KALEVALA

SeitsemÀstoista runo

Vaka vanha VÀinÀmöinen,
kun ei saanunna sanoja
tuolta Tuonelan ko'ista,
Manalan ikimajoista,
ain' yhÀ ajattelevi,
pitkin pÀÀtÀnsÀ pitÀvi,
mistÀpÀ sanoja saisi,
loisi lempiluottehia.

Paimen vastahan tulevi;
10   hĂ€npĂ€ tuon sanoiksi virkki:
"Saat tuolta sata sanoa,
tuhat virren tutkelmusta
suusta Antero Vipusen,
vatsasta varavÀkevÀn.
Vaan se on sinne mentÀvÀtÀ,
polku poimeteltavata,
ei ole matkoa hyveÀ,
ei aivan pahintakana:
yks' on juoni juostaksesi
20   naisten neulojen neniĂ€,
tuosta toinen kÀyÀksesi
miehen miekan tutkaimia,
kolmas koikutellaksesi
uron tapparan teriÀ."

Vaka vanha VÀinÀmöinen
toki mietti mennÀksensÀ.
Painuvi sepÀn pajahan,
sanovi sanalla tuolla:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
30   Taos rautaiset talukset,
tao rautarukkahiset,
paita rautainen rakenna!
Laai rautainen korento,
terÀksinen tienaellos:
pane syÀmehen terÀkset,
veÀ pÀÀlle melto rauta!
LĂ€hen saamahan sanoja,
ongelmoita ottamahan
vatsasta varavÀkevÀn,
40   suusta Antero Vipusen."

Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Viikon on Vipunen kuollut,
kauan Antero kaonnut
vipunsa virittÀmÀstÀ,
ahtamasta ansatiensÀ;
et sieltÀ sanoa saane,
et sanoa puoltakana."

Vaka vanha VÀinÀmöinen
50   toki lĂ€ksi, ei totellut.
Astui pÀivÀn helkytteli
naisten neulojen neniÀ,
astui toisen torkutteli
miesten miekan tutkaimia,
kolmannenki koikutteli
uron tapparan teriÀ.

Itse virsikÀs Vipunen,
mies vanha varavÀkevÀ,
tuo viruvi virsinensÀ,
60   luottehinensa lojuvi;
haapa kasvoi hartioilla,
koivu kulmilla yleni,
leppÀ leukaluun nenÀssÀ,
pajupehko parran pÀÀllÀ,
otsalla oravikuusi,
havuhonka hampahilla.

Jo tulevi VÀinÀmöinen.
Veti miekan, riitsi rauan
huotrasta huveksisesta,
70   vyöstĂ€ vennon-selkĂ€isestĂ€;
kaatoi haavan hartioilta,
koivut kulmilta kukisti,
leuoilta lepÀt leveÀt,
pajupehkot parran pÀÀltÀ,
otsalta oravikuuset,
havuhongat hampahilta.

Syösti rautaisen korennon
suuhun Antero Vipusen,
ikenihin irjuvihin,
80   leukoihin lotisevihin.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Nouse pois, inehmon orja,
maan alla makoamasta,
viikon unta ottamasta!"

Tuop' on virsikÀs Vipunen
heti herkesi unesta.
Tunsi koskevan kovasti,
kipeÀsti kiusaisevan:
puri rautaisen korennon,
90   puri pÀÀltĂ€ mellon rauan;
ei tiennyt terÀstÀ purra,
ei syöÀ syÀntÀ rauan.

Tuossa vanhan VÀinÀmöisen,
suun ohella seistessÀnsÀ,
jalka toinen torkahtavi,
vasen jalka vaapahtavi
suuhun Antero Vipusen,
leukaluulle luikahutti.


Heti virsikÀs Vipunen
100   avoi suunsa suuremmaksi,
leukapielensÀ levitti,
- nieli miehen miekkoinensa,
kulahutti kulkkuhunsa
tuon on vanhan VÀinÀmöisen.

SiinÀ virsikÀs Vipunen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo olen jotaki syönyt,
syönyt uuhta, syönyt vuohta,
syönyt lehmeÀ mahoa,
110   syönyt karjua sikoa:
en ole vielÀ mointa syönyt,
en tÀmÀn palan makuista!"

Itse vanha VÀinÀmöinen,
hÀnpÀ tuon sanoiksi virkki:
"Jo taisi tuhoni tulla,
hÀtÀpÀivÀ hÀmmenteÀ
tÀmÀn hiien hinkalossa,
tÀmÀn kalman karsinassa."

Arvelee, ajattelevi,
120   miten olla, kuin eleĂ€.
Veitsi on vyöllÀ VÀinÀmöisen,
pÀÀ visainen veitsessÀnsÀ;
tuosta hÀn teki venosen,
teki tieolla venosen.
Soutelevi, luitelevi
suolen pÀÀstÀ suolen pÀÀhÀn,
souteli joka solukan,
joka supun suikerteli.

Vanha virsikÀs Vipunen
130   ei tuosta totella ollut.
Silloin vanha VÀinÀmöinen
löihen itsensÀ sepoksi,
rakentihe rautioksi;
painoi paitansa pajaksi,
hiat paian palkehiksi,
turkkinsa tuhottimeksi,
housut hormiksi rakenti,
sukat hormin suulliseksi,
polvensa alasimeksi,
140   vasaraksi kyynĂ€spÀÀnsĂ€.

Takoa taputtelevi,
lyöÀ lynnÀhyttelevi;
takoi yön lepeÀmÀttÀ,
pÀivÀn pouahuttamatta
vatsassa varavÀkevÀn,
mahtipontisen povessa.


Silloin virsikÀs Vipunen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Mi sinÀ lienet miehiÀsi
150   ja kuka urohiasi?
Jo olen syönyt saan urosta,
tuhonnut tuhannen miestÀ,
enpÀ liene mointa syönyt:
syet suuhuni tulevat,
kekÀlehet kielelleni,
rauan kuonat kulkkuhuni!

"LĂ€he nyt, kumma, kulkemahan,
maan paha, pakenemahan,
ennenkuin emosi etsin,
160   haen valtavanhempasi!
Jos sanon minÀ emolle,
virkan, vierin vanhemmalle,
enemp' on emolla työtÀ,
vaiva suuri vanhemmalla,
kun poika pahoin tekevi,
lapsi anke'in asuvi.

"En nyt tuota tunnekana
enkÀ arvoa alusta,
mist' olet, hiisi, hingannunna,
170   kusta, turma, tĂ€nne tullut
puremahan, jÀytÀmÀhÀn,
syömÀhÀn, kaluamahan.
Oletko tauti Luojan luoma,
surma sÀÀtÀmÀ Jumalan,
vain olet teko tekemÀ,
toisen tuoma, toisen luoma,
pantu tÀnne palkan eestÀ,
rakettu rahan nenÀstÀ?

"Ollet tauti Luojan luoma,
180   surma sÀÀtĂ€mĂ€ Jumalan,
niinp' on luome Luojahani,
heitÀime Jumalahani:
ei Herra hyveÀ heitÀ,
Luoja ei kaunista kaota.

"Kun lienet teko tekemÀ,
pulma toisen pungastama,
kyllÀ saan sukusi tietÀ,
löyÀn synnyntÀsijasi!

"Tuolta ennen pulmat puuttui,
190   tuolta taikeat tapahtui:
tietomiesten tienohilta,
laulumiesten laitumilta,
konnien kotisijoilta,
taikurien tanterilta;
tuolta Kalman kankahilta,
maasta manteren sisÀstÀ,
miehen kuollehen ko'ista,
kaonnehen kartanosta;
mullista muhajavista,
200   maista liikuteltavista,
somerilta pyöriviltÀ,
hiekoilta heliseviltÀ;
notkoilta noroperiltÀ,
soilta sammalettomilta,
here'istÀ hettehistÀ,
lÀikkyvistÀ lÀhtehistÀ;
metsÀn hiien hinkalosta,
viien vuoren vinkalosta,
vaaran vaskisen laelta,
210   kuparisen kukkulalta;
kuusista kuhisevista,
hongista hohisevista,
latvasta lahon petÀjÀn,
mÀtÀpÀistÀ mÀntylöistÀ;
revon rÀÀyntÀsijoilta,
hirven hiihtokankahilta,
kontion kivikolosta,
karhun louhikammiosta;
Pohjan pitkÀstÀ perÀstÀ,
220   Lapin maasta laukeasta,
ahoilta vesattomilta,
mailta kyntÀmÀttömiltÀ;
suurilta sotakeoilta,
miehentappo-tanterilta,
ruohoista rohisevista,
hurmehista huuruvista;
suurilta meren seliltÀ,
ulapoilta auke'ilta,
meren mustista mu'ista,
230   tuhannen sylen syvĂ€stĂ€;
virroista vihisevistÀ,
palavoista pyörtehistÀ,
Rutjan koskesta kovasta,
ve'en vankan vÀÀntehestÀ;
takaisesta taivahasta,
poutapilvien periltÀ,
ahavan ajeloteiltÀ,
tuulen tuutimasijoilta.

"SieltÀkö sinÀki puutuit,
240   sieltĂ€, taikea, tapahuit
syÀmehen syyttömÀhÀn,
vatsahan viattomahan,
syömÀhÀn, kaluamahan,
puremahan, louhtamahan?

"Himmene nyt, Hiien hurtta,
raukea, Manalan rakki,
lÀhe pois kohusta, konna,
maan kamala, maksoistani,
syömÀstÀ syÀnkÀpyÀ,
250   pernoani pehkomasta,
vatsoa vanuttamasta,
keuhkoloita kiertÀmÀstÀ,
napoa navertamasta,
ohimoita ottamasta,
selkÀluita luistamasta,
sivuja sivertÀmÀstÀ!

"Jos ei minussa miestÀ liene,
niin panen parempiani
tÀmÀn pulman purkajaksi,
260   kauhean kaottajaksi.

"Nostan maasta mannun eukot,
pellosta peri-isÀnnÀt,
kaikki maasta miekkamiehet,
hiekasta hevoisurohot
vÀekseni, voimakseni,
tuekseni, turvakseni
tÀssÀ työssÀ työlÀhÀssÀ,
tÀssÀ tuskassa kovassa.

"Kun ei tuostana totelle,
270   vÀÀjĂ€nne vĂ€heĂ€kĂ€nĂ€,
nouse, metsÀ, miehinesi,
katajikko, kansoinesi,
petÀikkö, perehinesi,
umpilampi, lapsinesi,
sata miestÀ miekallista,
tuhat rauaista urosta
tÀtÀ hiittÀ hieromahan,
juutasta rutistamahan!

"Kun ei tuostana totelle,
280   vÀÀjĂ€nne vĂ€heĂ€kĂ€nĂ€,
nouse veestÀ, veen emÀntÀ,
sinilakki, lainehista,
hienohelma, hettehestÀ,
puhasmuotoinen, muasta
vÀeksi vÀhÀn urohon,
miehen pienen miehuueksi,
jottei minua syyttÀ syöÀ
eikÀ tauitta tapeta!

"Kun ei tuostana totelle,
290   vÀÀjĂ€nne vĂ€heĂ€kĂ€nĂ€,
kave eukko, luonnon tytti,
kave kultainen korea,
jok' olet vanhin vaimoloita,
ensin emÀ itselöitÀ,
kÀy nyt tuskat tuntemahan,
hÀtÀpÀivÀt hÀÀtÀmÀhÀn,
tÀmÀ jakso jaksamahan,
puutunnainen purkamahan!

"Ja kun ei sitÀ totelle,
300   vĂ€lttĂ€ne vĂ€heĂ€kĂ€nĂ€,
ukko taivahan-napainen,
remupilven-reunahinen,
tule tÀnne tarvittaissa,
ajaite anottaessa,
työt kehnot kerittÀmÀhÀn,
rikkonaiset riisumahan
miekalla tuliterÀllÀ,
sÀilÀllÀ sÀkehisellÀ!

"LĂ€he nyt, kumma, kulkemahan,
310   maan paha, pakenemahan!
Ei tÀÀllÀ sinun sijoa
sijankana tarpehella.
Muunne muuttaos majasi,
etemmÀ elosijasi,
isÀntÀsi istumille,
emÀntÀsi astumille!

"Sitte sinne tultuasi,
matkan pÀÀhÀn pÀÀstyÀsi,
tekijÀsi tienohille,
320   laittajasi laitumille,
laai tunnus tultuasi,
salamerkki saatuasi,
jyskÀ kuin ukon jyrynen,
vÀlkÀ kuin tulen vÀlÀhys!
Potkaise pihalta portti,
laske lauta ikkunasta,
siitÀ siirrÀite sisÀhÀn,
lennÀ tupruna tupahan!
Ota kiinni kinterestÀ,
330   kai'immasta kantapÀÀstĂ€,
isÀnnÀt perisopesta,
emÀnnÀt ovisopesta!
IsÀnnÀltÀ silmÀ kaiva,
emÀnnÀltÀ pÀÀ murota,
sormet koukkuhun koverra,
vÀÀnnÀ pÀÀtÀ vÀÀrÀllehen!

"Jos siitÀ vÀhÀn tulisi,
lennÀ kukkona kujalle,
kanan lasna kartanolle,
340   rinnoin rikkatunkiolle!
Sorra soimelta hevonen,
navetasta sarvinauta,
sarvet sontahan sovita,
hÀntÀ laske lattialle,
silmÀt kÀÀnnÀ kellellehen,
niskat ruttohon rutaise!

"Oletko tauti tuulen tuoma,
tuulen tuoma, vuon ajama,
ahavaisen antelema,
350   vilun ilman viehĂ€ttĂ€mĂ€,
mene tuulen tietÀ myöten,
ahavan rekiratoja,
ilman puussa istumatta,
lepÀssÀ lepeÀmÀttÀ
vaaran vaskisen laelle,
kuparisen kukkulalle,
siellÀ tuulen tuuitella,
ahavaisen akkiloia!

"Lienet tullut taivahalta,
360   poutapilvien periltĂ€,
nouse taasen taivahalle,
tuonne ilmoille ylene,
pilvihin pirisevihin,
tÀhtihin tÀrisevihin,
tulena palelemahan,
sÀkehinÀ sÀikkymÀhÀn
auringon ajelemilla,
kuun kehyen kiertÀmillÀ!

"Lienet, vieno, veen vetÀmÀ,
370   meren aaltojen ajama,
niin, vieno, vetehen mennös,
alle aaltojen ajaite,
mutalinnan liepehille,
vesiharjun hartehille,
siellÀ aaltojen ajella,
ve'en synkÀn sylkytellÀ!

"Lienet Kalman kankahalta,
ikimennehen majoilta,
toki koitellos kotia,
380   noille Kalman kartanoille,
multihin muhajavihin,
maihin liikuteltavihin,
johon on kansa kaatununna,
vÀki vahva vÀÀntynynnÀ!

"Kun liet, tuhma, tuolta tullut,
metsÀn hiien hinkalosta,
petÀjÀisistÀ pesistÀ,
honkaisista huonehista,
niin sinne sinun manoan
390   metsĂ€n hiien hinkalohon,
honkaisihin huonehisin,
petÀjÀisihin pesihin,
sini siellÀ ollaksesi,
kunnes lattiat lahovat,
seinÀhirret sienettyvÀt,
laki pÀÀltÀ laukeavi.

"Ja tuonne sinun manoan,
tuonne kehnoa kehoitan
ukkokontion kotihin,
400   akkakarhun kartanohon,
notkoille noroperille,
soille rÀykymÀttömille,
heiluvihin hettehisin,
lÀilyvihin lÀhtehisin,
lampihin kalattomihin,
aivan ahvenettomihin.

"Et siellÀ sijoa saane,
niin tuonne sinun manoan
Pohjan pitkÀhÀn perÀhÀn,
410   Lapin maahan laukeahan,
ahoille vesattomille,
maille kyntÀmÀttömille,
kuss' ei kuuta, aurinkoa
eikÀ pÀiveÀ iÀssÀ.
Siell' on onni ollaksesi,
lempi liehaellaksesi:
hirvet on puihin hirtettynÀ,
jalot peurat jaksettuna
syöÀ miehen nÀlkÀhisen,
420   haukata halun-alaisen.

"Ja tuonne sinun manoan,
tuonne kÀsken ja kehoitan
Rutjan koskehen kovahan,
palavahan pyörtehesen,
johon puut pÀ'in putoovat,
perin vierivÀt petÀjÀt,
tyvin syösten suuret hongat,
latvoin lakkapÀÀt petÀjÀt.
Ui siellÀ, paha pakana,
430   kosken kuohuja kovia,
ve'et vÀljÀt vÀÀnnÀttele,
ve'et ahtahat asuile!

"Et siellÀ sijoa saane,
niin tuonne sinun manoan
Tuonen mustahan jokehen,
Manalan ikipurohon,
jost' et pÀÀse pÀivinÀsi,
selviÀ sinÀ ikÀnÀ,
kun en pÀÀsne pÀÀstÀmÀhÀn,
440   kerinne kerittĂ€mĂ€hĂ€n
yheksÀllÀ oinahalla,
yhen uuhen kantamalla,
yheksÀllÀ hÀrkÀsellÀ,
yhen lehmÀsen vasoilla,
yheksÀn oron keralla,
yhen tamman varsasilla.

"Josp' on kyytiÀ kysynet,
anonet ajohevoista,
kyllÀ mÀ sulle kyyin laitan
450   ja annan ajohevosen:
Hiiess' on hyvÀ hevonen,
punatukka tunturissa,
jonka turpa tulta tuiski,
nenÀ varsin valkeata,
kaikki on rautaiset kapiot,
terÀksiset temmottimet;
ne jaksaa mÀkehen mennÀ,
nousta notkon penkerehen
hyvÀllÀ hypittÀjÀllÀ,
460   ajajalla ankaralla.

"Kun ei siitÀ kyllin liene,
saaos Hiien hiihtoneuvot,
Lemmon leppÀiset sivakat,
pahalaisen paksu sauva,
joilla hiihÀt Hiien maita,
Lemmon lehtoja samoat,
hilpotellen Hiien maita,
pahan maita paipotellen!
Kivi on tiellÀ poikkipuolin:
470   se poikki porahtakohon,
hako tiellÀ pitkin puolin:
tuo kaheksi katketkohon,
uros tiellÀ pystyn puolin:
sep' on laitahan lÀhetÀ!

"LĂ€he nyt, liika, liikkumahan,
mies paha, pakenemahan
ennen pÀivÀn nousemista,
koi-jumalan koittamista,
auringon ylenemistÀ,
480   kukon ÀÀnen kuulumista!
Nyt on liian liikeaika
ja pahan pakenoaika,
kuutamainen kulkeasi,
valkea vaeltoasi.

"Kun et vÀÀjÀnne vÀlehen,
eronne, emotoin rakki,
saan minÀ kokolta kourat,
veren juojalta vekarat,
linnulta lihan pitimet,
490   havukalta haarottimet,
joilla konnat kouristelen,
ilkeÀt iki asetan
pÀÀn pÀrisemÀttömÀksi,
hengen huokumattomaksi.

"Luopui ennen luotu lempo,
eksyipÀ emollinenki
tullessa Jumalan tunnin,
avun Luojan auetessa:
etkö sie, emotoin, eksy,
500   luovu, luonnotoin sikiĂ€,
haihu, koira haltiatoin,
erkane, emotoin rakki,
tÀmÀn tunnin tutkaimella,
tÀmÀn kuuhuen kululla?"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
silloin tuon sanoiksi virkki:
"HyvÀ tÀÀll' on ollakseni,
armas aikaellakseni:
maksat leivÀksi pÀtevi,
510   marut maksan sĂ€rpimeksi,
keuhkot kÀypi keitokseksi,
rasvat ruoiksi hyviksi.

"Asetan alasimeni
syvemmin syÀnlihoille,
painan paljani lujemmin
paikoille pahemmillenki,
ettet pÀÀse pÀivinÀsi,
selviÀ sinÀ ikÀnÀ,
kun en saa sanoja kuulla,
520   luoa lempiluottehia,
kuulla kyllÀltÀ sanoja,
tuhansia tutkelmoita.
Ei sanat salahan joua
eikÀ luottehet lovehen;
mahti ei joua maan rakohon,
vaikka mahtajat menevÀt."


Silloin virsikÀs Vipunen,
tuo vanha varavÀkevÀ,
jonk' oli suussa suuri tieto,
530   mahti ponnetoin povessa,
aukaisi sanaisen arkun,
virsilippahan levitti
lauloaksensa hyviÀ,
parahia pannaksensa,
noita syntyjÀ syviÀ,
ajan alkuluottehia,
joit' ei laula kaikki lapset,
ymmÀrrÀ yhet urohot
tÀllÀ inhalla iÀllÀ,
540   katovalla kannikalla.

Lauloi synnyt syitÀ myöten,
luottehet lomia myöten,
kuinka Luojansa luvalla,
kaikkivallan vaatimalla
itsestÀnsÀ ilma syntyi,
ilmasta vesi erosi,
veestÀ manner maatelihe,
manterelle kasvut kaikki.

Lauloi kuun kuvoannasta,
550   auringon asetannasta,
ilman pielten pistÀnnÀstÀ,
taivosen tÀhytÀnnÀstÀ.

SiinÀ virsikÀs Vipunen
kyllÀ lauloi ja osasi!
Ei ole kuultu eikÀ nÀhty
sinÀ ilmoisna ikÀnÀ
parempata laulajata,
tarkempata taitajata:
suu se syyteli sanoja,
560   kieli laski lausehia,
kuin on sÀlkö sÀÀriÀnsÀ,
ratsu jalkoja jaloja.

Lauloi pÀivÀt pÀÀksytysten,
yhytysten yöt saneli:
pÀÀtyi pÀivÀ kuulemahan,
kuu kulta tÀhyÀmÀhÀn;
aallot seisottui selÀllÀ,
lainehet lahen perÀllÀ;
puuttui virrat vieremÀstÀ,
570   Rutjan koski kuohumasta,
vuotamasta Vuoksen koski,
joki Juortanin pysÀhtyi.

SiitÀ vanha VÀinÀmöinen,
kun oli sanoja kuullut,
saanut kylliksi sanoja,
luonut lempiluottehia,
rupeavi lÀhtemÀhÀn
suusta Antero Vipusen,
vatsasta varavÀkevÀn,
580   mahtipontisen povesta.

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Oi sie Antero Vipunen!
Ava suusi suuremmaksi,
leukapielesi levitÀ,
pÀÀsisin mahasta maalle,
kotihini kulkemahan!"

SiinÀ virsikÀs Vipunen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Mont' olen syönyt, monta juonut,
590   tuhonnut tuhatlukuja;
moint' en vielÀ konsa syönyt,
kuin söin vanhan VÀinÀmöisen!
Hyvin laait tultuasi,
teet paremmin, kun paloat."

SiitÀ Antero Vipunen
irvisti ikeniÀnsÀ,
avoi suunsa suuremmaksi,
leukapielensÀ levitti.
Itse vanha VÀinÀmöinen
600   lĂ€ksi suusta suuritieon,
vatsasta varavÀkevÀn,
mahtipontisen povesta;
luiskahtavi poies suusta,
kaapsahtavi kankahalle,
kuin on kultainen orava
tahi nÀÀtÀ kultarinta.

LÀksi siitÀ astumahan;
tuli sepponsa pajahan.
Sanoi seppo Ilmarinen:
610   "Joko sait sanoja kuulla,
luoa lempiluottehia,
miten laita lasketahan,
perilaita liitetÀhÀn,
kokkapuut kohennetahan?"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo nyt sain sa'an sanoja,
tuhansia tutkelmoita,
sain sanat salasta ilmi,
620   julki luottehet lovesta."

Niin meni venonsa luoksi,
tieokkaille tehtahille.
Sai venonen valmihiksi,
laian liitto liitetyksi,
peripÀÀhyt pÀÀtetyksi,
kokkapuut kohotetuksi:
veno syntyi veistÀmÀttÀ,
laiva lastun ottamatta.

top