Mikkelinpäivä
Syyskuun lopussa vietetty Mikkelin päivä eli arkkienkeli Mikaelin muistopäivä aloitti talonpojan kalenterissa syksyn. Se kuului kekrin ohella suomalaisen agraariyhteisön merkittävimpiin juhliin, ja monilla alueilla sitä on pidetty sadonkorjuun ja syystöiden päätepisteenä. Mikkeliä juhlittiin alun perin syyskuun 29. päivänä (kalenterissa edelleen Mikon nimipäivä), mutta vuoden 1772 pyhäuudistuksessa se siirrettiin seuraavalle sunnuntaille, jossa se on vielä nykyäänkin.
Mikkeliin liittyy monenlaisia enteitä sekä tapoja. Monet niistä liittyvät karjaan, joka tuotiin mikkelinä kesälaitumilta takaisin taloon. Erityisen tärkeä tapa oli mikkelin pässin teurastaminen ja syöminen. Osia pässistä saatettiin myös viedä uhripuun juurelle tai sen luut voitiin piilottaa lammaskarsinaan antamaan lammaslykkyä tulevalle vuodelle. Myös pyhiä miehiä tai haltijoita saatettiin muistaa mikkelinä pienin herkuin ja kotieläinten menestymistä pyrittiin edistämään erilaisin taikakonstein. Myös tupa voitiin tukkia lämmönpitäväksi, kun sitä mikkelinä oltiin tilkitsevinään, vaikkei rakojakaan olisi ollut.
Vuoteen 1816 asti mikkelistä alkoi palvelusväen vapaaviikko ja muuttoaika, jolloin rengit ja piiat saattoivat käydä tapaamassa kotiväkeään ja vaihtaa halutessaan palveluspaikkaansa.
Nykyaikana mikkelinä vietetään kirkoissa Enkelien päivää, johon liittyy usein myös lasten ja pyhäkoulutyön juhla. Mikkelinpäivän liturginen väri on valkoinen kuten joulun ja pääsiäisenkin.