KALEVALA

NeljÀskolmatta runo

Jo nyt on neiti neuvottuna,
morsian opastettuna.
VielÀ virkin veijolleni,
sulholleni suin puhelen:
"Sulho, viljon veikkoseni,
vielÀ veikkoa parempi,
emon lasta armahampi,
ison lasta lauhkeampi!
Kuulesta, ma kuin sanelen,
10   kuin sanelen, kuin puhelen
tÀstÀ liinalinnustasi,
saamaisestasi kanasta!

"KiitÀ, sulho, onneasi
hyvÀn saaman saamastasi!
Kun kiitÀt, hyvinki kiitÀ!
HyvÀn sait, hyvÀn tapasit,
hyvÀn Luojasi lupasi,
hyvÀn antoi armollinen.
Lue kiitokset isolle,
20   emoselle viel' enemmin,
ku tuuti tytön mokoman,
niin mokoman morsiamen!

"Puhas on neiti puolellasi,
neiti kirkas kihloissasi,
valkeainen vallassasi,
soreainen suojassasi,
tytÀr riski rinnallasi,
verevÀinen vieressÀsi,
tytÀr riski, riihenpuija,
30   hempulainen heinĂ€nlyöjĂ€,
pulski poukkujen pesijÀ,
varski vaatevalkaisija,
kensti rihman kehreÀjÀ,
karski kankahan kutoja.

"Niin sen piukki pirran ÀÀni,
kuin kÀki mÀellÀ kukkui;
niin sen suihki sukkulainen,
kuin on portimo pinossa;
niin sen kÀÀmi kÀÀnnÀhteli,
40   kuin kĂ€py oravan suussa.
Ei kylÀ sike'in maannut,
linnakunta uinaellut
neien pirran pirkeheltÀ,
sukkulan surinehelta.

"Sulhokainen, nuorukainen,
miehen kanta kaunokainen!
Tao viikate terÀvÀ,
vaali vartehen hyvÀhÀn,
veistele verÀjÀn suussa,
50   kannon pÀÀssĂ€ kalkuttele!
Kun tulevi pÀivÀpaiste,
viepÀ neiti nurmen pÀÀlle:
nÀet, kuin heinÀ herskÀhtÀvi,
kova heinÀ korskahtavi,
vihvilÀinen viuskahtavi,
suolaheinÀ suiskahtavi,
mÀtÀs myötÀhÀn menevi,
vesan kanta katkeavi.

"Kun tulevi toinen pÀivÀ,
60   hanki suora sukkulainen,
pirran-pÀÀllinen pÀtevÀ,
kÀÀrinlauta laaullinen,
vuoli suksekset soreat,
hanki kaikki kangasneuvot!
Laita neiti kangaspuille,
pirran-pÀÀllinen piohon:
Ă€sken pirta piukkoavi,
kangaspuut kamahtelevi,
kuuluvi kylÀhÀn kalske,
70   pirran pirske loitommalle.
Akat tuosta arvelevat,
kysyvÀt kylÀiset naiset:
'Kuka kangasta kutovi?'
Sinun vastata sopivi:
'Oma kultani kutovi,
herttaiseni helskyttÀvi.
Laskiko lapoja kangas,
pÀÀsti pirta piitÀmiÀ?'
'Ei laske lapoja kangas,
80   pÀÀstĂ€ ei pirta piitĂ€miĂ€:
on kuin Kuuttaren kutoma,
PÀivÀttÀren kehreÀmÀ,
Otavattaren osaama,
TÀhettÀren tÀyttelemÀ.'

"Sulhokainen, nuorukainen,
miehen kanta kaunokainen!
Kun nyt lÀhet kulkemahan,
saat tÀstÀ ajelemahan
kera nuoren neitosesi,
90   kanssa kaunihin kanasi,
ellös vainen varpuistasi,
tÀtÀ liinalinnuistasi,
ellös vieruhun ve'elkö,
aian kolkkihin ajelko,
kaa'atelko kannon pÀÀhÀn,
kivilöihin kiskotelko!
Ei ennen ison ko'issa,
emon kaunon kartanoilla
neittÀ vieruihin ve'elty,
100   aian kolkkihin ajeltu,
kaa'ateltu kannon pÀÀhÀn,
kivilöihin kiskoteltu.

"Sulhokainen, nuorukainen,
miehen kanta kaunokainen!
Ellös viekö neioistasi,
kuletelko kullaistasi
nurkkihin nuhajamahan,
soppihin sohajamahan!
Ei neiti ison kotona,
110   emon entisen tuvilla
eip' on nurkissa nuhannut,
ei sohannut soppiloissa:
aina istui ikkunoissa,
keikkui keskilattioilla,
illat taattonsa ilona,
aamut Àitin armahana.

"Ellös vainen, sulho rukka,
ellös sie tÀtÀ kanaista
viekö vehkahuhmarelle,
120   panko parkin survontahan,
olkileivÀn leivontahan,
petÀjÀisen pieksÀntÀhÀn!
Ei neittÀ ison kotona,
emon kaunon kartanossa
viety vehkahuhmarelle,
pantu parkin survontahan,
olkileivÀn leivontahan,
petÀjÀisen pieksÀntÀhÀn.

"Vieös sÀ tÀtÀ kanoa,
130   vieös viljamĂ€ttĂ€hĂ€lle,
ru'ispurnun purkajaksi,
ohrapurnun ottajaksi,
leivÀn paksun paistajaksi,
oluen osoajaksi,
vehnÀleivÀn leipojaksi,
taikinan taputtajaksi!

"Sulho, viljon veljyeni!
Ellös sie tÀtÀ kanoa,
ellös meiÀn hanhoistamme
140   ikĂ€villĂ€ itketelkö!
Tulisiko tuhma tunti,
saisi neiollen ikÀvÀ,
pistÀ puuru puikkoloihin
tahi valkko valjahisin,
tuo neittÀ ison kotihin,
emon tuttavan tuville!

"Ellös sie tÀtÀ kanaista,
ellös liinalinnuistamme
oletelko orjanasi,
150   palkanpiikana pi'elkö,
elÀ kiellÀ kellarista
elÀkÀ aitasta epeÀ!
Ei neittÀ ison kotona,
emon kaunon kartanossa
oleteltu orjan arvon,
palkanpiikana pi'elty,
ei kielletty kellarista
eikÀ aitasta evÀtty:
aina viilti vehnÀsiÀ,
160   katseli kananmunia
maitotiinun tienohilla,
olutpuolikon povella,
aamut aittoja avellen,
illat luhtia lukiten.

"Sulhokainen, nuorukainen,
miehen kanta kaunokainen!
Kun neittÀ hyvin pitelet,
niin hyvÀksi tunnetahan:
kun tulet apen kotihin,
170   luoksi ainoan anopin,
itseÀsi syötetÀhÀn,
syötetÀhÀn, juotetahan,
hevosesi riisutahan,
tallihin talutetahan,
syötetÀhÀn, juotetahan,
kauravakka kannetahan.

"Ellös vainen neioistamme,
tÀtÀ liinalinnuistamme
sanoko su'uttomaksi,
180   laatiko lajittomaksi!
Onpa tÀllÀ neiollamme
suku suuri, laji laaja:
kappa ois kylveÀ papuja,
jyvÀ kullenki tulisi,
kappa panna pellavaista,
kuitu kullenki tulisi.

"Ellös vainen, sulho rukka,
neioista pahoin pi'elkö,
opastelko orjan ruoskin,
190   nahkaruoskin nau'utelko,
vitsoin viisin vingutelko,
vajan pÀÀssÀ vangutelko!
EipÀ neittÀ ennenkÀnÀ,
ei ennen ison kotona
opasteltu orjan ruoskin,
nahkaruoskin nau'uteltu,
vitsoin viisin vinguteltu,
vajan pÀÀssÀ vanguteltu.

"Seiso seinÀnÀ e'essÀ,
200   pysy pihtipuolisena:
elÀ anna anopin lyöÀ
elÀkÀ apen torua,
elÀ vierahan vihata,
talon toisen soimaella!
Pere kÀski pieksÀmÀhÀn,
muu vÀki mukittamahan:
ethÀn raahi raukaistasi
etkÀ henno hertaistasi,
vuosin kolmin kuultuasi,
210   ainoisin aneltuasi!

"Neuvo, sulho, neitoasi,
opeta omenoasi,
neuvo neittÀ vuotehella,
opeta oven takana,
vuosikausi kummassaki,
yksi vuosi suusanalla,
toinen silmÀn iskennÀllÀ,
kolmas on jalan polulla!

"Kun ei sitte siitÀ huoli
220   eikĂ€ tuostana totelle,
ota ruoko ruo'ostosta,
karvakorte kankahalta!
SillÀ neuvo neitoasi,
neuvo neittÀ neljÀs vuosi,
korahuta korttehella,
saran syrjÀllÀ syseÀ;
viel' elÀ siimalla sivalla,
neittÀ raipalla rapoa!

"Vaan jos sitte siit' ei huoli,
230   viel' ei tuostana totelle,
veÀ vitsa viiakosta,
koivu korpinotkelmosta
- tuopa turkin helman alla,
talon toisen tietÀmÀttÀ - :
sitÀ nÀytÀ neiollesi,
hepÀise, elÀ sivalla!

"Kun ei vielÀ siitÀ huoli,
ota tuostana totella,
neuvo neittÀ vitsasella,
240   koivun oksalla opasta!
Neuvo nelisnurkkaisessa,
sano sammalhuonehessa,
elÀ nurmella nukita,
pieksÀ pellon pientarella:
kuuluisi kumu kylÀhÀn,
tora toisehen talohon,
naisen itku naapurihin,
metsÀhÀn iso meteli.

"Aina hauo hartioita,
250   pehmitĂ€ perĂ€lihoja,
elÀ silmiÀ sivele
elÀkÀ korvia koseta:
kuppi kulmalle tulisi,
sinimarja silmÀn pÀÀlle.
Tuostapa kyty kysyisi,
tuosta appi arveleisi,
kylÀn kyntÀjÀt nÀkisi,
nauraisi kylÀiset naiset:
'Onko tuo soassa ollut,
260   talununna tappelossa,
vai onko suen repimÀ,
metsÀn karhun kaapaisema,
vai susiko sulhasena,
karhu kanssakumppalina?'"


Olipa ukko uunin pÀÀllÀ,
mieronkierto kiukahalla.
Lausui ukko uunin pÀÀltÀ,
mieronkierto kiukahalta:
"Ellös vainen, sulho rukka,
270   nouatelko naisen mieltĂ€,
naisen mieltÀ, kiurun kieltÀ,
kuin minÀ, poloinen poika!
Lihat ostin, leivÀt ostin,
voit ostin, oluet ostin,
kalat ostin kaikenlaiset,
sÀrpimet monensukuiset,
oluet omilta mailta,
vehnÀt mailta vierahilta.

"En sillÀ hyveÀ saanut
280   enkĂ€ siistiĂ€ tavannut.
Nainen kun tuli tupahan,
tuli kuin tukan repijÀ,
muotoansa mullistellen,
silmiÀnsÀ vÀÀnnitellen;
aina Àyhki ÀhmissÀnsÀ,
vihoissansa virkkaeli,
kutsui kuppeloperÀksi,
haukkui halkohakkuriksi.

"Jopa muistin uuen mutkan,
290   toki toisen tien osasin:
kun kolotin koivun oksan,
jo likisti linnuksensa;
kun karsin katajan latvan,
jo kumarsi kullaksensa;
kun vielÀ panin pajuilla,
jo kapusi kaulahani."


Neito parka huokaiseikse,
huokaiseikse, henkÀiseikse,
itse itkulle hyrÀytyi.
300   Sanan virkkoi, noin nimesi:
"LÀssÀp' on nyt muien lÀhtö,
liki saanut muien liitto,
minun lÀhtöni lÀhemmÀ,
minun liittoni likemmÀ,
vaikk' on lÀyli lÀhteÀki,
erota tukala tunti
tÀstÀ kuulusta kylÀstÀ,
kaunihista kartanosta,
jossa kasvoin kaunihisti,
310   ylenin ylen ehosti
kaiken kasvantoikÀni,
lapsipuolen polveani.

"EnkÀ tuota ennen luullut
enkÀ uskonut ikÀnÀ,
en mÀ luullut luopuvani,
uskonut eroavani
tÀmÀn linnan liepeheltÀ,
tÀmÀn harjun hartiolta.
Jo nyt luulen, jotta luovun,
320   jopa uskon ja eroan:
ero- on tuopit tyhjettynÀ,
ero- juotuna oluet,
kohta korjat kÀÀnnettynÀ
pÀin ulos, perin tupahan,
lappe'in ison latohon,
kalten karjahuonehesen.

"MillÀ nyt erotessani,
lÀhtiessÀni, katala,
millÀ maksan maammon maion
330   sekĂ€ taattoni hyvyyen,
millÀ veikon armauen,
mielisiivot siskoseni?

"KiitÀn mÀ, iso, sinua
entisistÀni eloista,
murkinoista muinaisista,
parahimmista paloista.

"KiitÀn mÀ, emo, sinua
nuorna tuuiteltuasi,
pienoisna pi'eltyÀsi,
340   rinnoin ruokkieltuasi.



"VielÀ kiitÀn veikkoseni,
veikkoseni, siskoseni,
kostelen koko perehen,
kaikki kasvinkumppalini,
joien joukossa elelin,
kasvoin kanssa kasvinaian.

"Ellös nyt, hyvÀ isoni,
ellös, ehtoinen emoni,
tahi muu sukuni suuri,
350   heimokuntani heleĂ€,
tuosta huolelle ruvetko,
saako suurelle surulle,
jos menenki muille maille,
kulkenen johonkuhunki!
Paistanevi Luojan pÀivÀ,
kuu Luojan kumottanevi,
tÀhet taivon vÀlkynevi,
otavat ojentunevi
ilmassa etempÀnÀki,
360   maailmassa muuallaki,
ei yksin ison pihoilla,
nÀillÀ kasvinkartanoilla.

"LÀhen nyt tÀstÀ kuin lÀhenki,
tÀstÀ kullasta ko'ista,
ison saamasta salista,
Ă€itin kestikellarista.
HeitÀn suoni, heitÀn maani,
heitÀn heinikkopihani,
heitÀn valkeat veteni,
370   heitĂ€n hiekkarantaseni
kylpeÀ kylÀn akoille,
pasikoia paimenille.

"HeitÀn suot sorehtijoille,
maat heitÀn maleksijoille,
lepiköt lepeÀjille,
kanervikot kaahlajille,
aitavieret astujille,
kujavarret kulkijoille,
pihat pitkin juoksijoille,
380   seinĂ€vieret seisojille,
siltalauat siivojille,
lattiat lakasijoille.
Pellot heitÀn peuran juosta,
salot ilveksen samota,
ahot hanhien asua,
lehot lintujen levÀtÀ.

"LÀhen tÀstÀ kuin lÀhenki
toisen lÀhtijÀn keralla
sykysyisen yön sylihin,
390   kevĂ€'isen kierĂ€n pÀÀlle,
jottei jÀlki jÀÀllÀ tunnu,
jalan isku iljangolla,
hangella hamosen toimi,
helman hiepsintÀ lumella.

"Sitte toiste tultuani,
kotihini kÀytyÀni
eipÀ Àiti ÀÀntÀ kuulle,
iso ei itkua tajunne,
jos ma kulmilla kujerran,
400   pÀÀlaella laulattelen:
jo on nousnut nuori nurmi,
kasvanut katajapehko
iholle imettÀjÀni,
kasvopÀille kantajani.

"Minun toiste tullessani
nÀille pitkille pihoille
muut ei tuntene minua
kuin ne kaksi kappaletta:
alimainen aian vitsa,
410   perimĂ€inen pellon seivĂ€s,
nuo on piennÀ pistÀmÀni,
neitona vitsastamani.

"Emoni mahova lehmÀ,
minun nuorna juottamani,
vasikkana vaalimani,
ammoa rikottelevi
pitkillÀ piharikoilla,
talvisilla tanterilla:
tuo minua tuntenevi
420   kotoiseksi tyttĂ€reksi.

"Isoni ikioronen,
minun piennÀ syöttÀmÀni,
neitona apattamani,
hirnua rikottelevi
pitkillÀ piharikoilla,
talvisilla tanterilla:
tuntenevi tuo minua
kotoiseksi tyttÀreksi.

"Veikkoni ikuinen koira,
430   minun lasna syöttĂ€mĂ€ni,
neitona opastamani,
haukkua rikottelevi
pitkillÀ piharikoilla,
talvisilla tanterilla:
tuo minua tuntenevi
kotoiseksi tyttÀreksi.

"Muut ne ei minua tunne
kotihini tultuani,
vaikk' on vanhat valkamani,
440   entiset elosijani,
sijoillansa siikasalmet,
asemillansa apajat...

"JÀÀ nyt, pirtti, terveheksi,
pirtti lautakattoinesi!
HyvÀ on toiste tullakseni,
kaunis kaaputellakseni.

"JÀÀ nyt, sintsi, terveheksi,
sintsi lautasiltoinesi!
HyvÀ on toiste tullakseni,
450   kaunis kaaputellakseni.

"JÀÀpÀ, piha, terveheksi,
piha pihlajaisinesi!
HyvÀ on toiste tullakseni,
kaunis kaaputellakseni.

"JÀtÀn kaikki terveheksi:
maat ja metsÀt marjoinensa,
kujavieret kukkinensa,
kankahat kanervinensa,
jÀrvet saoin saarinensa,
460   syvĂ€t salmet siikoinensa,
hyvÀt kummut kuusinensa,
korpinotkot koivuinensa."


Silloin seppo Ilmarinen
koppoi neien korjahansa,
iski virkkua vitsalla,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"JÀÀ hyvÀsti, jÀrven rannat,
jÀrven rannat, pellon penkat,
kaikki mÀntyset mÀellÀ,
470   puut pitkĂ€t petĂ€jikössĂ€,
tuomikko tuvan takana,
katajikko kaivotiellÀ,
kaikki maassa marjan varret,
marjan varret, heinÀn korret,
pajupehkot, kuusen juuret,
lepÀn lehvÀt, koivun kuoret!"

SiinÀ seppo Ilmarinen
lÀksi Pohjolan pihoilta.
JÀivÀt lapset laulamahan;
480   lapset lauloi jotta lausui:
"Lenti tÀnne musta lintu,
lÀpi korven koikutteli,
suostutteli meiltÀ sorsan,
maanitteli meiltÀ marjan,
otti tuo omenan meiltÀ,
vietteli ve'en kalasen,
petti pienillÀ rahoilla,
hope'illa houkutteli.
Ken nyt vie ve'elle meitÀ,
490   ken joelle juohattavi?
Saapi saavit seistÀksensÀ,
kolataksensa korennot,
olla sillat siivomatta,
lattiat lakaisematta,
pinttyÀ pikarin laiat,
tuopin korvat tummentua."

Itse seppo Ilmarinen
nuoren neitonsa keralla
ajoa kahuttelevi
500   noita Pohjan rannikoita,
simasalmien sivutse,
hietaharjun hartioitse.
Somer soitti, hiekka helkki,
reki vieri, tie vilisi,
rahe rautainen ramasi,
jalas koivuinen kolasi,
kapla patvinen pasasi,
vemmel tuominen tutasi,
vinkui vitsaiset saverkot,
510   vapoi vaskirenkahaiset
juostessa hyvÀn hevosen,
hyvÀn laukin laukatessa.

Ajoi pÀivÀn, tuosta toisen,
ajoi kohta kolmannenki,
kÀsi ohjassa orosen,
toinen neien kainalossa,
jalka laialla rekosen,
jalka toinen viltin alla.

Virkku juoksi, matka joutui,
520   pĂ€ivĂ€ vieri, tie lyheni.
PÀivÀnÀpÀ kolmantena
aletessa aurinkoisen
jo sepon koti nÀkyvi,
tuvat Ilman tuulottavi.
Noki nousi nuoraisena,
savu paksuna pakeni,
tuprusi savu tuvasta,
ylös pilvihin kohosi.

top