KALEVALA

KolmasviidettÀ runo

Louhi, Pohjolan emÀntÀ,
kutsui Pohjolan kokohon.
Pani joukon jousihinsa,
laittoi miehet miekkoihinsa;
rakenteli Pohjan purren,
suoritti sotavenosen.

Latoi miehet laivahansa,
suoritti sotaurohot,
kuni sotka poikasensa,
10   tavi lapsensa latovi:
sata miestÀ miekallista,
tuhat jousella urosta.

Kohenteli purjepuita,
vaatevarpoja varasi;
nosti puuhun purjehia,
vaattehia varpapuihin,
kuin on pitkÀn pilven longan,
pilven tönkÀn taivahalla.
SiitÀ lÀksi laskemahan,
20   sekĂ€ lĂ€ksi jotta joutui
sampoa tapoamahan
venehestÀ VÀinÀmöisen.


Vaka vanha VÀinÀmöinen
laskevi sinistÀ merta.
Itse tuon sanoiksi virkki,
puhui purtensa perÀstÀ:
"Oi sie lieto Lemmin poika,
ylimÀinen ystÀvÀni!
Nouse purjepuun nenÀhÀn,
30   vaatevarpahan ravaha!
Katsaise etinen ilma,
tarkkoa takainen taivas,
onko selvÀt ilman rannat,
onko selvÀt vai sekavat!"

Tuopa lieto LemminkÀinen,
poika, veitikkÀ verevÀ,
hyvin kÀrkÀs kÀskemÀttÀ,
kehumattaki kepeÀ,
nousi purjepuun nenÀhÀn,
40   vaatevarpahan ravahti.

Katsoi iÀt, katsoi lÀnnet,
katsoi luotehet, etelÀt,
katsoi poikki Pohjan rannan.
SiitÀ tuon sanoiksi virkki:
"SelvÀnÀ etinen ilma,
taakea takainen taivas:
pieni on pilvi pohjosessa,
pilven lonka luotehessa."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
50   "Jo vainen valehtelitki!
Ei se pilvi ollekana,
pilven lonka lienekÀnÀ:
se on pursi purjehinen.
Katso toiste tarkemmasti!"

Katsoi toiste, katsoi tarkoin.
Sanovi sanalla tuolla:
"Saari kaukoa nÀkyvi,
etÀhÀltÀ haamottavi;
havukoita haavat tÀynnÀ,
60   koivut kirjokoppeloita."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Jo vainen valehtelitki!
Havukoita ei ne olle
eikÀ kirjokoppeloita:
ne on Pohjan poikasia.
Katso tarkoin kolmannesti!"

Se on lieto LemminkÀinen
katsoi kerran kolmannenki.
Sanovi sanalla tuolla,
70   lausui tuolla lausehella:
"Jo tulevi Pohjan pursi,
satahanka hakkoavi!
Sata on miestÀ soutimilla,
tuhat ilman istumassa!"

Silloin vanha VÀinÀmöinen
jo tunsi toet totiset.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Soua, seppo Ilmarinen,
soua, lieto LemminkÀinen,
80   soutakatte, kaikki kansa,
jotta juoksisi venonen,
pursi eestÀ ennÀttÀisi!"

Souti seppo Ilmarinen,
souti lieto LemminkÀinen,
souti kansa kaikenlainen.
LyllyivÀt melat lylyiset,
hangat piukki pihlajaiset,
vene honkainen vapisi;
nenÀ hyrski hylkehenÀ,
90   perĂ€ koskena kohisi,
vesi kiehui kelloloissa,
vaahti palloissa pakeni.

Kilvan kiskoivat urohot,
miehet veikaten vetivÀt:
eipÀ matka eistykÀnÀ,
ei pakene puinen pursi
eestÀ purren purjehisen,
tuon on Pohjolan venehen.

Silloin vanha VÀinÀmöinen
100   jo tunsi tuhon tulevan,
hÀtÀpÀivÀn pÀÀlle saavan.
Arvelee, ajattelevi,
miten olla, kuin eleÀ.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"VielÀ mÀ tuohon mutkan muistan,
keksin kummoa vÀhÀisen."

Tavoittihe tauloihinsa,
tunkihe tuluksihinsa.
Otti piitÀ pikkuruisen,
110   tauloa taki vĂ€hĂ€isen;
ne merehen mestoavi
yli olkansa vasemman.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Tuosta tulkohon karinen,
salasaari kasvakohon,
johon juosta Pohjan purren,
satahangan halkiella
meren myrskyn hiertimessÀ,
120   lainehen rapa'imessa!"

Se siitÀ kariksi kasvoi,
loihe luo'oksi merehen,
itÀhÀn pitemmin puolin,
poikkipuolin pohjosehen.

Tulla puikki Pohjan pursi,
halki aallon hakkoavi:
jopa joutuvi karille,
puuttui luotohon lujasti.
Lenti poikki puinen pursi,
130   satakaari katkieli;
mastot maiskahti merehen,
purjehet putoelivat
noiksi tuulen vietÀviksi,
ahavan ajeltaviksi.

Louhi, Pohjolan emÀntÀ,
jaloin juoksevi vetehen,
lÀksi purtta nostamahan,
laivoa kohottamahan.
Ei ota vene yletÀ
140   eikĂ€ pursi liikahella:
kaikk' oli kaaret katkennunna,
kaikki hangatki hajalla.

Arvelee, ajattelevi.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"MikÀs neuvoksi tulevi,
kukas pannahan etehen?"

Jopa muiksi muutaltihe,
tohti toisiksi ruveta.
Otti viisi viikatetta,
150   kuusi kuokan kuolioa:
nepÀ kynsiksi kyhÀsi,
kohenteli kouriksensa;
puolen purtta sÀrkynyttÀ:
senpÀ allensa asetti;
laiat siiviksi sivalti,
perÀpuikon purstoksensa;
sata miestÀ siiven alle,
tuhat purston tutkaimehen,
sata miestÀ miekallista,
160   tuhat ampujaurosta.

LevitÀikse lentÀmÀhÀn,
kokkona kohotteleikse.
LenteÀ lekuttelevi
tavoitellen VÀinÀmöistÀ:
siipi pilviÀ sipaisi,
toinen vettÀ vieprahteli.

Veen emonen, vaimo kaunis,
hÀnpÀ tuon sanoiksi virkki:
"Oi on vanha VÀinÀmöinen!
170   KÀÀnnĂ€ pÀÀtĂ€ pĂ€ivĂ€n alta,
luo'os silmÀt luotehesen,
katso taaksesi vÀhÀisen!"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
kÀÀnti pÀÀtÀ pÀivÀn alta,
luopi silmÀt luotehesen,
katsoi taaksensa vÀhÀisen:
jo tulevi Pohjan eukko,
lintu kumma liitelevi,
harte'ista kuin havukka,
180   vaakalintu vartalolta!

YllÀttÀvi VÀinÀmöisen.
Lenti purjepuun nenÀhÀn,
vaatevarpahan rapasi,
pÀÀhÀn pielen seisotaikse:
oli pursi pÀin pu'ota,
laiva laioin kallistua.

SiinÀ seppo Ilmarinen
heitÀikse Jumalahansa,
Luojahansa luotteleikse.
190   Sanovi sanalla tuolla:
"Varjele, vakainen Luoja,
kaitse, kaunoinen Jumala,
ettei poika pois tulisi,
emon lapsi lankeaisi
Luojan luomalta lu'ulta,
Jumalan sukeamalta!

"Ukko, julkinen jumala,
itse taatto taivahinen!
Tuo mulle tulinen turkki,
200   pÀÀlleni panuinen paita,
jonka suojasta sotisin
ja takoa tappeleisin,
ettei pÀÀ pahoin menisi,
tukka turhi'in tulisi
rauan kirkkahan kisassa,
terÀn tuiman tutkaimessa!"

Itse vanha VÀinÀmöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ohoh Pohjolan emÀntÀ!
210   Joko saat jaolle sammon
nenÀhÀn utuisen niemen,
pÀÀhÀn saaren terhenisen?"

Sanoi Pohjolan emÀntÀ:
"En lÀhe jakohon sammon
sinun kanssasi, katala,
kerallasi, VÀinÀmöinen!"
Itse sampoa tavoitti
venehestÀ VÀinÀmöisen.

SiinÀ lieto LemminkÀinen
220   miekan vyöltĂ€nsĂ€ vetĂ€isi,
tempasi terÀvÀn rauan
vasemmalta puoleltansa;
kokon kourille kokevi,
rÀpylöille rÀimilöivi.

Iski lieto LemminkÀinen,
sekÀ iski jotta lausui:
"Maahan miehet, maahan miekat,
maahan untelot urohot,
sa'at miehet siiven alta,
230   kymmenet kynĂ€n nenĂ€stĂ€!"

Virkki tuossa Pohjan eukko,
puhui purjepuun nenÀstÀ:
"Oi sie lieto, Lemmin poika,
Kauko rukka, mies katala!
Pettelit oman emosi,
valehtelit vanhempasi:
sanoit et kÀyvÀsi sotoa
kuunna, kymmennÀ kesÀnÀ
kullankana tarpehella,
240   hopeankana halulla!"

Vaka vanha VÀinÀmöinen,
tietÀjÀ iÀn-ikuinen,
arvasi ajan olevan,
tunsi hetken tulleheksi.
Jo veti melan merestÀ,
tammen lastun lainehesta;
sillÀ kalhaisi kavetta,
iski kynsiÀ kokolta:
muut kynnet meni muruiksi,
250   jĂ€i yksi sakarisormi.

Pojat siiviltÀ putosi,
melskahti merehen miehet,
sata miestÀ siiven alta,
tuhat purstolta urosta.
Itse kokko kopsahtihe,
kapsahutti kaaripuille,
kuni puusta koppeloinen,
kuusen oksalta orava.


SiitÀ sampoa tavoitti
260   sormella nimettömĂ€llĂ€.
Sammon vuoalti vetehen,
kaatoi kaiken kirjokannen
punapurren laitimelta
keskelle meren sinisen:
siinÀ sai muruiksi sampo,
kirjokansi kappaleiksi.


Niin meni muruja noita,
sammon suuria paloja
alle vienojen vesien,
270   pÀÀlle mustien murien;
ne jÀivÀt ve'en varaksi,
ahtolaisten aartehiksi.
SiitÀp' ei sinÀ ikÀnÀ,
kuuna kullan valkeana
vesi puuttune varoja,
ve'en Ahto aartehia.

JÀipÀ toisia muruja,
pienempÀisiÀ paloja
selÀlle meren sinisen,
280   meren laajan lainehille,
tuulen tuuiteltavaksi,
aaltojen ajeltavaksi.

NiitÀ tuuli tuuitteli,
meren lÀikkÀ lÀikytteli
selÀllÀ meren sinisen,
meren laajan lainehilla.
Tuuli maalle työnnytteli,
aalto rannallen ajeli.

Vaka vanha VÀinÀmöinen
290   nĂ€ki tyrskyn työntelevĂ€n,
hyrskyn maalle hylkeÀvÀn,
aallon rannallen ajavan
noita sampuen muruja,
kirjokannen kappaleita.

HĂ€n tuosta toki ihastui.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuost' on siemenen sikiö,
alku onnen ainiaisen,
tuosta kyntö, tuosta kylvö,
300   tuosta kasvu kaikenlainen!
Tuosta kuu kumottamahan,
onnen pÀivÀ paistamahan
Suomen suurille tiloille,
Suomen maille mairehille!"


Louhi, Pohjolan emÀntÀ,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"VielÀ mÀ tuohon mutkan muistan,
mutkan muistan, keinon keksin
kynnöllesi, kylvöllesi,
310   karjoillesi, kasvuillesi,
kuillesi kumottaville,
pÀivillesi paistaville:
tungen kuuhuen kivehen,
pÀivÀn kÀtken kalliohon;
annan pakkasen palella,
vilun ilman viivytellÀ
kyntöjÀsi, kylvöjÀsi,
elojasi, toukojasi;
saatan rautaisen rakehen,
320   terĂ€ksisen tellittelen
halmehillesi hyville,
parahille pelloillesi.

Nostan karhun kankahalta,
harvahampahan havuilta
ruuniasi ruhtomahan,
tammojasi tappamahan,
karjojasi kaatamahan,
lehmiÀ levittÀmÀhÀn.
Kansan tauilla tapatan,
330   surmoan sukusi kaiken,
ettei kuulla kuun ikÀnÀ
maailmassa mainittavan."

Silloin vanha VÀinÀmöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei minua laula lappi
eikÀ tunge turjalainen!
Jumalall' on ilman viitta,
Luojalla avaimet onnen,
ei katehen kainalossa,
340   vihansuovan sormen pÀÀssĂ€.

"Kun ma luome Luojahani,
turvoan Jumalahani,
saa se toukat touoistani,
viholliset viljastani,
tonkimasta toukojani,
kasvujani kaatamasta,
orahia ottamasta,
viljoa vihoamasta.

"SinÀ, Pohjolan emÀntÀ,
350   tunge turmiot kivehen,
pahat paina kalliohon,
vaivat vuorehen valitse,
elÀ kuuta kulloinkana,
aurinkoa milloinkana!

"Anna pakkasen palella,
vilun ilman viivytellÀ
omia orahiasi,
kylvÀmiÀsi jyviÀ!
Sa'a rauaista raetta,
360   terĂ€ksistĂ€ telkyttele
oman auran kÀÀntÀmille,
Pohjan peltojen perille!

"Nosta karhu kankahalta,
viiasta vihainen kissa,
korvesta koverakoura,
havun alta harvahammas
Pohjolan kujan perille,
Pohjan karjan kÀytÀville!"


SiitÀ Pohjolan emÀntÀ
370   sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jo minulta valta vaipui,
jo aleni arvioni:
eloni meni merehen,
sampo sÀrkyi lainehisin!"

LĂ€ksi itkien kotihin,
polotellen pohjosehen.
Ei saanut sanottavata
koko sammosta kotihin;
veipÀ kuitenki vÀhÀisen
380   sormella nimettömĂ€llĂ€:
kantoi kannen Pohjolahan,
sai rivan Sariolahan.
Siit' on polo Pohjolassa,
elo leivÀtöin Lapissa.


Vaka vanha VÀinÀmöinen
itse maalle mentyÀnsÀ
löyti sampuen muruja,
kirjokannen kappaleita
rannalta merelliseltÀ,
390   hienoiselta hietiköltĂ€.

Saattoi sampuen muruset,
kirjokannen kappalehet
nenÀhÀn utuisen niemen,
pÀÀhÀn saaren terhenisen,
kasvamahan, karttumahan,
saamahan, satoamahan
olu'iksi ohraisiksi,
leiviksi rukihisiksi.

SiinÀ vanha VÀinÀmöinen
400   itse tuon sanoiksi virkki:
"Anna, Luoja, suo, Jumala,
anna onni ollaksemme,
hyvin ain' eleÀksemme,
kunnialla kuollaksemme
suloisessa Suomenmaassa,
kaunihissa Karjalassa!

"Varjele, vakainen Luoja,
kaitse, kaunoinen Jumala,
miesten mielijuohtehista,
410   akkojen ajatuksista!
Kaa'a maalliset katehet,
ve'elliset velhot voita!

"Ole puolla poikiesi,
aina lastesi apuna,
aina yöllisnÀ tukena,
pÀivÀllisnÀ vartijana,
vihoin pÀivÀn paistamatta,
vihoin kuun kumottamatta,
vihoin tuulen tuulematta,
420   vihoin saamatta satehen,
pakkasen palelematta,
kovan ilman koskematta!

"Aita rautainen rakenna,
kivilinna liitÀttele
ympÀri minun eloni,
kahen puolen kansoani,
maasta saaen taivosehen,
taivosesta maahan asti,
asukseni, ainokseni,
430   tuekseni, turvakseni,
jottei liika liioin söisi,
vastus viljalta vitaisi
sinÀ ilmoisna ikÀnÀ,
kuuna kullan valkeana!"

top