Karkki vai kepponen

Halloweenin pitkän ja monipolvisen historian varrella karkki vai kepponen -perinne on nykyiseen tunnettuuteensa verrattuna melko myöhäinen tulokas. Modernia halloweenia edeltäviin syysjuhliin kuului toki monilla alueilla erilaisia talosta taloon naamioituneina tai muuten vain tavan mukaan kulkeneita kiertäjiä, jotka pyysivät pientä korvausta käynnistään. Varsinainen alkusysäys karkki tai kepponen -perinteelle ja -lausahdukselle syntyi kuitenkin vasta 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa, kun ihmiset alkoivat kyllästyä siihen saakka juhlintaan kuuluneeseen kepposteluun. He eivät tahtoneet enää joutua satunnaisten kolttosten uhreiksi, vaan antoivat mieluummin lapsille ja nuorille pienen palkkion siitä hyvästä, etteivät nämä siirtäisi ulkohuussia paikoiltaan tai nostaisi kärryjä vajan katolle.

Pikkuleivät ja makeiset alkoivatkin nopeasti maistua halloweenin juhlijoille, ja 1950-luvulla oli naamioituneena kiertelystä tullut yleinen tapa. Keppostelu siirtyi tällöin makeanhimon takaa kurkistavaksi uhkaukseksi, jolla yritettiin saada vastentahtoisempikin isäntä tai emäntä suostumaan kiertelijöiden vaatimuksiin. Toki keppostelussa oli edelleen oma hupinsa, minkä todistavat vielä nykyäänkin puihin kiedotut vessapaperirullalliset ja jalkakäytäville murskatut kurpitsalyhdyt.

Viime vuosina karkki tai kepponen -perinnettäkin on kuitenkin alettu monin paikoin katsoa karsaasti. Karkkia kerjäävät ja kepposilla uhkailevat lapset eivät miellytä kaikkia aikuisia, mutta vieläkin suuremman vaaran perinteelle muodostavat kaupunkitarinat, joiden mukaan lapsia on kuollut myrkytettyjen makeisten vuoksi, tai he ovat saaneet vammoja puraistuaan omenan sisälle piilotettua partakoneenterää. Vaikka tarinoita ei ole voitu todistaa todella tapahtuneiksi, ne ovat kuitenkin vaikuttaneet vanhempien halukkuuteen päästää lapsiaan kiertämään tuntemattomien oville. Joillakin seuduilla pelkoihin on tosin reagoitu myös järjestämällä kerättyjen makeisten röntgenkuvauksia tai suosittelemalla jakamaan lapsille ainoastaan kaupasta hankittuja, kääreissä olevia karamelleja.

 
'; $ret .= '

'; } if ($start == 1 && $startheader == 1 && $startcontent == 0 && $text[$i] == "\n" && $text[$i-1] != "\n") { $startcontent = 1; $ret .= '

'; $ret .= '
'; $ret .= '

'; } if ($text[$i].$text[$i+1] == "\n\n") { $start = 1; $startheader = 1; $ret .= '

'; } if ($start == 1 && $text[$i] != "\n") $ret .= $text[$i]; } echo nl2br(trim($ret)); ?>