Kivi ja kansanperinne
Aleksis Kivi on hyödyntänyt teksteissään suullista kansanperinnettä eri tavoin. Runsaimmin Kivi käytti sitä romaanissaan Seitsemän veljestä, jonkin verran myös näytelmissään Nummisuutarit ja Kihlaus. Myös muut hänen teoksensa sisältävät kansanperinnettä, kuten pienfolkloreen kuuluvia sananparsia ja kansanomaisia fraaseja (Kuusi 1970). Näytelmä Kullervo liittyy Kalevalan kautta kansanrunoaiheisiin.
Kivi tunsi kansanperinnettä
Kivi tunsi kotiseutunsa Nurmijärven suullisen kansanperinteen, tarinat, kaskut, uskomukset ja laulut erittäin hyvin. Hän oli tottunut kuuntelemaan ihmisten puheita kaikkialla missä liikkui, ja hän tallensi niitä muistiinsa. Hän myös haastatti tuntemiaan eteviä kertojia, ja jo koulupoikana hän oli käynyt kuuntelemassa kertojia, esimerkiksi vanhaa miilunpolttajaa Soltin Simoa sysikojussa (Haavio 1947, 129).
Kivi tutustui kansanperinneaiheisiin myös kirjallista tietä. Hän tunsi kalevalamittaisen kansanrunouden Kalevalan ja Kantelettaren välittämänä, ja kansansatuja hän luki Eero Salmelaisen teoksesta Suomen kansan satuja ja tarinoita. Joitakin aiheita, mm. Jerusalemin suutari, Paimion – tai Pommerin – piika hän sai arkkikirjallisuudesta (Haavio 1947, 92). Myös toisilta kirjailijoilta hän omaksui kansanperinteeseen kuuluvia aiheita.
Kansanrunousarkiston kokoelmat
Lähes kaikki ennen SKS:n perustamista (1831) kerätyt perinnemuistiinpanot tuhoutuivat Turun akatemian mukana Turun palossa 1827. SKS:n perinnekokoelmia alettiin kartuttaa 1830-luvulta lähtien. Keruutyön alkukymmeninä koottiin lähinnä kalevalamittaista runoutta ja satuja. Vasta myöhemmin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkukymmeninä keruu kohdistettiin laajemmin kansanperinteen muihin lajeihin. Niinpä se perinneaines – tarinat, uskomukset, laulut ja sananparret – jota Kivi teoksissaan käytti, saatiin SKS:n arkistoon olennaisesti hänen aikaansa myöhemmin. Kivi siis omaksui kansanperinteen oman aikansa suullisesta traditiosta ja painetuista perinneteksteistä.
Voidaan silti pitää varmana, että arkistoon 1900-luvun alkupuolella tallennettu perinne ei ole Kiven teoksista kopioitua, sillä niin monimuotoista ja runsaslukuista arkistoaineisto monessa tapauksessa on.
Toisaalta on sattunut niinkin, että tarinankertoja on omaksunut kirjallisuudesta aiheen, jonka on sitten vahingossa tai tahallaan kertonut perinteenkerääjälle suullisena perinteenä. Kirjallisen ja suullisen vuorovaikutus on keskeinen, tärkeä ja luonnollinen ilmiö, mutta alun perin kirjallisesti muotoiltu aihe yleensä erottuu, kun sitä suullisena perinteenä tarjoillaan. Myös monet, erityisesti varhaisempien aikojen kerääjät, ovat muotoilleet kuulemaansa suullista perinnettä kirjallisten mallien mukaan.
Ohessa esitellään muutamia Kansanrunousarkiston kokoelmien perinnemuistiinpanoja, jotka ovat aiheiltaan yhteydessä Kiven käyttämiin perinneaiheisiin. Tekstit eivät kuitenkaan ole välttämättä peräisin Nurmijärveltä tai lähipitäjistä – monet esimerkeistä on tallennettu kauempaa länsisuomalaisilta perinnealueilta, Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta, Hämeestä ja Pohjanmaalta. Monet esimerkit osoittavat myös sen, miten kansanperinne varioi, muuntelee. Samasta aiheesta voidaan kertoa eri tavoin, eri seikkoja painottaen.
Miten Kivi käytti kansanperinnettä
Kiven tapa käyttää perinneaiheita vaihtelee. Joskus hänen teostensa henkilöt kertovat kokonaisen sadun, tarinan tai kaskun, ja pohtivat sitä sitten yhdessä. Toisinaan kertova henkilö vain viittaa puheessaan ohimennen kaikkien muiden henkilöiden tuntemaan perinneaiheeseen. Folkloristiikassa ilmiöstä on käytetty nimitystä ”viittauksenomainen perinneviestintä” (Lehtipuro 1972, 104–106). Esimerkkeinä tästä ilmiöstä Seitsemässä veljeksessä ovat Viertolan voudin mainitsema rajahaltijan huuto, Kaisan viittaus susiksi noiduttuun hääväkeen ja Eeron käsitys metsänneidosta. Tämäntyyppinen perinteen käyttö on Kivellä yleistä ja luontevaa, ja osoittaa, että hän on todella tiennyt, mistä ihmisten puheet koostuvat.
Kansanperinnettä Seitsemässä veljeksessä
Seuraavat kaksitoista perinneaihetta liittyvät romaaniin Seitsemän veljestä. Kutakin romaanin sitaattia voi vertailla samaan aiheeseen liittyvään perinnetekstiin. Kansanrunositaateista voi siirtyä edelleen Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokantaan, josta voi etsiä lisää aiheeseen liittyviä kansanrunoja.
1. Elettiinpä ennenkin
Elettiinpä ennenkin,
Vaikk’ ojan takan’ oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast’ oltta juotiin.
- Seitsemän veljestä, I luku, KT 1, 19.
koko sitaatti ja perinnetekstit
2. Tuonen lehto
Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell’ on hieno hietakehto,
Sinnepä lapseni saatan. […]
- Seitsemän veljestä, XIV luku, KT 1, 454.
koko sitaatti ja perinnetekstit
3. Impivaarassa: Simeoni kuulee huuhkajan
Huhkain tuolla korvessa huutelee, ja hänen huutonsa ei ennusta koskaan hyvää. Ennustaapa tulipaloa, verisiä tappeluksia ja murhia, niin kuin vanhat ihmiset sanovat.
- Seitsemän veljestä, V luku, KT 1, 144.
koko sitaatti ja perinnetekstit
4. Simeonin kertomus Kiikalan lasimiehestä, joka häiritsi vainajien rauhaa
Tässä on Sonnimäen tien-risti, tännepä asti aina kirkkotarhasta vainosi kuolleen haamu tuota ilkivaltaista Kiikalan lasimiestä, joka kulkeissansa ohi kirkon, laski, jumalaton, huikean kirouksen suustansa. Tämä olkoon teille varoitukseksi karttamaan kirous-syntiä.
Seitsemän veljestä, II luku, KT 1, 64.
koko sitaatti ja perinnetekstit
5. Hiidenkivellä: Viertolan vouti kuulee rajahaltijan
Koska he olivat ryypänneet, korottivat he äänensä taas, huutaen kaikki yht’aikaa. Ehti kaiku Viertolan voudin korvaan, koska hän käyskeli riihimäellä, mutta hän ei käsittänyt huudon tarkoitusta, vaan lausui kamostuen itseksensä: ”rajahaltija siellä huutaa.”
- Seitsemän veljestä, VII luku, KT 1, 236.
koko sitaatti ja perinnetekstit
6. Simeonin kertomus: piika myöhään saunassa
Simeoni. Mutta muistelkaamme, että on lauvantai-ilta.
Juhani. Ja katselkaamme ettei riipu nahkamme pian orressa kuin entisen piian. Hirvittävä tapaus!
Simeoni. Tyttöhän ei koskaan ehtinyt saunaan toisten seurassa, vaan kuhkaili ja kahkaili siellä muiden jo maatessa. Mutta eräänä lauvantai-iltana viipyi hän tavallista kauemmin. Käytiinpä häntä etsimään; mutta mitä löyttiin hänestä? Ainoastaan nahka orressa. Ja oikeinpa mestarin tavalla oli tämä nahka nyljetty, olivatpa siinä hiukset, silmät, korvat, suu ja vielä kynnetkin jäljellä.
- Seitsemän veljestä, IV luku, KT 1, 104.
koko sitaatti ja perinnetekstit
7. Kylmän-ojan lörpöittävä paara
Eero. Kysyppäs millä keinolla viisi miestä ja kaksi kalaa ruokittiin viidellä tuhannella leivällä.
Juhani. Kitas kiinni, sinä Lopen pahalainen, Kylmän-ojan lörpöittävä paara! Minä sinun opetan. Kysyisin ja selittäisin asian, jota ei ymmärrä itse arkkipiispakaan. Mutta kyllä tiedän mitä kysyn; ja tuossa on ukko.
- Seitsemän veljestä, XIII luku, KT 1, 383.
koko sitaatti ja perinnetekstit
8. ”Nakkaanko ma, nakkaanko ma?”
Juhani. Mitästäpä tapahtui muutama vuosi takaperin Kuokkalan vanhalle ukolle, joka nyt Herran huomassa lepää. Yhtenä keväänä, ollessansa metsonsoitimella ja vartoessaan puol-yönhetken kulumista nuotionsa vieressä tässä aholla, näki hän tuolla vuoren-juurella saman loistavan hohteen ja kuuli äänen, joka lakkaamatta kyseli: ”nakkaanko ma, nakkaanko ma?” […]
- Seitsemän veljestä, V luku, KT 1, 152.
koko sitaatti ja perinnetekstit
9. Susiksi noiduttu hääväki
Eero: Oh sinä kaksinkertainen Kuohari-Mikko noita-akkasi kanssa!
Kaisa: Katso etten noidu teitä susi-laumaksi kuin äijä ennen ylpeän hääjoukon!
- Seitsemän veljestä, III luku, KT 1, 83.
koko sitaatti ja perinnetekstit
10. Metsänneito
Juhani. Onko peeveli riivannut sun aivos, poika?
Eero. Ellei peeveli, niin metsäneito.
- Seitsemän veljestä, I luku, KT 1, 28.
koko sitaatti ja perinnetekstit
11. Tarina valkean käärmeen kruunusta
Aapo. Tässä on nummi, jossa, niin kuin vanhat ihmiset juttelee, ennen muinoin oli kärmeitten keräjäsali. Tuomarina siinä istui heidän kuninkaansa, tuo ankaran harvoin näkyvä valkea kärme, päässä verrattoman kallis kruunu. […]
- Seitsemän veljestä, V luku, KT 1, 135–136.
koko sitaatti ja perinnetekstit
12. Laurin saarna Hiidenkivellä
Lauri. […] ”Minä tahdon saarnan saarnata tässä saarnastuolin päällä Pietarin vanhasta kaprokista ja kymmenestä nappilävestä. Kuitenkin tahdon ensiksi katsoa lammaslaumani yli, mutta näenpä sydämeni suureksi suruksi haisevia vuohia vaan ja sen peijakkaan pukkeja. Voi te Kärkölän neitseet, narssut ja naasikat! […]
- Seitsemän veljestä, VIII luku, KT 1, 247–250.
koko sitaatti ja perinnetekstit