Kivi digikirjastossa

Johdanto ja teosluettelo

Kiven ensipainokset SKS:n kirjastossa

Käyttöohjeet

Kiven ensipainokset SKS:n kirjastossa

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjasto hankki Aleksis Kiven ensimmäiset julkaistut kirjoitukset tuoreeltaan. Vuoden 1860–1861 kartuntaluettelosta käy ilmi, että kirjasto on ostanut kirjakauppias Theodor Sederholmilta erään kerran kuusi kirjaa, joista yksi on ollut Mansikoita ja mustikoita II -albumi (1860). Siihen sisältyvät nimimerkki "l:n" suojiin kätkeytyneen ylioppilas Aleksis Stenvallin runot Unelma ja Kaunisnummella.

Kirjallisuuden Seuralla oli osuutta Kiven kirjailijanuran ensimmäisissä menestyksissä. Kullervo-näytelmä palkittiin Seuran kirjoituskilpailussa vuonna 1860, ja neljä vuotta myöhemmin se julkaistiin Kiven parantelemana Näytelmistö III:ssa (1864). Kartuntaluettelon mukaan on Seuran kustantamo, "Sällsk. Förlag", luovuttanut yhden kappaleen kirjastolle. Samaisena vuonna 1864 Kivi kustansi maisteri Kaarlo Bergbomin avustuksella Nummisuutarien ensipainoksen. Näytelmän ansioihin vedoten myönsi Seuran asiantuntijaraati Kivelle seuraavana vuonna valtionpalkinnon. Kirjaston luetteloon on noihin aikoihin merkitty tieto yhden kappaleen hankinnasta Kiveltä itseltään, "af studeranden A. Stenvall".

Neljä vuosikymmentä myöhemmin, keväällä 1907, on kirjasto vastaanottanut Nummisuutarien ensipainoksesta harvinaislaatuisen tekijänkappaleen, jonka Kivi oli alun perin lahjoittanut Charlotta Lönnqvistille omistuksen kera. Kartuntakirjassa on sillä kohdin merkintä ”Maisteri V. Tarkiainen Aleksis Kivi -vainajan jätteistä”. Viljo Tarkiainen oli tutkinut Kiveä siihen mennessä muutaman vuoden ja haalinut henkilöhistoriallista aineistoa. Hän luovutti aineistojaan monesti Seuran haltuun. Vuonna 1955 tekijänkappale on liitetty Kiven arkistokokoelmaan, ja nykyisin sitä säilytetään Kirjallisuusarkistossa.

SKS kustansi Kiven elinaikana vielä kahden teoksen ensipainokset, Karkurit-näytelmän Näytelmistö IV:ssä vuonna 1867 ja romaanin Seitsemän veljestä Novellikirjaston toisen vuosikerran neljässä kuukausivihkossa vuonna 1870. Myös niistä on kirjasto saanut omat kappaleensa, vaikkakaan niiden vastaanottoa ei näy kartuntaluetteloihin merkityn.

Muualla kustannettujen Kiven teosten hankinnassa kirjasto näyttää luottaneen monesti Seuran jäseniin. Viipurin Suomalainen Kirjallisuus-Seura on lahjoittanut Lea-näytelmän (1869) puheenjohtajansa Fredrik Polénin välityksellä pian teoksen ilmestyttyä; Kiven omakustannekokoelma Kanervala (1866) on saatu testamenttilahjoituksena Elias Lönnrotilta 1880-luvun puolivälissä; asessori Per Theodor Stolpen kustantama näytelmä Yö ja päivä (1867) ja maisteri Oskar af Heurlinin kustantama Margareta (1871) on luovutettu professori Jaakko Forsmanin jäämistöstä 1900-luvun vaihteessa.

Monet Kiven teoksista on julkaistu ensi kerran vasta tekijän kuoleman jälkeen. Ensipainokset on kustantanut miltei poikkeuksetta Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, joten kirjasto on saanut omat kappaleensa julkaisemisen yhteydessä.

Lähteet