KALEVALA

Viideskolmatta runo

Jopa viikon vuoteltihin,
vuoteltihin, katseltihin
neion nuotehet tulevan
seppo Ilmarin kotihin:
silmÀt vanhoilta valuvi
ikkunoissa istuessa,
polvet nuorilta nojuvi
verÀjillÀ vuottaessa,
lasten jalkoja paleli
10   seinuksilla seisoessa,
kului kengÀt kesk'-iÀltÀ
rantasilla raittaessa.

Niin huomenna muutamana,
pÀivÀnÀ moniahana
kumu kuuluvi salolta,
reen kapina kankahalta.

Lokka, luopuisa emÀntÀ,
Kalevatar, kaunis vaimo,
sanan virkkoi, noin nimesi:
20   "Se on poikani rekonen!
Jo tulevi Pohjolasta
nuoren neitonsa keralla!

"LÀhes nyt kohti nÀitÀ maita,
kohin nÀitÀ kartanoita,
ison saamille tuville,
vanhemman varustamille!"

Se on seppo Ilmarinen
jo kohta kotihin saapi,
ison saamille pihoille,
30   vanhemman varustamille.
Pyyhyet vihertelevÀt
vesaisilla vempelillÀ,
kÀkyet kukahtelevat
korjan kirjavan kokalla,
oravat samoelevat
pÀÀllÀ aisan vaahterisen.

Lokka, luopuisa emÀntÀ,
Kalevatar, vaimo kaunis,
tuossa tuon sanoiksi virkki,
40   itse lausui, noin nimesi:
"KylÀ vuotti uutta kuuta,
nuoret pÀivÀn nousentoa,
lapset maata mansikkaista,
vesi tervaista venettÀ;
mie en kuuta puolinkana,
pÀiveÀ mokominkana:
minÀ vuotin veijoani,
veijoani, minjoani.
Katsoin aamun, katsoin illan,
50   en tiennyt, mihin katosi,
tokko pientÀ kasvatteli
vaiko laihoa lihoitti,
kun ei tullut kuitenkana,
vaikka varsinki lupasi
tulla jÀlen tuntuessa,
saa'a jÀlen jÀÀhtymÀttÀ.

"Aina katsoin aamusilla,
pÀivÀt pÀÀssÀni pitelin,
kun ei vieri veijon saani,
60   ei kolaja veijon korja,
nÀille pienille pihoille,
kape'ille kartanoille.
Oisko olkinen oronen,
reki kaksikaplahinen,
senki saaniksi sanoisin,
korjaksi korotteleisin,
jos se veijoni vetÀisi,
toisi kaunoni kotihin.

"NiinpÀ toivoin tuon ikÀni,
70   katsoin kaiken pĂ€ivĂ€kauen;
pÀÀni katsoin kallellehen,
sykeröni syrjÀllehen,
silmÀt suorat suikulaksi:
toivoin veijoni tulevan
nÀille pienille pihoille,
kape'ille kartanoille.
Jo tuo viimeinki tulevi,
toki kerran kerkiÀvi,
vierellÀ verevÀ
80   muoto, punaposki puolellansa!

"Sulho, viljon veljyeni!
Lasketapa laukkiotsa,
vietÀtÀ hyvÀ hevonen
entisille heinillensÀ,
taanoisille kauroillensa!
Laai meille terveyttÀ,
laai meille, laai muille,
laai kaikelle kylÀlle!

"TehtyÀsi tervehyiset
90   sanele tarinojasi:
matkasitko mainehitta,
kÀvit tiesi tervehenÀ,
kun lÀksit anopin luoksi,
apen ainoan kotihin?
Saitko neien, voitit vallan,
sorritko sotiverÀjÀn,
levititkö neien linnan,
pirotitko pystyn seinÀn,
astuitko anopin sillan,
100   istuitko isĂ€nnĂ€n lautsan?

"Jo tuon nÀen kyselemÀttÀ,
arvoan anelematta:
kÀvipÀ tiensÀ tervehenÀ,
matkansa imantehena;
toip' on hanhen, voitti vallan,
sortipa sotiverÀjÀn,
langettipa lautalinnan,
levitteli lehmusseinÀn
kÀyessÀ anopin luona,
110   apen ainoan ko'issa.
Onp' on sotka suojassansa,
kana kainaloisessansa,
puhas neiti puolellansa,
valkeainen valloissansa.

"KenpÀ toi tÀmÀn valehen,
ken pani pahan sanoman,
sulhon tyhjin tulleheksi,
oron jouten juosneheksi?
EipÀ sulho tyhjin tullut,
120   ei oronen jouten juosnut:
on mitÀ oron veteÀ,
liinaharjan liikutella!
HiessÀpÀ hyvÀ hevonen,
vaahessa valittu varsa
tuvun tÀnne tuotuansa,
verevÀn ve'ettyÀnsÀ.

"Nouse nyt korjasta, korea,
hyvÀ lahja, laitiosta!
Nouse ilman nostamatta,
130   ylene ylentĂ€mĂ€ttĂ€,
jos on nuori nostajasi,
ylpeÀ ylentÀjÀsi!

"Korjasta kohottuasi,
reen perÀstÀ pÀÀstyÀsi
astu tietÀ temminkÀistÀ,
maata maksankarvallista,
sikojen silittÀmÀistÀ,
porsahien polkemaista,
lampahan latsottamaista,
140   hevon harjan hieromaista!

"Astu hanhen askelilla,
taputa tavin jaloilla
nÀitÀ pestyjÀ
pihoja, tasaisia tanteria,
apen saamia pihoja,
anopin asettamia,
veljen veistopenkeriÀ,
sisaren siniketoja!
Pole jalka portahalle,
150   siirrĂ€ sintsin siltaselle,
astu sintsiÀ simaista;
siitÀ siirrÀite sisÀhÀn,
alle kuulun kurkihirren,
alle kaunihin katoksen!

"Jo tÀÀllÀ tÀmÀnki talven,
jopa mennehen kesosen
silta soitti sorsanluinen
sillallista seisojaista,
laki kultainen kumisi
160   laen alla astujaista,
ikkunat iloittelihe
ikkunaisten istujaista.

"Jo tÀÀllÀ tÀmÀnki talven,
jopa mennehen kesosen
kÀÀkÀset kÀkertelihe
sormuskÀttÀ sulkijaista,
kynnykset kykertelihe
hienohelman hempujaista,
ovet aina aukieli
170   ovellista aukojaista.

"Jo tÀÀllÀ tÀmÀnki talven,
jopa mennehen kesosen
perin pirtti pyörÀhteli
pirtillistÀ pyyhkijÀistÀ,
sintsinen sijoittelihe
sintsillistÀ siivojaista,
vajaset vasertelihe
vajallista vastakÀttÀ.

"Jo tÀÀllÀ tÀmÀnki talven,
180   jopa mennehen kesosen
piha piilten kÀÀntelihe
lastun pitkÀn poimijaista,
aittaset alentelihe
aitallista astujaista,
orret notkui, parret painui
nuoren vaimon vaattehia.

"Jo tÀÀllÀ tÀmÀnki talven,
jopa mennehen kesosen
kujaset kukertelihe
190   kujallista kulkijaista,
lÀÀvÀset lÀhentelihe
lÀÀvÀllistÀ lÀÀnijÀistÀ,
tanhuaiset taantelihe
tanhuallista tavia.

"Jo tÀÀllÀ tÀmÀnki pÀivÀn,
jopa pÀivÀn eilisenki
aioin ammoi aikalehmÀ
aamuvihkon antajaista,
hevoisvarsa hirnakoitsi
200   heinĂ€vihkon heittĂ€jĂ€istĂ€,
kaikerti kevÀtkaritsa
palasen parantajaista.

"Jo tÀÀllÀ tÀmÀnki pÀivÀn,
jopa pÀivÀn eilisenki
vanhat istui ikkunoissa,
lapset raittoi rantasilla,
naiset seisoi seinuksilla,
pojat porstuan ovilla
nuoren vaimon varronnassa,
210   morsiamen vuotannassa.

"Terve nyt, piha tÀysinesi,
ulkoinen urohinesi,
terve, vaja tÀysinesi,
vaja vierahaisinesi,
terve, sintsi tÀysinesi,
tuohikatto kansoinesi,
terve, pirtti tÀysinesi,
satalauta lapsinesi,
terve, kuu, terve, kuningas,
220   terve nuori nuoekansa!
Ei ole tÀssÀ ennen ollut,
eipÀ ennen eikÀ eilen
tÀmÀn joukon juoleutta,
tÀmÀn kansan kauneutta.

"Sulho, viljon veljyeni!
Pura pois punaiset paikat,
sivalluta silkkiverhot!
NÀytÀ tuota nÀÀtÀistÀsi,
viisin vuosin kÀytyÀsi,
230   kaheksin katseltuasi!

"Tokko toit, kenen kÀkesit?
KÀkesit kÀkösen tuoa,
maalta valkean valita,
vesiltÀ verevÀn saa'a.

"Jo tuon nÀen kyselemÀttÀ,
arvoan anelematta:
toit kÀkösen tullessasi,
sinisotkan suojassasi,
vihannimman virven latvan
240   vihannasta virviköstĂ€,
tuorehimman tuomen lehvÀn
tuorehesta tuomikosta."

Olipa lapsi lattialla.
Lausui lapsi lattialta:
"Voi veikko, mitÀ vetelet!
Tervaskannon kauneutta,
tervapuolikon pituutta,
kerinkannan korkeutta!

"Kutti, kutti, sulho rukka!
250   Tuota toivotit ikĂ€si,
sanoit saavasi sataisen,
tuovasi tuhannen neien.
Jo saitki hyvÀn sataisen:
- tuon tuhannen tuppeloisen!
Sait kuin suolta suovariksen,
aialta ajoharakan,
pellolta pelotuslinnun,
mustan linnun mullokselta!

"MitÀ lie ikÀnsÀ tehnyt,
260   kuta mennehen kesosen,
kun ei kinnasta kutonut,
saanut sukkoa su'unki?
TyhjÀnÀ tuli tupahan,
annitoinna appelahan:
hiiret kopsassa kopasi,
hörppÀkorvat lippahassa!"

Lokka, luopuisa emÀntÀ,
Kalevatar, vaimo kaunis,
kuuli kummaisen tarinan.
270   Sanan virkkoi, noin nimesi:
"MitÀ lausuit, lapsi kurja,
kuta, kunnotoin, latelit?
Muista kummat kuulukohon,
hÀvÀistykset hÀÀlyköhön,
eipÀ tÀstÀ neitosesta,
ei tÀmÀn talon vÀestÀ!

"Jo sanoit pahan sanasen,
sanan kehnon kertaelit
suusta yötisen vasikan,
280   pÀÀstĂ€ pennun pĂ€ivĂ€kunnan!
HyvÀn on sulho neien saanut,
tuonut maalta maan parahan:
on kuin puola puolikypsi,
kuin on mansikka mÀellÀ,
tahi kuin kÀkönen puussa,
pieni lintu pihlajassa,
koivussa koreasulka,
valorinta vaahteressa.

"Oisi ei saanut Saksastana,
290   tavannut Viron takoa
tÀmÀn neitosen soreutta,
tÀmÀn allin armautta,
tÀmÀn kasvon kauneutta,
tÀmÀn muo'on muhkeutta,
kÀsivarren valkeutta,
kaulan hoikan kaarevuutta.

"EikÀ neiti tyhjin tullut:
oli turkit tuotavana,
vaipat vasta saatavana
300   ja verat ve'ettĂ€vĂ€nĂ€.

"Paljo on tÀllÀ neitosella
oman vÀrttinÀn vÀkeÀ,
oman kehrÀn kiertÀmÀtÀ,
oman hyppisen hyveÀ,
vaattehia valkehia,
talvisotkun suorimia,
kevÀtpÀivÀn valkomia,
kesÀkuien kuivomia:
hyvÀt hurstit huilahukset,
310   pÀÀnalaiset pĂ€llĂ€hykset,
sivallukset silkkihuivit,
vilahukset villavaipat.

"HyvÀ mutso, kaunis mutso,
mutso valkeanverevÀ!
HyvinpÀ ko'issa kuuluit,
tyttönÀ ison ko'issa;
hyvin kuulu kuun ikÀsi
miniÀnÀ miehelÀssÀ!

"ElÀ huolelle rupea,
320   elĂ€ huoli huolehtia!
Ei sinua suolle viety,
ojavarrelle otettu:
viety on viljamÀttÀhÀltÀ,
viety vielÀ viljemmÀlle,
otettu oluttuvilta,
oluemmille otettu.

"HyvÀ neito, kaunis mutso!
Tuotapa kysyn sinulta:
nÀitkö tÀnne tullessasi
330   kekoja kerĂ€periĂ€,
nÀsÀpÀitÀ nÀrttehiÀ?
Ne kaikki tÀmÀn talosen,
tÀmÀn sulhon kyntÀmiÀ,
kyntÀmiÀ, kylvÀmiÀ.

"Neitokainen, nuorukainen!
Tuota nyt sanon sinulle:
kun tunsit talohon tulla,
niin tunne talossa olla!
HyvÀ tÀÀll' on mutson olla,
340   kaunis kasvoa miniĂ€n,
piossasi piimÀpytty,
voivatinen vallassasi.

"HyvÀ tÀss' on neien olla,
kaunis kasvoa kanasen.
TĂ€ss' on laajat saunan lauat
ja leveÀt pirtin lautsat,
isÀnnÀt isosi verrat,
emÀnnÀt emosi verrat,
pojat onpi veikon verrat,
350   tyttĂ€ret sisaren verrat.

"Kun sinun himo tulevi,
noita mielesi tekevi
ison saamia kaloja,
veljen pyitÀ pyytÀmiÀ,
niin elÀ kysy ky'yltÀ
elÀkÀ ano apelta!
Kysy suorin sulholtasi,
toimittele tuojaltasi!
Ei ole sitÀ metsÀssÀ
360   jalan neljĂ€n juoksijata
eikÀ ilman lintusia,
kahen siiven siukovia,
ei vielÀ ve'essÀkÀnÀ
kalaparvea parasta,
kuta sinun ei saaja saane,
saaja saane, tuoja tuone.

"HyvÀ tÀss' on neien olla,
kaunis kasvoa kanasen.
Ei ole kiirettÀ kivelle
370   eikĂ€ huolta huhmarelle:
vesi tÀssÀ vehnÀt jauhoi,
koski kuohutti rukihit,
aalto astiat pesevi,
meren vaahti valkaisevi.

"Ohoh kullaista kylÀistÀ,
maan parasta paikaistani!
Nurmet alla, pellot pÀÀllÀ,
keskellÀ kylÀ vÀlillÀ;
kylÀn alla armas ranta,
380   rannassa rakas vetonen:
se sopivi sorsan uia,
vesilinnun vieretellÀ."

SiitÀ joukko juotettihin,
syötettihin, juotettihin
liioilla lihamuruilla,
kaunihilla kakkaroilla,
olu'illa ohraisilla,
viertehillÀ vehnÀisillÀ.

Olipa kystÀ kyllin syöÀ,
390   kyllin syöÀ, kyllin juoa
punaisissa purtiloissa,
kaunoisissa kaukaloissa:
pirotella piirahia,
murotella voimuruja,
sirotella siikasia,
lohkota lohikaloja
veitsellÀ hope'isella,
kuraksella kultaisella.

Olut juoksi ostamatoin,
400   mesi markoin maksamatoin,
oluoinen orren pÀÀstÀ,
sima vaarnojen sisÀstÀ,
olut huulten huuhtimeksi,
mesi mielten kÀÀntimeksi.

Kukapa tuossa kukkujaksi,
lailliseksi laulajaksi?
Vaka vanha VÀinÀmöinen,
laulaja iÀn-ikuinen,
itse laululle rupesi,
410   töille virtten työntelihe.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Veli kullat, veitoseni,
suulliset sanalliseni,
kielelliset kumppalini!
Kuulkottenpa, kuin sanelen!
Harvoin on hanhet suutasusten,
sisarukset silmÀtysten,
harvoin veikot vieretysten,
420   emon lapset laiatusten
nÀillÀ raukoilla rajoilla,
poloisilla Pohjan mailla.

"Niin joko laululle lÀhemme,
töille virtten työnteleimme?
Laulanta runoilla töitÀ,
kukunta kevÀtkÀellÀ,
painanta sinettÀrillÀ,
kuonta kankahattarilla.

"Laulavat Lapinki lapset,
430   heinĂ€kengĂ€t heittelevĂ€t
hirven harvoilta lihoilta,
peuran pienen pallehilta;
niin miks' en minÀki laula,
miks' ei laula meiÀn lapset
ruoalta rukihiselta,
suulta suurukselliselta?

"Laulavat Lapinki lapset,
helÀjÀvÀt heinÀkengÀt
vesimaljan juotuansa,
440   petĂ€jĂ€isen purtuansa;
niin miks' en minÀki laula,
miks' ei laula meiÀn lapset
juomilta jyvÀllisiltÀ,
olu'ilta ohraisilta?

"Laulavat Lapinki lapset,
helÀjÀvÀt heinÀkengÀt
nokisilta nuotioilta,
hiilisiltÀ hiertimiltÀ;
niin miks' en minÀki laula,
450   miks' ei laula meiĂ€n lapset
alta kuulun kurkihirren,
alta kaunihin katoksen?

"HyvÀpÀ tÀss' on miesten olla,
armas naistenki asua
olutpuolikon povella,
mesitiinun tienohilla,
sivullamme siikasalmet,
luonamme lohiapajat,
joist' ei syöen syömÀt puutu,
460   juoen juomiset vĂ€hene.

"HyvÀpÀ tÀss' on miesten olla,
armas naistenki elellÀ.
Ei tÀssÀ surulla syöÀ,
ei eletÀ huolen kanssa;
tÀssÀ syöÀhÀn surutta,
eletÀhÀn huoletoinna
iÀllÀ tÀmÀn isÀnnÀn,
elinajalla emÀnnÀn.

"Kumman tÀssÀ ensin kiitÀn,
470   isĂ€nnĂ€nkö vai emĂ€nnĂ€n?
Ainap' entiset urohot
ensin kiittivÀt isÀnnÀn,
ku on suolta suojan saanut,
ko'in korvesta kokenut:
tyvin tuonut tyyskÀt mÀnnyt,
latvoin lansatut petÀjÀt,
pannut paikalle hyvÀlle,
asettanut ankaralle
suuriksi sukutuviksi,
480   kaunihiksi kartanoiksi;
salvannut salosta seinÀt,
hirret hirmulta mÀeltÀ,
ruotehet rome'ikolta,
malat marjakankahalta,
tuohet tuomivaaran pÀÀltÀ,
sammalet sulilta soilta.

"Tupa on tehty tesmÀllensÀ,
suoja pantu paikallensa.
Sata oli miestÀ salvaimella,
490   tuhat oli tuvan katolla
tehessÀ tÀtÀ tupoa,
laaittaissa lattiata.

"Jopa vaan tÀmÀn isÀnnÀn
saaessa tÀtÀ tupoa
mont' on tukka tuulta nÀhnyt,
hivus sÀÀtÀ hirveÀtÀ.
Use'in hyvÀn isÀnnÀn
jÀÀnyt on kinnasta kivelle,
hattua havun selÀlle,
500   suohon sukkoa vajonnut.

"Use'in hyvÀ isÀntÀ
aivan aika-huomenessa
ennen muien nousematta,
kylÀkunnan kuulematta
nousnut on nuotiotulelta,
havannut havumajoilta,
havu pÀÀnsÀ harjaellut,
kaste pesnyt sirkut silmÀt.

"SiitÀpÀ hyvÀ isÀntÀ
510   saapi tuttua tupahan,
lautsantÀyen laulajoita,
ikkunat iloitsijoita,
siltalauat lausujoita,
karsinat karehtijoita,
seinÀvieret seisojia,
aitovieret astujia,
pihat pitkin kulkijoita,
maat ristin matelijoita.

"IsÀnnÀn esinnÀ kiitin,
520   siitĂ€ ehtoisen emĂ€nnĂ€n
ruokien rakentamasta,
pitkÀn pöyÀn tÀyttÀmÀstÀ.

"HÀnpÀ leipoi leivÀt paksut,
suuret talkkunat taputti
kÀpe'illÀ kÀmmenillÀ,
kyperillÀ kymmenillÀ;
nosti leivÀt leppeÀsti,
syötti vierahat vÀlehen
liioilla sianlihoilla,
530   kohokuori-kokkaroilla
- terÀt vieri veitsistÀmme,
pÀÀt putosi puukoistamme
lohen pÀitÀ lohkoessa,
hauin pÀitÀ halkoessa.

"Use'in hyvÀ emÀntÀ,
tuo tarkka taloinen vaimo,
kuullut on kukotta nousta,
kanan lapsetta karata
nÀitÀ hÀitÀ hankittaissa,
540   teoksia tehtĂ€essĂ€,
hiivoja rakettaessa,
olosia pantaessa.

"Hyvin on hyvÀ emÀntÀ,
tuo tarkka taloinen vaimo,
osannut oluet panna,
makujuoman juoksutella
iuista imeltyneistÀ,
make'ista maltahista,
joit' ei puulla puuhaellut,
550   korennolla koukkaellut,
vaanpa kourilla kohenti,
kÀsivarsin kÀÀnnytteli
saunassa savuttomassa,
la'aistuilla lautehilla.

"EipÀ tuo hyvÀ emÀntÀ,
tuo tarkka taloinen vaimo,
laske iskulle ituja,
pÀÀstÀ maalle maltahia;
kÀypi saunassa use'in
560   syĂ€nyöllĂ€ yksinĂ€nsĂ€,
ei huoli susia surra,
pelÀtÀ metsÀn petoja.

"Jopa nyt emÀnnÀn kiitin;
vuotas kiitÀn patvaskani!
Ken on pantu patvaskaksi,
ken otettu oppahaksi?
KylÀn paras patvaskana,
kylÀn onni oppahana.

"Onpa meiÀn patvaskalla
570   pÀÀllĂ€ haahen haljakkainen;
se on kaita kainalosta,
soma suolien kohasta.

"Onpa meiÀn patvaskalla,
onpa kauhtana kapoinen:
helmat hietoa vetÀvi,
takapuolet tanteria.

"VÀhÀn paitoa nÀkyvi,
pikkaraisen pilkottavi:
on kuin Kuuttaren kutoma,
580   tinarinnan riukuttama.

"Onpa meiÀn patvaskalla
vyöllÀ ussakka utuinen,
pÀivÀn tyttÀren kutoma,
kirjokynnen kirjoittama
ajalla tulettomalla,
tulen tietÀmÀttömÀllÀ.

"Onpa meiÀn patvaskalla
silkkiset sukat jalassa,
silkkiset sukan sitehet,
590   sĂ€teriset sÀÀrinauhat,
jotk' on kullalla ku'ottu,
hopealla huoliteltu.

"Onpa meiÀn patvaskalla
Saksan kengÀt kelvolliset,
kuni joutsenet joella,
vesiteiret vieremillÀ
tahi hanhuet havulla,
muuttolinnut murrikolla.

"Onpa meiÀn patvaskalla
600   kutrit kullansuortuvaiset,
parta kullanpalmikkoinen;
pÀÀssÀ pystyinen kypÀri,
puhki pilvien puhuja,
lÀpi metsÀn lÀiköttÀjÀ,
jot' ei saatane sataisin,
tuotane tuhansin markoin.

"Jo nyt kiitin patvaskani;
vuotas kiitÀn saajanaisen!
Mist' on saatu saajanainen,
610   kust' otettu onnellinen?

"Tuolt' on saatu saajanainen,
tuolt' otettu onnellinen
takoa Tanikan linnan,
uuen linnan ulkopuolta.

"EipÀ vielÀ sieltÀkÀnÀ,
ei perÀn pereÀkÀnÀ!
Tuolt' on saatu saajanainen,
tuolt' otettu onnellinen
Vienan pÀÀliltÀ vesiltÀ,
620   ulapoilta auke'ilta.

"EipÀ vielÀ sieltÀkÀnÀ,
ei perÀn pereÀkÀnÀ!
Kasvoi maalla mansimarja,
punapuola kankahalla,
pellolla heleÀ heinÀ,
kukka kultainen aholla:
siit' on saatu saajanainen,
siit' otettu onnellinen.

"Saajanaisen suu somainen
630   kuni Suomen sukkulainen;
saajanaisen sirkut silmÀt
kuni tÀhet taivahalla;
saajanaisen kuulut kulmat
kuni kuu meren-ylinen.

"Onpa meiÀn saajanaisen
kaula kullankiehkuroissa,
pÀÀ kullanvipalehissa,
kÀet kullankÀÀrilöissÀ,
sormet kullansormuksissa,
640   korvat kullanhelmilöissĂ€,
kulmat kullansolmuloissa,
silmÀripset simpsukoissa.

"Luulin kuun kumottavaksi,
kuu kumotti kultasolki;
luulin pÀivÀn paistavaksi,
kun sen paistoi paian kaulus;
luulin laivan lÀikkyvÀksi,
kun sen lÀikkyi lakki pÀÀssÀ.

"Jopa kiitin saajanaisen;
650   annas katson kaiken kansan,
onko kansa kaunihina,
vÀki vanha vÀnkeÀnÀ
sekÀ nuoriso somana,
koko joukko juoleana!

"Jopa katsoin kaiken kansan,
ehkÀ tiesin ennoltaki:
eip' ole tÀssÀ ennen ollut
eikÀ varsin vasta liene
tÀmÀn joukon juoleutta,
660   tĂ€mĂ€n kansan kauneutta,
vÀen vanhan vÀnkeyttÀ,
vÀen nuorison somuutta.
Kaikk' on kansa haljakassa
kuni metsÀ huutehessa:
alta on kuin aamurusko,
pÀÀltÀ on kuin pÀivÀnkoite.

"Huokeat oli hopeat,
löyhÀt kullat kutsuloilla,
rahataskut tanterilla,
670   rahakukkarot kujilla
nÀillÀ kutsuvierahilla
kutsuloille kunniaksi."

Vaka vanha VÀinÀmöinen,
virren ponsi polvu'inen,
siitÀ siirtihe rekehen,
lÀhtevi kohin kotia;
laulelevi virsissÀnsÀ,
laulelevi, taitelevi.
Lauloi virren, lauloi toisen
680   - virrellĂ€pĂ€ kolmannella
kilahti jalas kivehen,
tarttui kapla kannon pÀÀhÀn:
rikkoihe reki runolta,
jalas taittui laulajalta,
kapla poikki paukahutti,
laiat irti loskahutti.

Sanoi vanha VÀinÀmöinen,
itse virkkoi, noin nimesi:
"Onko tÀssÀ nuorisossa,
690   kansassa kasuavassa,
vaiko tÀssÀ vanhalassa,
vÀessÀ vÀhenevÀssÀ,
kenpÀ Tuonelle kÀvisi,
lÀhtisi Manan majoille,
toisi Tuonelta orasen,
vÀÀntiÀn Manan vÀeltÀ
reki uusi laatiani,
korjanen kohentoani?"

SekÀ nuoremmat sanovi,
700   jotta vanhat vastoavi:
"Ei ole tÀssÀ nuorisossa
eikÀ varsin vanhastossa,
koko suuressa su'ussa
niin urosta urheata,
jotta Tuonelle menisi,
lÀhtisi Manan majoille,
toisi Tuonelta orasen,
vÀÀntiÀn Manan majoilta
reki uusi laatiasi,
710   korjanen kohentoasi."

Silloin vanha VÀinÀmöinen,
laulaja iÀn-ikuinen,
lÀksi toiste Tuonelahan,
matkasi Manan majoille.
Toi orasen Tuonelasta,
vÀÀntiÀn Manan majoilta.

SiitÀ vanha VÀinÀmöinen
laulavi salon sinisen,
salohon tasaisen tammen
720   sekĂ€ pihlajan pĂ€tevĂ€n;
ne kohenti korjaksensa,
painalti jalaksiksensa,
niistÀ katsoi kaplaksia
sekÀ vÀÀnti vempeleitÀ:
sai korjan kohennetuksi,
re'en uuen laaituksi.
Pisti varsan valjahisin,
ruskean re'en etehen,
itse istuihe rekehen,
730   laskettihe laitiohon.
Vitsattaki virkku juoksi,
helmin lyömÀttÀ hevonen
entisille appehille,
taanoisille suuruksille;
saattoi vanhan VÀinÀmöisen,
laulajan iÀn-ikuisen,
oman uksen aukomille,
oman kynnyksen etehen.

top