Kirjoitustehtäviä

Tässä osiossa on kirjoitustehtäviä, jotka harjaannuttavat oppilaita eri tekstilajien tuottamiseen. Tavoitteena on suunniteltu ja jäsennelty kirjoitus, joka noudattaa pyydetyn testilajin muotoa. Osa tehtävistä soveltuu myös tekstitaidon kokeen harjoitustehtäviksi.

Tehtävät

1. Oletko ollut halloween-juhlissa? Kirjoita kuvaus, jossa kerrot, missä ja milloin juhlat olivat, kuka ne järjesti, millaista ohjelmaa juhlissa oli, miten pukeuduttiin ja mitä syötiin. Voit kuvailla myös muita mieleesi jääneitä asioita. Lopuksi voitte koota ryhmänne kirjoitukset ja lähettää ne SKS:n kansanrunousarkistoon, jonne ne talletetaan aineistoksi suomalaisesta halloweenin vietosta.

2. Laadi muutaman minuutin mittainen puhe. Valitse seuraavista aiheista tai keksi oma kyseiseen aikaan liittyvä aihe. Puheen voi myös pitää ryhmälle, joka antaa palautetta sekä sisällöstä että esiintymisestä opettajan antaman palautteen lisäksi.
a) Puolusta perinteisiä suomalaisia juhlia ja tyrmää uudet tuulet, kuten halloween.
b) Kannusta kuulijoitasi tutustumaan eri kulttuurien tapoihin.
c) Kuvittele olevasi maatalon isäntä tai emäntä 1800-luvulla. Palvelusväkesi on väsynyt ja kiukkuinen, koska töitä on ollut kovin paljon pitkin vuotta. Rohkaise heitä jaksamaan kekriin asti ja muistuta kaikista niistä hyvistä asioita, joista he pääsevät silloin osallisiksi.
d) Lepyttele yliluonnollisia voimia kekrinä tai Samhaimina puheella, jossa pyydät, että sukusi ja talosi jätettäisiin rauhaan.

3. Tutustu suomalaista kekriä, irlantilaista Samhainia sekä yhdysvaltalaista halloweenia käsitteleviin artikkeleihin. Kaikkiin näihin juhliin on kuulunut nuorisojoukkojen kiertely ovelta ovelle. Kirjoita sanomalehden tietolaatikkoteksti, jossa kerrot olennaiset piirteet, yhtäläisyydet ja erot tästä tavasta edellä mainituissa juhlissa. Muista, että tietolaatikon tarkoituksena on esitellä jokin ilmiö lukijalle tiiviissä muodossa. Muista myös ilmoittaa lähteesi.

4. Kuvittele, että olet renkinä tai piikana 1800-luvun maatalossa ja olet
lähdössä viettämään kekrinjälkeistä vapaaviikkoa kotiseudullesi.
Kirjoita kotiväellesi kirje, jossa kerrot saapumisestasi ja muista
suunnitelmistasi vapaaviikkoa ja tulevaisuutta koskien. Muista,
että kyseessä on palvelusväen ainoa lomaviikko koko vuonna.

5. Lue Helsingin Sanomissa 24.3.1996 ilmestynyt Heli Kettusen mielipide "Oma kulttuurimme kunniaan". Kirjoita Kettusen mielipiteelle vastine, jossa tuot uusia näkökulmia esille ja otat kantaa puolesta tai vastaan.

Oma kulttuurimme kunniaan
Kalevalan päivää vietettiin 28.2. Moni huomasi sen kalenteristaan tai viimeistään liputuksesta, mutta entä muuten? Katukuvassa paremmin näkyvät juhlapäivät ovat valitettavasti tuontitavaraa, kuten halloween, ystävänpäivä tai St. Patrickin päivä.

Kansainvälistyminen, maailmankansalaisuus ja uusien vaikutteiden tuleminen Suomeen on tietenkin positiivista mutta silloin, kun ulkomaiset juhlapäivät ohittavat suomalaiset, tärkeysjärjestys on todellakin väärä.

Mikael Agricolan, Aleksis Kiven, Runebergin ja J. V. Snellmanin päivät tulisi nostaa jälleen arvoonsa, jonka ne ansaitsevat. Ei niitä turhaan ole nimetty liputuspäiviksi. Se, että liputuspäivällä on ainoastaan pieni symbolinen merkitys ei tee oikeutta edes Suomen lipulle. Laskiaistakin juhlistetaan Suomessa näyttävämmin kuin mitään edellä mainituista.

(– –)

HELI KETTUNEN
lukiolainen
Helsinki