KALEVALA

Kolmaskymmenes runo

Ahti poika, aino poika,
lieto poika Lemminkäinen
aamulla ani varahin,
aivan aika-huomenessa
astuihen alusmajoille,
läksi laivavalkamoille.

Siinä itki puinen pursi,
hanka rauta haikeroitsi:
"Mi minusta laatimasta,
10   kurjasta kuvoamasta!
Ei Ahti sotia soua
kuunna, kymmennä kesänä
hopeankana halulla,
kullankana tarpehella."

Se on lieto Lemminkäinen
iski purtta vanttuhulla,
kirjasuulla kintahalla.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Elä huoli, hongan pinta,
20   varpelaitainen, valita!
Vielä saat sotia käyä,
tappeloita tallustella:
lienet täynnä soutajia
päivän huomenen perästä."

Astuvi emonsa luoksi,
itse tuon sanoiksi virkki:
"Et nyt itkene, emoni,
valittane, vanhempani,
jos menen johonkuhunki,
30   suorime sotatiloille.
Juohtui juoni mieleheni,
tuuma aivohon osasi
kaatakseni Pohjan kansa,
kostoakseni katalat."

Emo estellä käkesi,
varoitteli vaimo vanha:
"Ellös menkö, poikaseni,
noihin Pohjolan sotihin!
Siellä surmasi tulevi,
40   kuolemasi kohtoavi."

Mitä huoli Lemminkäinen!
Toki mietti mennäksensä,
lähteäksensä lupasi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mistä saisin miehen toisen,
sekä miehen jotta miekan
Ahille soan avuksi,
liioin voivalle lisäksi?

"Onpa Tiera tieossani,
50   Kuura kuulemaisissani!
Siitä saanen miehen toisen,
sekä miehen jotta miekan
Ahille soan avuksi,
liioin voivalle lisäksi."

Kulkevi kylitse tuonne,
teitse Tieran kartanohon.
Sanoi sinne saatuansa,
toimitteli tultuansa:
"Tieraseni, tiettyiseni,
60   armaiseni, ainoiseni!
Tokko muistat muinaistamme,
entistä elämätämme,
kun ennen kahen kävimme
suurilla sotatiloilla?
Ei ollut sitä kyleä,
kuss' ei kymmenen taloa;
ei ollut sitä taloa,
kuss' ei kymmenen urosta;
ei ollut sitä urosta
70   eikä miestä melkeätä,
kuta emme kaatanehet
ja kahen kapistanehet."

Iso päätyi ikkunassa
keihäsvartta vuolemassa,
emo aitan kynnyksellä
kirnua kolistamassa,
veljekset veräjän suussa
laitioita laatimassa,
sisarekset sillan päässä
80   vaippoja vanuttamassa.

Virkkoi iso ikkunasta,
emo aitan kynnykseltä,
veljekset veräjän suusta,
sisarekset sillan päästä:
"Ei Tiera sotahan joua,
Tieran tuura tappelohon!
Tiera on tehnyt kuulun kaupan,
ikikaupan iskenynnä:
vast' on nainut naisen nuoren,
90   ottanut oman emännän;
viel' on nännit näppimättä,
rinnat riuahuttamatta."

Tiera päätyi kiukahalla,
Kuura uunin korvasella:
jalan kenki kiukahalla,
toisen pankon partahalla,
veräjällä vyöteleikse,
ulkona kävysteleikse.
Tempoi Tiera keihä'änsä;
100   ei ole keiho suuren suuri
eikä keiho pienen pieni,
keiho keskikertahinen:
heponen sulalla seisoi,
varsa vaapui lappealla,
susi ulvoi suoverolla,
karhu karjui naulan tiessä.

Sylkytteli keihoansa,
sylkytteli, nyrskytteli:
sylen syöksi keihäsvartta
110   peltohon saviperähän,
nurmehen nukattomahan,
maahan mättähättömähän.

Työnti Tiera keihä'änsä
Ahin keihojen keselle,
sekä läksi jotta joutui
Ahille soan avuksi.

Siitä Ahti Saarelainen
lykkäsi venon vesille
kuni kyyn kulon-alaisen
120   eli käärmehen elävän.
Läksi luoen luotehesen
tuolle Pohjolan merelle.

Silloin Pohjolan emäntä
Pakkasen pahan lähetti
tuolle Pohjolan merelle,
ulapalle aukealle.
Itse tuon sanoiksi virkki,
sekä käski jotta lausui:
"Pakko poika pienokainen,
130   oma kaunis kasvattini!
Lähe tuonne, kunne käsken,
kunne käsken ja kehoitan!
Kylmä veitikän venonen,
pursi lieto Lemminkäisen
selvälle meren selälle,
ulapalle aukealle!
Kylmä itseki isäntä,
jää'ä veitikkä vesille,
jottei pääse päivinänsä,
140   selviä sinä ikänä,
kun en pääsne päästämähän,
kerinne kehittämähän!"

Pakkanen pahansukuinen
ja poika pahantapainen
läksi merta kylmämähän,
aaltoja asettamahan.
Jopa tuonne mennessänsä,
maata matkaellessansa
puut puri lehettömäksi,
150   heinät helpehettömäksi.

Sitte sinne saatuansa
meren Pohjan partahalle,
äärettömän äyrähälle,
heti yönä ensimäisnä
lahet kylmi, lammet kylmi,
meren rannat rapsutteli;
viel' ei merta kylmänynnä,
aaltoja asettanunna.
Pieni on peiponen selällä,
160   västäräkki lainehilla:
senki on kynnet kylmämättä,
pää pieni palelematta.

Äsken tuosta toisna yönä
jopa suureksi sukeutui,
heittihe hävyttömäksi,
kovin kasvoi kauheaksi.
Kylmi silloin täyen kylmän,
väki pakkasen paleli:
kylmi jäätä kyynäsvarren,
170   satoi lunta sauvan varren,
kylmi veitikän venehen,
Ahin laivan lainehille.

Aikoi kylmeä Ahinki,
jääteä jalon urohon;
jopa kynsiä kyseli,
anoi alta varpahia.
Siitä suuttui Lemminkäinen,
siitä suuttui ja pahastui;
tunki Pakkasen tulehen,
180   työnti rautarauniohon.

Käsin Pakkasen piteli,
kovan ilman kouristeli.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Pakkanen, Puhurin poika,
talven poika hyyelmöinen!
Elä kylmä kynsiäni,
vaai varpahuisiani
eläkä koske korviani,
190   elä päätäni palele!

"Kyll' on sulla kylmämistä,
paljoki palelemista
ilman ihmisen ihotta,
emon tuoman ruumihitta:
kylmä soita, kylmä maita,
kylmä kylmiä kiviä,
palele vesipajuja,
pane haavan pahkuroita,
koivun kuoria kolota,
200   närehiä näykkäele,
elä ihmisen ihoa,
karvoja kavon tekemän!

"Kun et tuosta kyllin saane,
kylmä muita kummempia!
Kylmä kuumia kiviä,
palavoita paateroita,
rautaisia kallioita,
vuoria teräksisiä,
Vuoksen koskea kovoa,
210   Imatrata ilkeätä,
kurimuksen kulkun suuta,
kinahmia kauheata!

"Joko nyt sanon sukusi,
kuuluttelen kunniasi?
Tieänpä sinun sukusi,
tieän kaiken kasvantasi:
Pakkanen pajuilla syntyi,
kova ilma koivikolla
Pohjolan koan perässä,
220   Pimentolan pirtin päässä
ikiturmasta isosta,
emosta epattomasta.

"Kukas Pakkasen imetti,
kovan ilman kostutteli,
kun oli maammo maiotoinna,
emonen utaretoinna?

"Kyyhyt Pakkasen imetti,
kyy imetti, käärme syötti
nännillä nenättömillä,
230   utarella uuttomalla;
pohjaistuuli tuuitteli,
vilu ilma viihytteli
pahoilla pajupuroilla,
here'illä hettehillä.

"Sai poika pahantapainen,
tuli turmion-alainen.
Ei ollut nimeä vielä
pojalla epäpäöllä.
Pantihin nimi pahalle:
240   pantihinpa Pakkaseksi.

"Siitä aioilla ajeli,
risukoissa ripsutteli;
kesät heilui hettehissä,
suurimmilla suon selillä;
talvet mäiski männiköissä,
pelmusi petäjiköissä,
kolkkaeli koivikoissa,
lepiköissä leyhkäeli.
Kylmi puita ja pehuja,
250   tasoitteli tanteria,
puri puut lehettömäksi,
kanervat kukittomaksi,
pilvat hongista piristi,
laski lastut mäntylöistä.

"Joko nyt suureksi sukesit,
ylenit ylen ehoksi,
aioit kylmeä minua,
kohotella korviani,
alta jalkoja anella,
260   päältä kynsiä kysellä?

"Etp' on kylmäne minua,
et pahoin palellekana!
Tulen tungen sukkahani,
kekälehet kenkähäni,
hienot hiilet helmoihini,
panun alle paulojeni,
Pakkasen palelematta,
kovan ilman koskematta.

"Tuonne ma sinun manoan
270   Pohjan pitkähän perähän.
Sitte sinne tultuasi,
kotihisi käytyäsi
kylmä kattilat tulelle,
hiilet uunin lietoselle,
käet naisen taikinahan,
poika neitosen povehen,
utarihin uuhen maito,
vatsahan hevosen varsa!

"Et sinä sitä totelle,
280   niin tuonne sinun manoan
Hiien hiilien sekahan,
Lemmon liesikiukahille.
Siellä tungeite tulehen,
asetu alasimelle
sepän panna paljallansa,
vasaralla valkkaella,
panna paljalla lujasti,
vasaralla vaikeasti!

"Et totelle tuotakana,
290   vääjänne väheäkänä,
vielä muistan muunkin paikan,
arvoan yhen aluen:
vien suusi suven sijahan,
kielesi kesän kotihin,
jost' et pääse päivinäsi,
selviä sinä ikänä,
kun en tulle päästämähän
ja käyne kerittämähän."

Pakkanen, Puhurin poika,
300   jo tunsi tuhon tulevan;
alkoi armoa anella.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tehkämme sula sovinto
toinen ei toistansa viata
sinä ilmoisna ikänä,
kuuna kullan valkeana!

"Jos mun kuulet kylmäväksi,
toiste tuhmin liikkuvaksi,
niin tunge tulisijahan,
310   vaivuttele valkeahan,
sepän hiilien sekahan,
alle ahjon Ilmarisen!
Tahi vie suvehen suuni,
kieleni kesän kotihin,
etten pääse päivinäni,
selviä sinä ikänä!"

Siitä lieto Lemminkäinen
jätti laivan jäätehesen,
sotapurren puutoksehen,
320   itse eellehen menevi.
Tiera tuossa toisna miesnä
väänti veitikän jälessä.

Tallasi tasaista jäätä,
sileätä siuotteli.
Astui päivän, tuosta toisen;
päivänäpä kolmantena
jo näkyvi Nälkäniemi,
kylä kurja kuumottavi.

Astui alle niemen linnan.
330   Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Onko linnassa lihoa
ja kalaista kartanossa
urohille uupuneille,
miehille väsynehille?"
Ollut ei linnassa lihoa,
ei kalaista kartanossa.

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Tuli, polta tuhma linna,
340   vesi vieköhön mokoman!"
Itse eistyvi etemmä,
ylös korpehen kohosi,
matkoille majattomille,
teille tietämättömille.

Siitä lieto Lemminkäinen,
tuo on kaunis Kaukomieli,
keritsi kiveltä villat,
katkoi karvat kalliolta,
suoritteli sukkasiksi,
350   kiirehteli kintahiksi
vilun suurihin sijoihin,
Pakkasen palelemihin.

Läksi tietä tietämähän,
ojelvoista oppimahan:
tiehyt metsähän vetävi,
ojelvoinen ottelevi.

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Ohoh Tiera veikkoseni!
360   Jo nyt jou'uimme johonki,
kuuksi päiväksi kululle,
ilman rannallen iäksi!"

Tiera tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Kostohonpa, koito raukat,
kostohon, kovaosaiset,
saimme suurehen sotahan
pimeähän Pohjolahan
- oman hengen heitteheksi,
370   itsemme ikimenoksi
näillä paikoilla pahoilla,
teillä tietämättömillä.

"Emme tuota tunnekana,
emme tunne, emme tieä,
mikä tie vetävi meiät,
kuka juoni juohattavi
kuolemahan korven päähän,
kaatumahan kankahalle,
korppien kotisijoille,
380   variksien vainioille.

"Siinä korpit siirtelevät,
linnut liiat kantelevat:
saavat lintuset lihoa,
varikset varia verta,
korpit noukan kostuketta
meiän, raukan, raaoistamme;
luumme luovat rauniolle,
kantavat kivikarille.

"Ei tieä emo poloinen
390   eikä kantaja katala,
missä liikkuvi lihansa,
vierevi oma verensä,
onko suuressa soassa,
tasapäässä tappelossa,
vaiko suurella selällä,
lakehilla lainehilla,
vai käypi käpymäkeä,
vaelsi varvikkosaloa.

"Ei emo mitänä tieä
400   poloisesta poiastansa:
emo tiesi kuolleheksi,
kantaja kaonneheksi.
Noinpa itkevi emoni,
valittavi vanhempani:
'Tuoll' on poikani, poloisen,
tuolla, vaivaisen, varani
Tuonen toukojen panossa,
Kalman maien karhinnassa.
Saapi nyt minun pojalta,
410   minun, laiton, lapseltani,
saapi jouset jouten olla,
jalot kaaret kuivaella,
lintuset hyvin lihota,
pyyt lehossa pyrhistellä;
kontiot kovin elellä,
peurat pellon piehtaroia.'"

Virkkoi lieto Lemminkäinen,
sanoi kaunis Kaukomieli:
"Niin on, niin, emo poloinen,
420   niinpä, kantaja katala!
Kasvatit kanoja parven,
koko joukon joutsenia:
tuli tuuli, niin hajotti,
tuli lempo, niin levitti,
yhet sinne, toiset tänne,
jonnekunne kolmannetki.

"Kyllä muistan muinaisenki,
arvoan ajan paremman,
kun kulimme kukkasina,
430   marjoina omilla mailla:
moni katsoi muotohomme,
vartehemme valkotteli.
Ei kuin nyt tätä nykyä,
tällä inhalla iällä:
yks' on tuuli tuttujamme,
päivä ennen nähtyjämme;
senki pilvet peittelevät,
satehet salaelevat.

"Vaan en huoli huolimahan,
440   suuresti sureksimahan,
jos immet hyvin eläisi,
kassapäiset kalkettaisi,
naiset kaikki naurusuulla,
mesimielin morsiamet,
ikävissä itkemättä,
huolihin häviämättä.

"Viel' ei meitä noiat noiu,
noiat noiu, näe näkijät
näille teille kuolevaksi,
450   matkoille masenevaksi,
nuorena nukahtavaksi,
verevänä viereväksi.

"Minkä noiat noitunevat,
kunka nähnevät näkijät,
kotihinsa koitukohon,
majahansa maatukohon!
Noitukohot itsiänsä,
laulakohot lapsiansa,
sukuansa surmatkohot,
460   heimoansa herjatkohot!

"Ei ennen minun isoni
eikä valtavanhempani
nouatellut noian mieltä,
lahjoitellut lappalaista.
Noin sanoi minun isoni,
noin sanon minä itseki:
varjele, vakainen Luoja,
kaitse, kaunoinen Jumala,
auta armokourallasi,
470   väkevällä vallallasi
miesten mielijuohtehista,
akkojen ajatuksista,
pakinoista partasuien,
pakinoist' on parratointen!
Ole ainaisna apuna,
vakaisena vartijana,
ettei poika pois tulisi,
emon tuoma erkaneisi
Luojan luomalta la'ulta,
480   Jumalan sukeamalta!"

Siitä lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli,
laati huolista hevoset,
murehista mustat ruunat,
päitset päivistä pahoista,
satulat salavihoista.
Hyppäsi hyvän selälle,
hyvän laukin lautasille;
ajoa ramuttelevi
490   Tieran tuttavan keralla.
Ajoi rannat raskutellen,
hiekkarannat herskytellen
luoksi ehtoisen emonsa,
tykö valtavanhempansa.

Siihen Kaukoni kaotan
virrestäni viikommaksi,
Tieran tielle toimittelen
kotihinsa kulkemahan.
Itse virren vierähytän,
500   panen toiselle tolalle.

top