Kivi digikirjastossa

Johdanto ja teosluettelo

Kiven ensipainokset SKS:n kirjastossa

Käyttöohjeet

Johdanto ja teosluettelo

Kirkonw�ki ja Pitk� Piena: kaksi wanhanaikaista tarua. Turussa: Frenckell, 1856. 22 s.

Avaa tiedosto: JPG (13 kuvaa), PDF (5 MB)


Vuonna 1856 julkaistu kirjanen Kirkonw�ki ja Pitk� Piena sis�lt�� kaksi vanhaa uskomustarinaa.

Tarinassa Kirkonv�ki (C 1741) kristitty vaimo noudetaan y�ll� kirkonv�en k�til�ksi. Toimiessaan h�n ei saa nauraa, puhua eik� siunata. H�nen palkaksi saamansa lastut ja lankavyyhti muuttuvat kultarahoiksi ja kultak��dyksi. Tarinaa on kerrottu erityisesti Etel�- ja L�nsi-Suomessa.

Tarinassa Pitk� Piena (AT 760, C 1401) kolme morsiantaan hengilt� polttanut nuorukainen ei kuoltuaan pysy haudassaan, vaan seisoo kirkon ovella. H�net vied��n pappilaan vieraiden n�ht�v�ksi, ja h�n pakottaa viej�ns� hankkimaan anteeksiannon kuolleilta morsiamiltaan. N�m� antavat anteeksi vasta kolmannella pyynn�ll�. Tarinaa on kerrottu erityisesti Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, It�-Suomessa sit� ei ole tunnettu. T�ss�, kuten useissa muissakin toisinnoissa, tarina on liitetty Vehmaan kirkkoon. Suomen lis�ksi tarina on tunnettu ainakin Pohjoismaissa, Virossa ja Pohjois-Saksassa.