(1950-1962) Avajaisjuhlallisuuksia arkistoissa

Kansanrunousarkisto uudistuu (1950)

SKS:ssa oli heti sotien jälkeen ryhdytty suunnittelemaan ensimmäisen kerroksen Mariankadun puoleisessa päädyssä sijaitsevan kirjasto- ja arkistosalin uudelleenjärjestämistä niin, että koko sali varattaisiin kansanrunousarkistolle. Uudistustyöhön päästiin vuonna 1949 valtion luvattua 10 miljoonan markan apurahan. Arkisto sai kokoelmilleen ja tutkijoille arkkitehti Paavo Riihimäen suunnitelmien mukaiset toimivat ja tyylikkäät tilat. Kalevalan päivänä vuonna 1950 pidetyissä juhlallisissa avajaisissa olivat läsnä tasavallan presidentti puolisoineen ja opetusministeri. Tilaisuudessa professorit Martti Rapola ja Martti Haavio pitivät SKS:n
puheet.

-------------------------------------------------------

1.6.1949 SKS:n kokouspöytäkirja: ”Koska näytti varmalta, että on olemassa kaikki toiveet siitä, että valtiovallan taholta luvattu ylimääräinen 10 milj. mk:n apuraha saadaan, kansanrunousarkiston uudistussuunnitelmien toteuttamiseen päätettiin ryhtyä viipymättä. Asian käytännöllinen hoitaminen uskottiin rakennustoimikunnalle, johon johtokunnan tekemästä ehdotuksesta nimitettiin prof. Aarne Anttila, dosentti Jouko Hautala ja maist. Toivo Vuorela.”

Eino Nivanka muisteli asiaa Kaarina Salan haastattelemana 12.3.1980:

Ennen kaikkea olivat hyvin tärkeitä vuosia sekä kirjaston että yleisarkiston ja kansanrunousarkiston kannalta vuodet 1948 ja 1949. Silloinhan nimittäin alettiin rakentaa kansanrunousarkistoa siihen uuteen hienoon kuntoon, jossa se on siitä alkaen ollut. Sittenhän siellä olikin hienot vihkiäiset vuonna 1950. Paasikivikin oli mukana. Minulle on jäänyt mieleen sieltä Jouko Hautalan kertomana, että Paasikivi oli ollut hyvin innostunut saadessaan tutustua niihin kansanrunouskokoelmiin, jotka olivat hienosti asetettuna hienoon uuteen huoneistoon. Hän oli koko ajan hoputtanut Hautalaa, että näyttäkää, näyttäkää ja sitten lopuksi oli sanonut, että jos minä olisin nuorempi mies niin minä jäisin tänne tutkijaksi. Se on kai yleensä tunnettu, siis Paasikiven innostus tällaiseenkin materiaaliin, joka nyt oli mahdollisimman kaukana hänen senaikaisista päänvaivoistaan.

(Hirvonen jne. 1981, 261)

Vuoden 1950 vuosikertomus:

Jo nyt saavutetun kokemuksen perusteella voidaan sanoa, että uudistustyö, jonka arkistossa laaditun suunnitelman pohjalla toteutti arkkitehti Paavo Riihimäki (töiden teettäjänä rakennustoimisto Juho L. Aalto, puutöiden suorittajana Sammon Puusepät oy.), on sekä ulkonaisesti arvokkaana ja juhlavana että arkistossa suoritettavan työskentelyn ja kokoelmien säilytyksen kannalta käytännöllisenä erittäin hyvin onnistunut. Aikaisemmin epäkäytännölliseen, pimeään ja ahtaaseen huoneistoon on saatu runsaasti valoa sekä sisustuksen järjestelyn että uudenaikaisten loistevalaisimien avulla; siihen on voitu järjestää tarkoituksenmukaiset työskentelytilat arkiston virkamiehille, apulaisille sekä tutkijoille ja opiskelijoille; kokoelmille, kirjastolle, kopiokokoelmille, ja ennen kaikkea valtavasti karttuville luettelokortistoille on saatu tilaa, joka todennäköisesti tulee lopullisesti riittämään – kortistolaatikoita on 4.000.000 korttia varten; työpöydät, säilytyskaapit, varastotilat – joiden kartta-, valokuva-, äänilevy- ym. kokoelmia varten tulee olla erikoisesti suunnitellut – ovat tarkoitukseensa erittäin sopivia; työvälineet ovat käytännöllisiä. Edelleen voidaan mainita, että arkistoon on saatu lisätilaksi eteishuone, jota voidaan paitsi vaatteiden säilytystilana käyttää äänitysstudiona; se onkin erikoisesti sisustettu tätä tarkoitusta varten poistamalla siitä haitallinen jälkikaiunta akustiikkalevyin, verhoin ja korkkilattioin sekä varustamalla se ääntä eristävin väliseinin ja ovin. […] Arkistosaliin on sijoitettu kovaääninen, jonka avulla voidaan levyjä tai nauhoja soittaa arkistossa pidettävissä esitelmä- ja luentotilaisuuksissa. Muista hankituista laitteista mainittakoon rainaheijastin, epidiaskooppi, monistuskone sekä kirjoituskone.

Elsa Enäjärvi-Haavio kirjoitti 15.1.1950 Uudelle Suomelle SKS:n kansanrunousarkistosta otsikolla Suomen kansan suurtyö:

Helsingissä Hallituskadun 1:ssä on suuri kivitalo, jossa suhteellisen harva pääkaupunkilainenkaan tuskin on käynyt sisällä, saatikka sitten muun Suomen asujamet – siitä huolimatta, että kymmenettuhannet suomalaiset kaikilta maamme ääriltä ovat lähettäneet sinne paljon ja sisältörikkaita kirjeitä. Ne, jotka päivittäin kulkevat tämän talon sivuitse, tuskin tulevat ajatelleeksi tai tietäneeksi, että tämän rakennuksen suojiin kätkeytyy eräs Suomen kansan maailmanennätys.

Kun astuu talon pääovesta sisälle, joutuu valtavan suuren, yli kahden kerroksen ulottuvaan porraskäytävähalliin. Tällaiset komeat portaikkohallit ovat tyypillisiä tämän talon rakentamisajan, 1800-luvun loppupuolen, julkisille rakennuksille: silloin ei kuutiotilavuutta säästetty. Mutta jos esim. viime keväänä kurkisti ensimmäisessä kerroksessa oikealla olevan oven sisäpuolelle, näki varsin vaatimattomalta, ahtaalta ja monilokeroiselta vaikuttavan huoneryhmän. Ja kuitenkin koko talo on rakennettu erikoisesti säilyttämään mm. niitä aarteita, jotka näihin epämukaviin tiloihin on sullottu: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoa, joka on maailman suurin arkisto alallaan. Talo on näet Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talo.

Mutta juuri näinä päivinä saadaan näissä suojissa loppuun perusteellinen uudistus. Arkiston pääsalin uljaat kaariholvit pääsevät nyt kaikessa juhlallisuudessaan näkyviin: uutta lehteriä reunustavat karjalaistyyliset, kaunein puuleikkauksin somistetut kaiteet. Tämä sisustuksen uudistus on ollut mahdollista valtiovallan uuden Kalevalan 100-vuotisjuhlan yhteydessä antaman huomattavan lahjoituksen avuin.” […]

Jouko Hautala kirjoitti Aamulehdessä 28.2.1950 otsikolla Maailman suurin kansanrunouskokoelma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran uusitun kansanrunousarkiston avajaiset tänään Helsingissä:

[…] Maamme henkisen kansankulttuurin kansalliskokoelma, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto, on näihin saakka joutunut toimimaan erittäin hankalissa, ahtaissa, epäkäytännöllisissä ja ulkonaisestikin sen arvoa vastaamattomissa olosuhteissa, mikä on johtunut siitä, että jo arkiston pelkkä ylläpitäminen on vaatinut suhteettoman suuria taloudellisia uhrauksia Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta. Uudistuksiin on voitu käyttää varoja kovin niukasti. Tähän epäkohtaan on kuitenkin nyt saatu korjaus, joka on ollut kipeän tarpeen vaatima ja joka yhdellä iskulla on kokonaan muuttanut ne olosuhteet, joissa Suomen kansan henkisen kansankulttuurin muistomerkkejä säilytetään, hoidetaan ja tutkitaan. […]

Helsingin Sanomat 28.2.1950:

Kansanrunousarkistomme uudistetuissa suojissa

[…] Kokoelmat ovat nyt saaneet arvoaan vastaavat puitteet, ja myös työskentelyn mahdollisuudet arkiston huoneistossa ovat kokonaan toiset kuin aikaisemmin. Sisustus, joka on yksinkertaisesti, mutta kauniisti valmistettu suomalaisesta honkapuusta ja joka käsittää tuhansia kortistolaatikoita, satoja metrejä kirjahyllyjä, lukuisia tutkijain ja virkamiesten työpaikkoja jne., on samalla sekä arvokas että käytännöllinen. Vanhan holvikattoisen pylvässalin valaistus on nykyaikainen; tutkimus- ja opetustehtäviä varten on saatu erinäisiä kipeän tarpeen vaatimia kojeita ja laitteita: kirjoituskoneita, monistuskone, varjokuvien esityskone; tärkeää tieteellistä erikoiskirjastoa on kyetty kartuttamaan. Vielä ovat saapumatta, mutta toivottavasti pian käytettävissä myös äänen talteenottolaitteet, nauhamagnetofoni ja levynkaiverrin. Arkiston jatkuva työskentelykin näyttää joksikin aikaa olevan turvattu taloudelliselta ahdingolta, joka sitä kautta aikojen on rajoittanut. […]

Helsingin Sanomat 1.3.1950:

Kansanrunousarkisto – kansamme henkisen perinnön museo. Uuden arkiston juhlalliset avajaiset eilen

[…] Juhla alkoi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinnerikkaassa johtokunnan istuntohuoneessa, jonka seinillä on kunniakas rivistö seuran entisten puheenjohtajien muotokuvia. Tasavallan presidentin ja rouva Paasikiven ohella juhlaa kunnioittivat läsnäolollaan mm. opetusministeri Reino Oittinen ja hallitusneuvos Arvo Salminen valtiovallan edustajina, vararehtori Erik Lönnroth edusti Helsingin yliopistoa. SKS:n kaikki kunniajäsenet, professorit Otto Manninen, Viljo Tarkiainen ja Jalmari Jäntti sekä seuran johtokunta kokonaisuudessaan olivat tilaisuudessa läsnä.

Tasavallan presidentin ja muiden kutsuvieraiden asetuttua paikoilleen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimies, professori Martti Rapola piti tervehdyspuheen, jossa hän selosti seuran lähes 120-vuotista toimintaa kansanrunousaartehistomme tallettamiseksi. […]

Käsikirjoitusarkisto ja etnologinen kirjasto saavat omat tilat (1962)

Kalevalan päivänä vuonna 1962 vietettiin SKS:n käsikirjoitusarkiston ja yleisetnologinen kirjaston avajaisia. Edellinen oli saanut tilat kolmannen kerroksen länsipäädystä, entisestä Sanakirjasäätiön huoneistosta, josta vuokralaisena ollut Helsingin yliopiston puutarhatieteen laitos muutti pois, ja jälkimmäinen toisesta kerroksesta kirjaston takahuoneesta. Esimies Martti Rapola totesi avajaisissa pitämässään puheessa, että suunnitelmat olivat alkaneet hahmottua oikeastaan jo SKS:n 125-vuotisjuhlassa vuonna 1956, kun Werner Söderström oy lahjoitti kirjallis-historiallisen arkiston perustamista varten 700 000 mk. Hankkeen toteuttamiseen oli kuitenkin päästy vasta kun vuokralaisten muutettua talosta saatiin tarvittavat tilat omaan käyttöön. (Niskanen 1978, 120–121; Hirvonen jne. 1981, 285)

---------------------------------------------------

2.3.1959 SKS:n johtokunnan kokouspöytäkirja: ”Nykysuomen sanakirjan toimitus päätettiin siirtää Sanakirjasäätiöltä vapautuneeseen huoneistoon, jossa seuran toimesta suoritetaan välttämättömiksi katsottavat peruskorjaukset. Hyllystön Nykysuomen sanakirja uusii omilla varoillaan. Nykysuomen sanakirjan käytöstä vapautuneisiin huonetiloihin päätettiin ryhtyä suunnittelemaan kirjallishistoriallista arkistoa.”

5.5.1959 johtokunnan kokouspöytäkirja: ”Tarkistettiin aikaisemmin tehty päätös, ja kirjallisuushistoriallinen museo päätettiin sijoittaa tarkoitukseensa ilmeisesti paremmin soveltuvaan entiseen Sanakirjasäätiön huoneistoon. Sisustuksen suunnittelijaksi päätettiin pyytää arkkitehti Lasse Ollinkari.”

30.9.1960 johtokunnan kokouspöytäkirja: ”Sihteerin esityksestä, jota kirjastovaliokunta oli puoltanut, päätettiin kansanrunousarkiston kirjakokoelmien pohjalta perustaa erityinen yleisetnologinen kirjasto ja sijoittaa se huoneistoon 5, eli Nykysuomen sanakirjan käytössä oleviin huonetiloihin.”

Vuoden 1961 toimintakertomus:

Heinäkuussa alkaneet kirjastohuoneiden uusimis- ja laajennustyöt antoivat vuoden jälkipuoliskolla leimansa laitoksen koko toiminnalle. Kirjasto sai nyt käyttöönsä toisesta kerroksesta kaksi Nykysuomen sanakirjan hallussa ollutta huonetta, joista muodostettiin uusi – lähinnä varttuneiden tutkijoiden käyttöön tarkoitettu – yleisetnologinen erikoiskirjasto. Kirjastohuoneiston keskelle jääneeseen eteishuoneeseen avattiin kirjastosalista oviaukko ja huoneeseen sijoitettiin tietosanakirjoja sekä muita hakuteoksia, jotka ovat nyt avohyllyjärjestelmän mukaisena käsikirjastona. Entinen sihteerin työhuone, joka jäi myös kirjaston huoneiden ympäröimäksi, yhdistettiin ovella kirjastosaliin ja muutettiin kirjastonhoitajan huoneeksi, sihteerille luovutettiin kirjastonhoitajan entinen työhuone ja sinne kirjastosalista johtava ovi muurattiin umpeen.

Uusi Suomi 13.1.1962:

Arvokkaita käsikirjoituksia SKS:n ullakolta uusiin tiloihin

[…] Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talossa kunnostetaan parhaillaan tiloja harvinaista arkistoa ja museota varten: upouusiin arkistokaappeihin ja vitriinien alle sijoitetaan SKS:n haltuun vuosien mittaan kertyneet harvinaiset suomalaisten kirjailijain teosten käsikirjoitukset, teosluonnokset ja kirjekokoelmat. […] Tällä hetkellä käsikirjoitusarkiston kallisarvoiset kokoelmat odottavat seuran talon ullakolla pääsyä parempaan talteen. Tutkija löytää ullakon ahtailta hyllyiltä todellisen aarreaitan: suomalaisen kirjallisuuden klassikkojen käsikirjoituksia n. 15.000 numeroa vieri vieressä! […]

Aamulehti 28.2.1962:

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arvokas käsikirjoitusarkisto ja kirjaston yleisetnologinen osasto tutkijoita hyödyttämään

[…] Avajaisnäyttely. Käsikirjoitusarkistoon on koottu edustava juhlanäyttely. Suuren arkistohuoneen keskellä sijaitsevalle pöydälle on koottu mm. Elias Lönnrotin ehdotelma virsikirjaksi, Aleksis Kiven teoksia ja käsikirjoituksia, Albert Edelfeltin piirros Kivestä, Eino Leinon muistikirja opiskeluajoilta, Linnankosken ”Ikuisen taistelun” käsikirjoitus sekä taloudellisiin vaikeuksiin sortuneen Eino Leinon Helka-näyttämön asiapapereita, joissa on mm. Leinon, Evert Katilan, Robert Kajanuksen, E. N. Setälän, Gallen-Kallelan ja Kaarle Halmeen nimikirjoitukset. […] Heinäkuun alusta helmikuun puoliväliin jatkuneiden korjaustöiden tuloksena kirjallisuus- ja kulttuurihistorialliselle käsikirjoitusarkistolle on kirjaston yhteyteen valmistunut 180 m2:n laajuinen huoneisto, ja samalla on suoritettu kunnostustöitä kirjaston yleisetnologista osastoa varten. Rakennustyöt on tehty arkkitehtien Erkki ja Kirsti Helamaan laatimine suunnitelmien mukaan, kustannukset ovat yhteensä n. 17 Mmk. […]

Helsingin Sanomat 28.2.1962:

Kirjailijoittemme käsikirjoituksia voidaan nyt asettaa näytteille

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran uusittujen osastojen avajaiset tänään

Tänään, Kalevalan päivänä on 130-vuotiaalla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla kulttuurijuhla, sen kirjallisuus- ja kulttuurihistoriallisen käsikirjoitusarkiston sekä kirjaston yleisetnologisen osaston avajaiset. Siten on seura jälleen toteuttanut vanhojen sääntöjensä ensimmäisen pykälän velvoitetta, jonka mukaan sen ”tarkoituksena on 1:ksi kokoilla, miten suinkin mahdollista on, ei ainoastaan kaikkinaisia kirjatekoja, niin präntättyjä kuin käsikirjottamia, joita jo löytyy, tahi vasta ilmestyä taitaa.” […]

Aamulehti 1.3.1962:

Kirjallisuutemme tulevaisuuden hyväksi

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuus- ja kulttuurihistoriallinen arkisto avattiin

[…] Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimies, professori Martti Rapola sanoi avajaispuheessaan, että se mikä tässä arkistossa on uutta ja ensi kerran esiintyvää, on tarkoitettu olemaan samansuuntaisen kehityksen alkuna, minkä olemme saaneet todeta seuran kansanrunousarkiston puolella: me tähtäämme suomalaiseen kirjallisuushistorialliseen tutkimuslaitokseen. Tähän saakka ullakkotiloissa säilytetty arkisto ei enää ole kätketty leiviskä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käsikirjoitusarkiston ja kirjaston yleisetnologisen osaston avajaisissa oli läsnä lukuisa joukko suomalaisen kulttuurielämän edustajia. Puheissa ja tervehdyksissä todettiin arkiston välttämättömyys ja sen korvaamaton arvo.

– Kalevalan päivää vietettiin elävän perinteen merkeissä. Pianotaiteilija Sole Kallioniemen soitettua Chopinin etydin cis-molli, Selim Palmgrenin Matkalla ja Jean Sibelius – Selim Palmgrenin Tuli tyttö, esitti tervehdyssanat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri Toivo Vuorela. Hän totesi nyt saavutetun vaiheen merkitsevän vuosien takaisten suunnitelmien täyttymistä ja selosti rakennus- ja korjaustöiden käytännöllistä suoritusta.

Lausuntataiteilija Ritva Ahonen lausui tilaisuutta varten kirjoittaman juhlarunon ”Ne tuovat viestin…” ja professori Martti Rapola puhui. […]