Kivi digikirjastossa

Johdanto ja teosluettelo

Kiven ensipainokset SKS:n kirjastossa

Käyttöohjeet

Johdanto ja teosluettelo

Koskelainen, Aatu
Leiv�n ja seikkailun haussa : h�m�l�isen m�kinpojan tarina / kirjoittanut Aatu Koskelainen.
Porvoo : WSOY, 1918. 143 s.

Avaa tiedosto: JPG (75 kuvaa), PDF (26 MB)


Aatu Koskelainen syntyi 1800-luvun puolimaissa H�meen l��nin Koskella. H�n oli avioton lapsi. Koska toimeentulo oli hyvin niukkaa, Koskelaisen �iti l�hetti pojan ensimm�ist� kertaa "ansaitsemaan lis�� elatusapua," eli kerj��m��n, t�m�n ollessa 8-vuotias. Aatun kerjuumatkat olivat pitki� ja suuntautuivat Helsinkiin asti. Reissuillaan h�n kerj��misen lis�ksi ty�llisti itse��n mit� moninaisimmin keinoin. Koskelainen kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan kirjassaan Leiv�n ja seikkailun haussa - H�m�l�isen m�kinpojan tarina, jonka WSOY julkaisi vuonna 1918.

Koskelaisesta tuli suutari, ja h�n ty�skenteli mm. Pietarissa. My�hemm�ss� vaiheessa Koskelaisesta tuli pedelli eli Helsingin yliopiston ylivahtimestari. H�n asui perheineen wrightil�isen ty�v�enyhdistyksen perustaman Alku-yhti�n rakennuttamassa upouudessa kivitalossa. Perheeseen syntyi ainakin kaksi poikaa, joista Yrj� Koskelaisesta (1885-1951) tuli varsin tunnettu kirjailija, toimittaja, Teollisuusliiton apulaisjohtaja ja kansanedustaja.

Tiedot Aatu Koskelaisesta ovat toistaiseksi niukat. Ne perustuvat l�hes yksinomaan h�nen omael�m�kerrallisiin lapsuus- ja nuoruusmuisteluihinsa. SKS:n kirjallisuusarkistossa on lis�ksi joitakin Koskelaisen kirjoittamia kertomuksia k�sikirjoituksina. Julkaistu teos on taitavasti kirjoitettu valoisa ja vauhdikas kuvaus nuoresta selviytyj�st� vaikeissa oloissa.