KALEVALA

Kolmas runo

Vaka vanha VÀinÀmöinen
elelevi aikojansa
noilla VÀinölÀn ahoilla,
Kalevalan kankahilla.
Laulelevi virsiÀnsÀ,
laulelevi, taitelevi.

Lauloi pÀivÀt pÀÀksytysten,
yhytysten yöt saneli
muinaisia muisteloita,
10   noita syntyjĂ€ syviĂ€,
joit' ei laula kaikki lapset,
ymmÀrrÀ yhet urohot
tÀllÀ inhalla iÀllÀ,
katovalla kannikalla.

Kauas kuuluvi sanoma,
ulos viestit vierÀhtÀvÀt
VÀinÀmöisen laulannasta,
urohon osoannasta.
Viestit vierÀhti suvehen,
20   sai sanomat Pohjolahan.

Olipa nuori Joukahainen,
laiha poika lappalainen.
Se kÀvi kylÀssÀ kerran;
kuuli kummia sanoja,
lauluja laeltavaksi,
parempia pantavaksi
noilla VÀinölÀn ahoilla,
Kalevalan kankahilla,
kuin mitÀ itseki tiesi,
30   oli oppinut isolta.

Tuo tuosta kovin pahastui,
kaiken aikansa kaehti
VÀinÀmöistÀ laulajaksi
paremmaksi itseÀnsÀ.
Jo tuli emonsa luoksi,
luoksi valtavanhempansa.
LÀhteÀksensÀ kÀkesi,
tullaksensa toivotteli
noille VÀinölÀn tuville
40   kera VĂ€inön voitteloille.

Iso kielti poikoansa,
iso kielti, emo epÀsi
lÀhtemÀstÀ VÀinölÀhÀn
kera VÀinön voitteloille:
"SiellÀ silma lauletahan,
lauletahan, lausitahan
suin lumehen, pÀin vitihin,
kourin ilmahan kovahan,
kÀsin kÀÀntymÀttömÀksi,
50   jaloin liikkumattomaksi."

Sanoi nuori Joukahainen:
"HyvÀpÀ isoni tieto,
emoni sitÀi parempi,
oma tietoni ylinnÀ.
Jos tahon tasalle panna,
miesten verroille vetÀitÀ,
itse laulan laulajani,
sanelen sanelijani:
laulan laulajan parahan
60   pahimmaksi laulajaksi,
jalkahan kiviset kengÀt,
puksut puiset lantehille,
kiviriipan rinnan pÀÀlle,
kiviharkon hartioille,
kivihintahat kÀtehen,
pÀÀhÀn paatisen kypÀrÀn."

SiitÀ lÀksi, ei totellut.
Otti ruunansa omansa,
jonka turpa tulta iski,
70   sĂ€keniĂ€ sÀÀrivarret;
valjasti tulisen ruunan
korjan kultaisen etehen.
Itse istuvi rekehen,
kohennaikse korjahansa,
iski virkkua vitsalla,
heitti helmiruoskasella.
LÀksi virkku vieremÀhÀn,
hevonen helettÀmÀhÀn.

Ajoa suhuttelevi.
80   Ajoi pĂ€ivĂ€n, ajoi toisen,
ajoi kohta kolmannenki.
Jo pÀivÀnÀ kolmantena
pÀÀtyi VÀinölÀn ahoille,
Kalevalan kankahille.

Vaka vanha VÀinÀmöinen,
tietÀjÀ iÀn-ikuinen,
oli teittensÀ ajaja,
matkojensa mittelijÀ
noilla VÀinölÀn ahoilla,
90   Kalevalan kankahilla.

Tuli nuori Joukahainen,
ajoi tiellÀ vastatusten:
tarttui aisa aisan pÀÀhÀn,
rahe rahkehen takistui,
lÀnget puuttui lÀnkilöihin,
vemmel vempelen nenÀhÀn.

SiitÀ siinÀ seisotahan,
seisotahan, mietitÀhÀn...
vesi vuoti vempelestÀ,
100   usva aisoista usisi.

Kysyi vanha VÀinÀmöinen:
"Kuit' olet sinÀ sukua,
kun tulit tuhmasti etehen,
vastahan varattomasti?
SÀret lÀnget lÀnkÀpuiset,
vesapuiset vempelehet,
korjani pilastehiksi,
rÀmÀksi re'en retukan!"

Silloin nuori Joukahainen
110   sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mie olen nuori Joukahainen.
Vaan sano oma sukusi:
kuit' olet sinÀ sukua,
kuta, kurja, joukkioa?"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
jo tuossa nimittelihe.
Sai siitÀ sanoneheksi:
"Kun liet nuori Joukahainen,
veÀite syrjÀhÀn vÀhÀisen!
120   Sie olet nuorempi minua."

Silloin nuori Joukahainen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"VÀhÀ on miehen nuoruuesta,
nuoruuesta, vanhuuesta!
Kumpi on tieolta parempi,
muistannalta mahtavampi,
sep' on tiellÀ seisokahan,
toinen tieltÀ siirtykÀhÀn.
Lienet vanha VÀinÀmöinen,
130   laulaja iĂ€n-ikuinen,
ruvetkamme laulamahan,
saakamme sanelemahan,
mies on miestÀ oppimahan,
toinen toista voittamahan!"

Vaka vanha VÀinÀmöinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"MitÀpÀ minusta onpi
laulajaksi, taitajaksi!
Ain' olen aikani elellyt
140   nĂ€illĂ€ yksillĂ€ ahoilla,
kotipellon pientarilla
kuunnellut kotikÀkeÀ.
Vaan kuitenki kaikitenki
sano korvin kuullakseni:
mitÀ sie enintÀ tieÀt,
yli muien ymmÀrtelet?"

Sanoi nuori Joukahainen:
"TieÀnpÀ minÀ jotaki!
Sen on tieÀn selvÀllehen,
150   tajuelen tarkoillehen:
reppÀnÀ on liki lakea,
liki lieska kiukoata.

"HyvÀ on hylkehen eleÀ,
ve'en koiran viehkuroia:
luotansa lohia syöpi,
sivultansa siikasia.

"Siiall' on sileÀt pellot,
lohella laki tasainen.
Hauki hallalla kutevi,
160   kuolasuu kovalla sÀÀllĂ€.
Ahven arka, kyrmyniska
sykysyt syvillÀ uipi,
kesÀt kuivilla kutevi,
rantasilla rapsehtivi.

"Kun ei tuosta kyllin liene,
vielÀ tieÀn muunki tieon,
arvoan yhen asian:
pohjola porolla kynti,
etelÀ emÀhevolla,
170   takalappi tarvahalla.
TieÀn puut Pisan mÀellÀ,
hongat Hornan kalliolla:
pitkÀt on puut Pisan mÀellÀ,
hongat Hornan kalliolla.

"Kolme on koskea kovoa,
kolme jÀrveÀ jaloa,
kolme vuorta korkeata
tÀmÀn ilman kannen alla:
HÀmehess' on HÀllÀpyörÀ,
180   Kaatrakoski Karjalassa;
ei ole Vuoksen voittanutta,
yli kÀynyttÀ Imatran."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Lapsen tieto, naisen muisti,
ei ole partasuun urohon
eikÀ miehen naisekkahan!
Sano syntyjÀ syviÀ,
asioita ainoisia!"

Se on nuori Joukahainen
190   sanan virkkoi, noin nimesi:
"TieÀn mÀ tiaisen synnyn,
tieÀn linnuksi tiaisen,
kyyn viherÀn kÀÀrmeheksi,
kiiskisen ve'en kalaksi.
Rauan tieÀn raukeaksi,
mustan mullan muikeaksi,
varin veen on vaikeaksi,
tulen polttaman pahaksi.

"Vesi on vanhin voitehista,
200   kosken kuohu katsehista,
itse Luoja loitsijoista,
Jumala parantajista.

"Vuoresta on vetosen synty,
tulen synty taivosesta,
alku rauan ruostehesta,
vasken kanta kalliosta.

"MÀtÀs on mÀrkÀ maita vanhin,
paju puita ensimÀinen,
hongan juuri huonehia,
210   paatonen patarania."

Vaka vanha VÀinÀmöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Muistatko mitÀ enemmin,
vain jo loppuivat lorusi?"

Sanoi nuori Joukahainen:
"Muistan vielÀki vÀhÀisen!
Muistanpa ajan mokoman,
kun olin merta kyntÀmÀssÀ,
meren kolkot kuokkimassa,
220   kalahauat kaivamassa,
syÀnveet syventÀmÀssÀ,
lampiveet on laskemassa,
mÀet mylleröittÀmÀssÀ,
louhet luomassa kokohon.

"Viel' olin miesnÀ kuuentena,
seitsemÀntenÀ urosna
tÀtÀ maata saataessa,
ilmoa suettaessa,
ilman pieltÀ pistÀmÀssÀ,
230   taivon kaarta kantamassa,
kuuhutta kulettamassa,
aurinkoa auttamassa,
otavaa ojentamassa,
taivoa tÀhittÀmÀssÀ."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Sen varsin valehtelitki!
Ei sinua silloin nÀhty,
kun on merta kynnettihin,
meren kolkot kuokittihin,
240   kalahauat kaivettihin,
syÀnveet syvennettihin,
lampiveet on laskettihin,
mÀet mylleröitettihin,
louhet luotihin kokohon.

"EikÀ lie sinua nÀhty,
ei lie nÀhty eikÀ kuultu
tÀtÀ maata saataessa,
ilmoa suettaessa,
ilman pieltÀ pistettÀissÀ,
250   taivon kaarta kannettaissa,
kuuhutta kuletettaissa,
aurinkoa autettaissa,
otavaa ojennettaissa,
taivoa tÀhitettÀissÀ."

Se on nuori Joukahainen
tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Kun ei lie minulla mieltÀ,
kysyn mieltÀ miekaltani.
Oi on vanha VÀinÀmöinen,
260   laulaja laveasuinen!
LÀhe miekan mittelöhön,
kÀypÀ kalvan katselohon!"

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"En noita pahoin pelÀnne
miekkojasi, mieliÀsi,
tuuriasi, tuumiasi.
Vaan kuitenki kaikitenki
lÀhe en miekan mittelöhön
sinun kanssasi, katala,
270   kerallasi, kehno raukka."

SiinÀ nuori Joukahainen
murti suuta, vÀÀnti pÀÀtÀ,
murti mustoa haventa.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ken ei kÀy miekan mittelöhön,
lÀhe ei kalvan katselohon,
sen minÀ siaksi laulan,
alakÀrsÀksi asetan.
Panen semmoiset urohot
280   sen sikĂ€li, tuon tĂ€kĂ€li,
sorran sontatunkiohon,
lÀÀvÀn nurkkahan nutistan."

SiitÀ suuttui VÀinÀmöinen,
siitÀ suuttui ja hÀpesi.
Itse loihe laulamahan,
sai itse sanelemahan:
ei ole laulut lasten laulut,
lasten laulut, naisten naurut,
ne on partasuun urohon,
290   joit' ei laula kaikki lapset
eikÀ pojat puoletkana,
kolmannetkana kosijat
tÀllÀ inhalla iÀllÀ,
katovalla kannikalla.

Lauloi vanha VÀinÀmöinen:
jÀrvet lÀikkyi, maa jÀrisi,
vuoret vaskiset vapisi,
paaet vahvat paukahteli,
kalliot kaheksi lenti,
300   kivet rannoilla rakoili.

Lauloi nuoren Joukahaisen:
vesat lauloi vempelehen,
pajupehkon lÀnkilöihin,
raiat rahkehen nenÀhÀn.
Lauloi korjan kultalaian:
lauloi lampihin haoiksi;
lauloi ruoskan helmiletkun
meren rantaruokosiksi;
lauloi laukkipÀÀn hevosen
310   kosken rannalle kiviksi.

Lauloi miekan kultakahvan
salamoiksi taivahalle,
siitÀ jousen kirjavarren
kaariksi vesien pÀÀlle,
siitÀ nuolensa sulitut
havukoiksi kiitÀviksi,
siitÀ koiran koukkuleuan,
sen on maahan maakiviksi.

Lakin lauloi miehen pÀÀstÀ
320   pilven pystypÀÀ kokaksi;
lauloi kintahat kÀestÀ
umpilammin lumpehiksi,
siitÀ haljakan sinisen
hattaroiksi taivahalle,
vyöltÀ ussakan utuisen
halki taivahan tÀhiksi.

Itsen lauloi Joukahaisen:
lauloi suohon suonivöistÀ,
niittyhyn nivuslihoista,
330   kankahasen kainaloista.


Jo nyt nuori Joukahainen
jopa tiesi jotta tunsi:
tiesi tielle tullehensa,
matkallen osannehensa
voittelohon, laulelohon
kera vanhan VÀinÀmöisen.

Jaksoitteli jalkoansa:
eipÀ jaksa jalka nousta;
toki toistakin yritti:
340   siin' oli kivinen kenkĂ€.

SiitÀ nuoren Joukahaisen
jopa tuskaksi tulevi,
lÀylemmÀksi lankeavi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Oi on viisas VÀinÀmöinen,
tietÀjÀ iÀn-ikuinen!
PyörrytÀ pyhÀt sanasi,
perÀytÀ lausehesi!
PÀÀstÀ tÀstÀ pÀlkÀhÀstÀ,
350   tĂ€stĂ€ seikasta selitĂ€!
Panenpa parahan makson,
annan lunnahat lujimmat."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Niin mitÀ minullen annat,
jos pyörrÀn pyhÀt sanani,
perÀytÀn lauseheni,
pÀÀstÀn siitÀ pÀlkÀhÀstÀ,
siitÀ seikasta selitÀn?"

Sanoi nuori Joukahainen:
360   "Onp' on mulla kaarta kaksi,
jousta kaksi kaunokaista;
yks' on lyömÀhÀn riveÀ,
toinen tarkka ammunnalle.
Ota niistÀ jompikumpi!"

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Huoli en, hurja, jousistasi,
en, katala, kaaristasi!
On noita itsellÀniki
joka seinÀ seisoteltu,
370   joka vaarnanen varottu:
miehittÀ metsÀssÀ kÀyvÀt,
urohitta ulkotöillÀ."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi siitÀki syvemmÀ.

Sanoi nuori Joukahainen:
"Onp' on mulla purtta kaksi,
kaksi kaunoista venoa;
yks' on kiistassa kepeÀ,
toinen paljo kannattava.
380   Ota niistĂ€ jompikumpi!"

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"Enp' on huoli pursistasi,
venehistÀsi valita!
On noita itsellÀniki
joka tela tempaeltu,
joka lahtema laottu,
mikÀ tuulella tukeva,
mikÀ vastasÀÀn menijÀ."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
390   lauloi siitĂ€ki syvemmĂ€.

Sanoi nuori Joukahainen:
"On mulla oritta kaksi,
kaksi kaunoista hepoa;
yks' on juoksulle jalompi,
toinen raisu rahkehille.
Ota niistÀ jompikumpi!"

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"En huoli hevosiasi,
sure en sukkajalkojasi!
400   On noita itsellĂ€niki
joka soimi solmieltu,
joka tanhua taluttu:
vesi selvÀ selkÀluilla,
rasvalampi lautasilla."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi siitÀki syvemmÀ.

Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on vanha VÀinÀmöinen!
PyörrytÀ pyhÀt sanasi,
410   perĂ€ytĂ€ lausehesi!
Annan kultia kypÀrin,
hope'ita huovan tÀyen,
isoni soasta saamat,
taluttamat tappelosta."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"En huoli hope'itasi,
kysy en, kurja, kultiasi!
On noita itsellÀniki
joka aitta ahtaeltu,
420   joka vakkanen varottu:
ne on kullat kuun-ikuiset,
pÀivÀn-polviset hopeat."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi siitÀki syvemmÀ.

Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on vanha VÀinÀmöinen!
PÀÀstÀ tÀstÀ pÀlkÀhÀstÀ,
tÀstÀ seikasta selitÀ!
Annan aumani kotoiset,
430   heitĂ€n hietapeltoseni
oman pÀÀni pÀÀstimeksi,
itseni lunastimeksi."

Sanoi vanha VÀinÀmöinen:
"En halaja aumojasi,
herjÀ, hietapeltojasi!
On noita itsellÀniki,
peltoja joka perÀllÀ,
aumoja joka aholla.
Omat on paremmat pellot,
440   omat aumat armahammat."
Lauloi nuoren Joukahaisen,
lauloi ainakin alemma.

SiitÀ nuori Joukahainen
toki viimein tuskautui,
kun oli leuan liettehessÀ,
parran paikassa pahassa,
suun on suossa, sammalissa,
hampahin haon perÀssÀ.

Sanoi nuori Joukahainen:
450   "Oi on viisas VĂ€inĂ€möinen,
tietÀjÀ iÀn-ikuinen!
Laula jo laulusi takaisin,
heitÀ vielÀ heikko henki,
laske tÀÀltÀ pois minua!
Virta jo jalkoa vetÀvi,
hiekka silmiÀ hiovi.

"Kun pyörrÀt pyhÀt sanasi,
luovuttelet luottehesi,
annan Aino siskoseni,
460   lainoan emoni lapsen
sulle pirtin pyyhkijÀksi,
lattian lakaisijaksi,
hulikkojen huuhtojaksi,
vaippojen viruttajaksi,
kutojaksi kultavaipan,
mesileivÀn leipojaksi."

SiitÀ vanha VÀinÀmöinen
ihastui ikihyvÀksi,
kun sai neion Joukahaisen
470   vanhan pĂ€ivĂ€nsĂ€ varaksi.

Istuiksen ilokivelle,
laulupaaelle paneikse.
Lauloi kotvan, lauloi toisen,
lauloi kotvan kolmannenki:
pyörti pois pyhÀt sanansa,
perin laski lausehensa.


PÀÀsi nuori Joukahainen,
pÀÀsi leuan liettehestÀ,
parran paikasta pahasta,
480   hevonen kosken kivestĂ€,
reki rannalta haosta,
ruoska rannan ruokosesta.

Kohoeli korjahansa,
reutoihe rekosehensa;
lÀksi mielellÀ pahalla,
syÀmellÀ synkeÀllÀ
luoksi armahan emonsa,
tykö valtavanhempansa.

Ajoa karittelevi.
490   Ajoi kummasti kotihin:
rikki riihe'en rekensÀ,
aisat poikki portahasen.

Alkoi Àiti arvaella,
isonen sanan sanovi:
"Suottapa rikoit rekesi,
tahallasi aisan taitoit!
MitÀpÀ kummasti kuletki,
tulet tuhmasti kotihin?"

Tuossa nuori Joukahainen
500   itkeĂ€ vetistelevi
alla pÀin, pahoilla mielin,
kaiken kallella kypÀrin
sekÀ huulin hyypynyisin,
nenÀn suulle langennuisen.

Emo ennÀtti kysyÀ,
vaivan nÀhnyt vaaitella:
"MitÀ itket, poikueni,
nuorna saamani, nureksit,
olet huulin hyypynyisin,
510   nenĂ€n suulle langennuisen?"

Sanoi nuori Joukahainen:
"Oi on maammo, kantajani!
Jo on syytÀ syntynynnÀ,
taikoja tapahtununna,
syytÀ kyllin itkeÀni,
taikoja nureksiani!
Tuot' itken tÀmÀn ikÀni,
puhki polveni murehin:
annoin Aino siskoseni,
520   lupasin emoni lapsen
VÀinÀmöiselle varaksi,
laulajalle puolisoksi,
turvaksi tutisevalle,
suojaksi sopenkululle."


Emo kahta kÀmmentÀnsÀ
hykersi molempiansa;
sanan virkkoi, noin nimesi:
"ElÀ itke, poikueni!
Ei ole itkettÀviÀ,
530   suuresti surettavia:
tuota toivoin tuon ikÀni,
puhki polveni halasin
sukuhuni suurta miestÀ,
rotuhuni rohkeata,
vÀvykseni VÀinÀmöistÀ,
laulajata langokseni."

Sisar nuoren Joukahaisen
itse itkullen apeutui.
Itki pÀivÀn, itki toisen
540   poikkipuolin portahalla;
itki suuresta surusta,
apeasta miel'alasta.

Sai emo sanelemahan:
"MitÀ itket, Ainoseni,
kun olet saava suuren sulhon,
miehen korkean kotihin
ikkunoillen istujaksi,
lautsoille lavertajaksi?"

Tuon tytÀr sanoiksi virkki:
550   "Oi emoni, kantajani!
ItkenpÀ minÀ jotaki:
itken kassan kauneutta,
tukan nuoren tuuheutta,
hivuksien hienoutta,
jos ne piennÀ peitetÀhÀn,
katetahan kasvavana.

"Tuotapa ikÀni itken,
tuota pÀivÀn armautta,
suloutta kuun komean,
560   ihanuutta ilman kaiken,
jos oisi nuorna jÀttÀminen,
lapsena unohtaminen
veikon veistotanterille,
ison ikkunan aloille."

Sanovi emo tytölle,
lausui vanhin lapsellensa:
"Mene, huima, huolinesi,
epÀkelpo, itkuinesi!
Ei ole syytÀ synkistyÀ,
570   aihetta apeutua.
Paistavi Jumalan pÀivÀ
muuallaki maailmassa,
ei isosi ikkunoilla,
veikkosi verÀjÀn suulla.
Myös on marjoja mÀellÀ,
ahomailla mansikoita
poimia sinun poloisen
ilmassa etempÀnÀki,
ei aina ison ahoilla,
580   veikon viertokankahilla."

top