Runonkeruumatkat
Lönnrot lähti retkelleen huhtikuussa 1828. Alkumatkalla hän ei juuri runoja löytänyt, mutta päästyään Itä-Suomeen Savoon ja Karjalaan Lönnrot alkoi löytää vanhan runon taitajia. Kohokohdaksi muodostui Juhana Kainulaisen kohtaaminen Kesälahdella. Hänen laulujaan ja loitsujaan Lönnrot kirjoitti kolmen päivän ajan. Hän viipyi ensimmäisellä keruumatkallaan koko kesän ja palasi syksyllä Laukkoon mukanaan runsaasti muistiinpanoja, kaikkiaan noin 6000 säettä, enimmäkseen loitsuja ja kertovia runoja.
Syksyn hän vietti Laukossa järjestellen keruutuloksiaan painokuntoon. Täällä hän kuuli myös vienankarjalaisen laukkukauppiaan laulavan hänelle eeppisiä runoja. Näin hän sai uuden todisteen siitä, mistä runolaulua parhaiten voisi tavoittaa.
Lönnrot jatkoi opintojaan Helsinkiin siirretyssä yliopistossa, mutta hänen rakkaimpana harrastuksenaan oli edelleen työ kansanrunojen parissa. Hän kuului siihen pieneen joukkoon, jonka tavoitteena oli paitsi tallentaa vanhaa kansanrunoutta myös laajemmin edistää suomenkielen käyttöä. Asiaa ajamaan perustettiin helmikuussa vuonna 1831 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lönnrotista tuli Seuran ensimmäinen sihteeri ja pitkäksi aikaa sen aktiivisin jäsen.
Seuran ensimmäisiä tehtäviä oli hankkia Lönnrotille apuraha rajantakaiseen Vienan Karjalaan suuntautuvaan runonkeruumatkaan. Tämä matka kuitenkin keskeytyi, sillä runonkerääjä kutsuttiin lääkärintehtäviin koleraepidemian vuoksi. Matka toteutui kuitenkin seuraavana kesänä 1832, ja Lönnrot kirjoitti muistiin 3000 säettä loitsuja ja kertovaa runoutta.
Vuonna 1833 Lönnrot hakeutui lääkäriksi pieneen ja syrjäiseen Kajaanin kaupunkiin. Helsingin samanhenkisen toverijoukon menettämisen korvasi se, että Kajaani sijaitsi lähellä Vienan Karjalan laulumaita. Uusi runojen julkaisusuunnitelmakin muotoutui. Lönnrotin tarkoituksena oli julkaista laulut erillisinä, pääsankareihin keskittyvinä jaksoina.
Neljäs keruumatka syyskuussa 1833 oli Kalevalan syntyhistorian kannalta käänteentekevä. Vienan kylissä Lönnrot sai kokea, miten elävää runolaulu siellä oli. Runoja lauloivat sekä vanhat että nuoret. Vuonnisessa hän tapasi Ontrei Malisen. Ontrei lauloi Lönnrotille kahtena päivänä 800 säettä, niiden joukossa Sampo-jakson. Vanha tietäjä Vaassila Kieleväinen tunsi tarkoin runojen keskeiset teemat ja opasti kerääjää eri aiheiden yhdistämisessä. Vaassilan tiedoilla olikin eepoksen rakenteen kannalta ratkaiseva merkitys.
Lönnrot alkoi järjestellä muistiinpanojaan painokuntoon. Ensimmäisen matkan runot olivat ilmestyneet Kantele-nimisinä vihkoina 1829-1831. Vuoden 1833 matkan jälkeen syntyivät käsikirjoitukset Lemminkäinen, Väinämöinen ja Naimakansan virsiä; viimeksimainittu koostui häälauluista.
Nämä eivät kuitenkaan tyydyttäneet kirjoittajaa. Yhtenäinen runoelma - suuri eepos - oli hänen päämääränään, esikuvinaan Homeroksen Ilias ja Odysseia sekä muinaisskandinaavien Edda.
Joulukuussa 1833 hän kirjoitti: "Talvella aion jälleen pistäytyä Arkangelin kuvernementtiin enkä ennen laata keräämästä ennenkuin näistä runoista saa kokoelman, joka vastaa puolta Homerusta."
Näin syntyi ensimmäinen yhtenäinen 5000-säkeinen runoelma, "Runokokous Väinämöisestä", jota myöhemmin on kutsuttu Alku-Kalevalaksi. Lönnrotia ei tämäkään työ vielä tyydyttänyt. Hänen mielensä paloi edelleen Vienan runokyliin.
Viidennellä matkallaan huhtikuussa 1834 Lönnrot tapasi Arhippa Perttusen, joka oli mestarillisin hänen Vienassa tapaamistaan laulajista. Latvajärven kylässä Arhippa Perttunen lauloi Lönnrotille kahden päivän aikana 4000 säettä pitkiä, kertovia runoja.
