Kieli ja identiteetti

Perttu Lepän ohjaamassa elokuvassa Helmiä ja sikoja (2003) on kohtaus, jossa Hirvosen Ukko ja pojat katsovat televisiosta Kahden keikka -televisiosarjaa. Heillä on tapana veikata, kuinka monta kertaa päähenkilö Matula "saa turpaan":

Timo: Mie vaihan, mie sanon kans ettei ota kertaakaan.

Ruho: No ethän sie nyt voi ruveta vaihtammaan. Jos sie oot kerran sanonu, ni et millään voi vaihtaa.

Pojat [yhteen ääneen]: Voiko muka Ukko vaihtaa?

Ukko: Jokkainen pellaa niillä korteilla, jotka luoja on suonu.

Timo: Siinäs kuulitte. Luoja on suonu miulle vaihtokortin.

Helmien ja sikojen murre on hyvin leimaavaa, jos sitä vertaa muihin nykyajan kotimaisiin elokuviin. Murteellisina erottuvat esimerkiksi sana vaihtammaan sekä pronominit mie ja sie. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Joensuun seudulle.

Erilaiset puhekielen piirteet näyttävät saavan erilaisia kulttuurisia merkityksiä. Esimerkiksi pronominit mie ja sie ovat kuuluneet kaakkoismurteisiin, joihinkin hämäläis- ja savolaismurteisiin sekä peräpohjalaisiin murteisiin, mutta 2000-luvulla tapa sanoa mie (eikä minä tai mä) on yleistynyt uusiin käyttäjäryhmiin ja tilanteisiin. Puhuja voi sanoa mie, vaikka hän ei olisikaan kotoisin siltä alueelta, jonka murteeseen mie kuuluu. Erityisesti mie sopii niihin tilanteisiin, joissa puhuja haluaa vakuuttaa kuulijansa iloisuudestaan ja toimeliaisuudestaan, tyypillisesti karjalaisuuteen liitetyistä piirteistä. Mie edustaa leimallisesti myönteistä ja modernia maalaisuutta.

Puhuja voi rakentaa omaa yksilöllistä identiteettiään valitsemalla puheeseensa erilähtöisiä aineksia. Savolainenkin voi lainata Orvokki Aution pohjalaisen romaanihenkilön usein toistamaa repliikkiä ”Hillitte ittes!” ja antaa näin itsestään tomeran käskijän mielikuvan. Murre ilmenee tiettyinä äänne- ja muoto-opin piirteinä (esimerkiksi yleiskielen ts on murteessa tt), mutta myös lauseopin piirteet, esimerkiksi sanajärjestys, sekä intonaatio eli sävelkulku luovat mielikuvia tietynlaisesta identiteetistä. Esimerkiksi lounaissuomalaisen murteen sävelkulku on vaihtelevampaa kuin pohjalaismurteiden. Jopa tervehdyssanan valinta voi kertoa siitä, millaisen kuvan puhuja haluaa itsestään antaa.

	Sulje Hei on yleensä neutraali, tuttavallinen tervehdys. Terve taas on leimallisesti pohjoissuomalainen, erityisesti miesten käyttämä tervehdyssana, johon monet liittävät mielikuvan reippaasta ja rennosta puhujasta. Moi kuuluu ennen muuta eteläsuomalaiseen puheeseen, vaikka onkin leviämässä voimakkaasti nuorison kieleen kautta Suomen.

Modernia maalaisuutta edustavat myös monet paikalliset, elinvoimaiset murrepiirteet. Sellaisia ovat Oulun murteen imperfektimuodot tekkiin ja näkkiin (tein ja näin) ja Tornionjokilaakson murteen tyypit sauhnaan ja kolhmeen. Niillä on sosiaalisesti myönteinen arvolataus, ja siksi niitä käyttävät myös nuoret. Nämä piirteet sopivat myös naisen suuhun toisin kuin monet muut murrepiirteet, jotka ovat leimallisesti maskuliinisia.

Myönteinen suhtautuminen murteisiin näkyy monin tavoin. Heli Laaksosen lounaismurteiset runot ja äänikirjat ovat hyvin suosittuja, ja Sinikka Nopolan hämäläismurteisia tekstejä esitetään myös Itä-Suomen teattereissa. Nykyään puhutaan jopa murrebuumista.