauankarvallinen,
lihan syöjä, luun purija,
420   veren uuelta vetäjä.
Mi lienetki miehiäsi,
ku ollet urohiasi,
kun tulit tähän tupahan,
sait sisähän salvoksehen
ilman koiran kuulematta,
haukkujan havaitsematta?"

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"En mä tänne tullutkana
taioittani, tieoittani,
430   mahittani, maltittani,
ilman innotta isoni,
varuksitta vanhempani,
koiriesi syötäväksi,
haukkujen hakattavaksi.

"Pesipä emo minua,
pesi piennä hutjukkana,
kolmasti kesäisnä yönä,
yheksästi syksy-yönä,
joka tielle tietäjäksi,
440   joka maalle malttajaksi,
kotonani laulajaksi,
ulkona osoajaksi."

Siitä lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
jop' on loihe loitsijaksi,
laikahtihe laulajaksi:
tulta iski turkin helmat,
valoi silmät valkeata
Lemminkäisen laulaessa,
450   laulaessa, lausiessa.

Lauloi laulajat parahat
pahimmiksi laulajiksi;
kivet suuhun syrjin syösti,
paaet lappehin lateli
parahille laulajille,
taitavimmille runoille.

Niin lauloi mokomat miehet
minkä minne, kunka kunne:
ahoille vesattomille,
460   maille kyntämättömille,
lampihin kalattomihin,
aivan ahvenettomihin,
Rutjan koskehen kovahan,
palavahan pyörtehesen,
virran alle vaahtipäiksi,
kosken keskelle kiviksi,
tulena palelemahan,
säkehinä säykkymähän.

Sinne lieto Lemminkäinen
470   lauloi miehet miekkoinensa,
urohot asehinensa;
lauloi nuoret, lauloi vanhat,
lauloi kerran keskilaaun;
yhen heitti laulamatta:
karjapaimenen pahaisen,
ukko vanhan umpisilmän.

Märkähattu karjanpaimen,
hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Oi sie lieto Lemmin poika!
480   Lauloit nuoret, lauloit vanhat,
lauloit kerran keskilaaun:
niin miks' et minua laula?"

Sanoi lieto Lemminkäinen:
"Siksi en sinuhun koske,
kun olet katsoa katala,
kurja koskemaisittani.
Vielä miesnä nuorempana,
karjanpaimenna pahaisna
turmelit emosi tuoman,
490   sisaresi siuvahutit;
kaikki herjasit hevoset,
tamman varsat vaivuttelit
suon selillä, maan navoilla,
ve'en liivan liikkumilla."

Märkähattu karjanpaimen
tuosta suuttui ja vihastui.
Meni ulos usta myöten,
pellolle pihoa myöten;
juoksi Tuonelan joelle,
500   pyhän virran pyörtehelle.
Siellä katsoi Kaukomieltä,
vuottelevi Lemminkäistä
Pohjasta paloavaksi,
kotihinsa kulkevaksi.

top