KALEVALA

Kymmenes runo

Vaka vanha VÀinÀmöinen
otti ruskean orihin,
pani varsan valjahisin,
ruskean re'en etehen;
itse reuoikse rekehen,
kohennaikse korjahansa.

Laski virkkua vitsalla,
helÀhytti helmisvyöllÀ;
virkku juoksi, matka joutui,
10   reki vieri, tie lyheni,
jalas koivuinen kolasi,
vemmel piukki pihlajainen.

Ajavi karettelevi.
Ajoi soita, ajoi maita,
ajoi aavoja ahoja.
Kulki pÀivÀn, kulki toisen,
niin pÀivÀllÀ kolmannella
tuli pitkÀn sillan pÀÀhÀn,
Kalevalan kankahalle,
20   Osmon pellon pientarelle.

SiinÀ tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:
"Syö, susi, unennÀkijÀ,
tapa, tauti, lappalainen!
Sanoi ei saavani kotihin
enÀmpi elÀvin silmin
sinÀ ilmoisna ikÀnÀ,
kuuna kullan valkeana
nÀille VÀinölÀn ahoille,
30   Kalevalan kankahille."

SiitÀ vanha VÀinÀmöinen
laulelevi, taitelevi:
lauloi kuusen kukkalatvan,
kukkalatvan, kultalehvÀn;
latvan työnti taivahalle,
puhki pilvien kohotti,
lehvÀt ilmoille levitti,
halki taivahan hajotti.

Laulelevi, taitelevi:
40   lauloi kuun kumottamahan
kultalatva-kuusosehen,
lauloi oksillen otavan.

Ajavi karettelevi
kohti kullaista kotia,
alla pÀin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypÀrin,
kun oli seppo Ilmarisen,
takojan iÀn-ikuisen,
luvannut lunastimeksi,
50   oman pÀÀnsĂ€ pÀÀstimeksi
pimeÀhÀn Pohjolahan,
summahan Sariolahan.

Jop' on seisottui oronen
Osmon uuen pellon pÀÀhÀn.
SiitÀ vanha VÀinÀmöinen
pÀÀtÀ korjasta kohotti:
kuuluvi pajasta pauke,
hilke hiilihuonehesta.

Vaka vanha VÀinÀmöinen
60   itse pistihe pajahan.
Siell' on seppo Ilmarinen:
takoa taputtelevi.
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Oi sie vanha VÀinÀmöinen!
Miss' olet viikon viipynynnÀ,
kaiken aikasi asunut?"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Tuoll' olen viikon viipynynnÀ,
70   kaiken aikani elellyt
pimeÀssÀ Pohjolassa,
summassa Sariolassa,
liukunut Lapin lauilla,
tietomiesten tienohilla."

SiitÀ seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi sie vanha VÀinÀmöinen,
tietÀjÀ iÀn-ikuinen!
MitÀ lausut matkoiltasi
80   tultua kotituville?"

Virkki vanha VÀinÀmöinen:
"ÄijĂ€ on mulla lausumista:
onp' on neiti Pohjolassa,
impi kylmÀssÀ kylÀssÀ,
jok' ei suostu sulhosihin,
mielly miehi'in hyvihin.
Kiitti puoli Pohjan maata,
kun onpi kovin korea:
kuuhut paistoi kulmaluilta,
90   pĂ€ivĂ€ rinnoilta risotti,
otavainen olkapÀiltÀ,
seitsentÀhtinen selÀltÀ.

"SinÀ, seppo Ilmarinen,
takoja iÀn-ikuinen,
lÀhe neittÀ noutamahan,
pÀÀtÀ kassa katsomahan!
Kun saatat takoa sammon,
kirjokannen kirjaella,
niin saat neion palkastasi,
100   työstĂ€si tytön ihanan."


Sanoi seppo Ilmarinen:
"Ohoh vanha VÀinÀmöinen!
Joko sie minun lupasit
pimeÀhÀn Pohjolahan
oman pÀÀsi pÀÀstimeksi,
itsesi lunastimeksi?
En sinÀ pitkÀnÀ ikÀnÀ,
kuuna kullan valkeana
lÀhe Pohjolan tuville,
110   Sariolan salvoksille,
miesten syöjille sijoille,
urosten upottajille."

SiitÀ vanha VÀinÀmöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Viel' on kumma toinen kumma:
onp' on kuusi kukkalatva,
kukkalatva, kultalehvÀ
Osmon pellon pientarella;
kuuhut latvassa kumotti,
120   oksilla otava seisoi."

Sanoi seppo Ilmarinen:
"En usko toeksi tuota,
kun en kÀyne katsomahan,
nÀhne nÀillÀ silmillÀni."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Kun et usko kuitenkana,
lÀhtekÀmme katsomahan,
onko totta vai valetta!"

LĂ€hettihin katsomahan
130   tuota kuusta kukkapÀÀtĂ€,
yksi vanha VÀinÀmöinen,
toinen seppo Ilmarinen.
Sitte tuonne tultuansa
Osmon pellon pientarelle
seppo seisovi likellÀ,
uutta kuusta kummeksivi,
kun oli oksilla otava,
kuuhut kuusen latvasessa.

SiinÀ vanha VÀinÀmöinen
140   itse tuon sanoiksi virkki:
"Nyt sinÀ, seppo veikkoseni,
nouse kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan
kultalatva-kuusosesta!"

SiitÀ seppo Ilmarinen
nousi puuhun korkealle,
ylÀhÀksi taivahalle,
nousi kuuta noutamahan,
otavaista ottamahan
150   kultalatva-kuusosesta.

Virkki kuusi kukkalatva,
lausui lakkapÀÀ petÀjÀ:
"Voipa miestÀ mieletöintÀ,
Ă€kkioutoa urosta!
Nousit, outo, oksilleni,
lapsen-mieli, latvahani
kuvakuun on nouantahan,
valetÀhtyen varahan!"

Silloin vanha VÀinÀmöinen
160   lauloa hyrĂ€htelevi:
lauloi tuulen tuppurihin,
ilman raivohon rakenti;
sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Ota, tuuli, purtehesi,
ahava, venosehesi
vieÀ vieretellÀksesi
pimeÀhÀn Pohjolahan!"

Nousi tuuli tuppurihin,
170   ilma raivohon rakentui,
otti seppo Ilmarisen
vieÀ viiletellÀksensÀ
pimeÀhÀn Pohjolahan,
summahan Sariolahan.

SiinÀ seppo Ilmarinen
jopa kulki jotta joutui!
Kulki tuulen tietÀ myöten,
ahavan ratoa myöten,
yli kuun, alatse pÀivÀn,
180   otavaisten olkapĂ€itse;
pÀÀtyi Pohjolan pihalle,
Sariolan saunatielle,
eikÀ hÀntÀ koirat kuullut
eikÀ haukkujat havainnut.

Louhi, Pohjolan emÀntÀ,
Pohjan akka harvahammas
tuop' on pÀÀtyvi pihalle.
Itse ennÀtti sanoa:
"Mi sinÀ lienet miehiÀsi
190   ja kuka urohiasi?
Tulit tÀnne tuulen tietÀ,
ahavan rekiratoa,
eikÀ koirat kohti hauku,
villahÀnnÀt virkkaele!"

Sanoi seppo Ilmarinen:
"En mÀ tÀnne tullutkana
kylÀn koirien kuluiksi,
villahÀntien vihoiksi,
nÀillen ouoillen oville,
200   verĂ€jille vierahille."


SiitÀ Pohjolan emÀntÀ
tutkaeli tullehelta:
"Oletko tullut tuntemahan,
kuulemahan, tietÀmÀhÀn
tuota seppo Ilmarista,
takojata taitavinta?
Jo on viikon vuotettuna
sekÀ kauan kaivattuna
nÀille Pohjolan perille
210   uuen sammon laaintahan."

Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Lienen tullut tuntemahan
tuon on seppo Ilmarisen,
kun olen itse Ilmarinen,
itse taitava takoja."

Louhi, Pohjolan emÀntÀ,
Pohjan akka harvahammas,
pian pistihe tupahan,
220   sanovi sanalla tuolla:
"Neityeni nuorempani,
lapseni vakavimpani!
Pane nyt pÀÀllesi parasta,
varrellesi valke'inta,
hempe'intÀ helmoillesi,
ripe'intÀ rinnoillesi,
kaulallesi kaunihinta,
kukke'inta kulmillesi,
poskesi punottamahan,
230   nĂ€köpÀÀsi nĂ€yttĂ€mĂ€hĂ€n!
Jo on seppo Ilmarinen,
takoja iÀn-ikuinen,
saanut sammon laaintahan,
kirjokannen kirjantahan."

Tuop' on kaunis Pohjan tytti,
maan kuulu, ve'en valio,
otti vaattehet valitut,
pukehensa puhtahimmat;
viitiseikse, vaatiseikse,
240   pÀÀsomihin suoritseikse,
vaskipantoihin paneikse,
kultavöihin kummitseikse.

Tuli aitasta tupahan,
kaapsahellen kartanolta
silmistÀnsÀ sirkeÀnÀ,
korvistansa korkeana,
kaunihina kasvoiltansa,
poskilta punehtivana;
kullat riippui rinnan pÀÀllÀ,
250   pÀÀn pÀÀllĂ€ hopeat huohti.

Itse Pohjolan emÀntÀ
kÀytti seppo Ilmarisen
noissa Pohjolan tuvissa,
Sariolan salvoksissa;
siellÀ syötti syöneheksi,
juotti miehen juoneheksi,
apatti ani hyvÀksi.
Sai tuosta sanelemahan:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
260   takoja iĂ€n-ikuinen!
Saatatko takoa sammon,
kirjokannen kirjaella
joutsenen kynÀn nenÀstÀ,
maholehmÀn maitosesta,
ohran pienestÀ jyvÀstÀ,
kesÀuuhen untuvasta,
niin saat neion palkastasi,
työstÀsi tytön ihanan."

Silloin seppo Ilmarinen
270   itse tuon sanoiksi virkki:
"Saattanen takoa sammon,
kirjokannen kalkutella
joutsenen kynÀn nenÀstÀ,
maholehmÀn maitosesta,
ohran pienestÀ jyvÀstÀ,
kesÀuuhen untuvasta,
kun olen taivoa takonut,
ilman kantta kalkuttanut
ilman alkusen alutta,
280   riporihman tehtyisettĂ€."


LĂ€ksi sammon laaintahan,
kirjokannen kirjontahan.
Kysyi paikalta pajoa,
kaipasi sepinkaluja:
ei ole paikalla pajoa,
ei pajoa, ei paletta,
ahjoa, alasintana,
vasarata, varttakana!

Silloin seppo Ilmarinen
290   sanan virkkoi, noin nimesi:
"Akatp' on epÀelköhöt,
herjat kesken heittÀköhöt,
eip' on mies pahempikana,
uros untelompikana!"

Etsi ahjollen alusta,
leveyttÀ lietsehelle
noilla mailla, mantereilla,
Pohjan peltojen perillÀ.

Etsi pÀivÀn, etsi toisen.
300   Jo pĂ€ivĂ€nĂ€ kolmantena
tuli kirjava kivonen,
vahatukko vastahansa.
Tuohon seppo seisottihe,
takoja tulen rakenti;
pÀivÀn laati palkehia,
toisen ahjoa asetti.

SiitÀ seppo Ilmarinen,
takoja iÀn-ikuinen,
tunki ainehet tulehen,
310   takehensa alle ahjon;
otti orjat lietsomahan,
vÀkipuolet vÀÀntÀmÀhÀn.

Orjat lietsoi löyhytteli,
vÀkipuolet vÀÀnnÀtteli
kolme pÀiveÀ kesÀistÀ
ja kolme kesÀistÀ yötÀ:
kivet kasvoi kantapÀihin,
vahat varvasten sijoille.

Niin pÀivÀnÀ ensimÀisnÀ
320   itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta,
mitÀ tullehe tulesta,
selvinnehe valkeasta.

Jousi tungeikse tulesta,
kaasi kulta kuumoksesta,
kaari kulta, pÀÀ hopea,
varsi vasken-kirjavainen.

On jousi hyvÀn nÀköinen,
330   vaan onpi pahan tapainen:
joka pÀivÀ pÀÀn kysyvi,
parahana kaksi pÀÀtÀ.

Itse seppo Ilmarinen
ei tuota kovin ihastu:
kaaren katkaisi kaheksi,
siitÀ tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan,
vÀkipuolet vÀÀntÀmÀhÀn.

Jop' on pÀivÀnÀ jÀlestÀ
340   itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
veno tungeikse tulesta,
punapursi kuumoksesta,
kokat kullan kirjaeltu,
hangat vaskesta valettu.

On veno hyvÀn nÀköinen,
ei ole hyvÀn tapainen:
suotta lÀhtisi sotahan,
350   tarpehetta tappelohon.

Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana:
venon murskaksi murenti,
tunkevi tulisijahan;
laitti orjat lietsomahan,
vÀkipuolet vÀÀntÀmÀhÀn.

Jo pÀivÀnÀ kolmantena
itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
360   ahjonsa alaista puolta:
hieho tungeikse tulesta,
sarvi kulta kuumoksesta,
otsassa otavan tÀhti,
pÀÀssÀ pÀivÀn pyörylÀinen.

On hieho hyvÀn nÀköinen,
ei ole hyvÀn tapainen:
metsÀssÀ makaelevi,
maion maahan kaatelevi.

Se on seppo Ilmarinen
370   ei ihastu tuotakana:
lehmÀn leikkeli paloiksi,
siitÀ tunkevi tulehen;
laitti orjat lietsomahan,
vÀkipuolet vÀÀntÀmÀhÀn.

Jo pÀivÀnÀ neljÀntenÀ
itse seppo Ilmarinen
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
aura tungeikse tulesta,
380   terĂ€ kulta kuumoksesta,
terÀ kulta, vaski varsi,
hopeata ponnen pÀÀssÀ.

On aura hyvÀn nÀköinen,
ei ole hyvÀn tapainen:
kylÀn pellot kyntelevi,
vainiot vakoelevi.

Se on seppo Ilmarinen
ei ihastu tuotakana:
auran katkaisi kaheksi,
390   alle ahjonsa ajavi.

Laittoi tuulet lietsomahan,
vÀkipuuskat vÀÀntÀmÀhÀn.

Lietsoi tuulet löyhytteli:
itÀ lietsoi, lietsoi lÀnsi,
etelÀ enemmÀn lietsoi,
pohjanen kovin porotti.
Lietsoi pÀivÀn, lietsoi toisen,
lietsoi kohta kolmannenki:
tuli tuiski ikkunasta,
400   sĂ€kehet ovesta sĂ€ykkyi,
tomu nousi taivahalle,
savu pilvihin sakeni.

Se on seppo Ilmarinen
pÀivÀn kolmannen perÀstÀ
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
nÀki sammon syntyvÀksi,
kirjokannen kasvavaksi.

SiitÀ seppo Ilmarinen,
410   takoja iĂ€n-ikuinen,
takoa taputtelevi,
lyöÀ lynnÀhyttelevi.
Takoi sammon taitavasti:
laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn,
rahamyllyn kolmantehen.

SiitÀ jauhoi uusi sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa:
420   yhen purnun syötĂ€viĂ€,
toisen jauhoi myötÀviÀ,
kolmannen kotipitoja.

Niin ihastui Pohjan akka;
saattoi sitte sammon suuren
Pohjolan kivimÀkehen,
vaaran vaskisen sisÀhÀn
yheksÀn lukon ta'aksi.
Siihen juuret juurrutteli
yheksÀn sylen syvÀhÀn:
430   juuren juurti maaemĂ€hĂ€n,
toisen vesiviertehesen,
kolmannen kotimÀkehen.


SiitÀ seppo Ilmarinen
tyttöÀ anelemahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Joko nyt minulle neiti,
kun sai sampo valmihiksi,
kirjokansi kaunihiksi?"

Tuop' on kaunis Pohjan tyttö
440   itse noin sanoiksi virkki:
"Kukapa tÀssÀ toisna vuonna,
kenpÀ kolmanna kesÀnÀ
kÀkiÀ kukutteleisi,
lintusia laulattaisi,
jos minÀ menisin muunne,
saisin, marja, muille maille!

"Jos tÀmÀ kana katoisi,
tÀmÀ hanhi hairahtaisi,
eksyisi emosen tuoma,
450   punapuola pois menisi,
kaikkipa kÀet katoisi,
ilolinnut liikahtaisi
tÀmÀn kunnahan kukuilta,
tÀmÀn harjun hartehilta.

"EnkÀ joua ilmankana,
pÀÀse en neitipÀiviltÀni,
noilta töiltÀ tehtÀviltÀ,
kesÀisiltÀ kiirehiltÀ:
marjat on maalla poimimatta,
460   lahen rannat laulamatta,
astumattani ahoset,
lehot leikin lyömÀttÀni."


SiitÀ seppo Ilmarinen,
takoja iÀn-ikuinen,
alla pÀin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypÀrin
jo tuossa ajattelevi,
pitkin pÀÀtÀnsÀ pitÀvi,
miten kulkea kotihin,
470   tulla maille tuttaville
pimeÀstÀ Pohjolasta,
summasta Sariolasta.

Sanoi Pohjolan emÀntÀ:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Mit' olet pahoilla mielin,
kaiken kallella kypÀrin?
Laatisiko mieli mennÀ
elomaillen entisille?"

Sanoi seppo Ilmarinen:
480   "Sinne mieleni tekisi
kotihini kuolemahan,
maalleni masenemahan."

SiitÀ Pohjolan emÀntÀ
syötti miehen, juotti miehen,
istutti perÀhÀn purren
melan vaskisen varahan;
virkki tuulen tuulemahan,
pohjasen puhaltamahan.

SiitÀ seppo Ilmarinen,
490   takoja iĂ€n-ikuinen,
matkasi omille maille
ylitse meren sinisen.
Kulki pÀivÀn, kulki toisen;
pÀivÀllÀpÀ kolmannella
jo tuli kotihin seppo,
noille syntymÀsijoille.

Kysyi vanha VÀinÀmöinen
Ilmariselta sepolta:
"Veli, seppo Ilmarinen,
500   takoja iĂ€n-ikuinen!
Joko laait uuen sammon,
kirjokannen kirjaelit?"

Sanoi seppo Ilmarinen,
itse laatija pakisi:
"Jopa jauhoi uusi sampo,
kirjokansi kiikutteli,
jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötÀviÀ,
toisen jauhoi myötÀviÀ,
510   kolmannen pi'eltĂ€viĂ€."

top