Kristinuskon mukaan paholainen ei voi koskaan olla hyvän välikappale, sillä paholaisen avulla saavutettu etu ja nautinto on vain hetkellistä, ja muuttuu aina ennemmin tai myöhemmin päinvastaiseksi.
Keskiajalta periytyvässä katolisessa manausperinteessä pahan hengen uskottiin asettuvan ihmiseen tai eläimeen. Riivaajan pois ajamiseksi käytettiin manausliturgioita.
Pappi pirua ajamassa
Pappien kerrotaan karkottavan räyhähengen talosta rukoilemalla ja saarnaamalla sekä siunattua vihkivettä pirskottamalla. Pirun uskotaan pelkäävän myös Raamattua, jos lujauskoinen pappi kantoi sitä mukanaan.
Keskiaikaiseen manaustraditioon perustuen papit ajavat pahan pois talosta ikkunaan tai ovenkarmiin tehdyn erityisen maagisen reiän kautta.
Papin nolaaminen
Nolaustarinat kertovat pappien epäonnistuneista manausyrityksistä. Näiden tarinoiden perustana oli sosiaalinen eriarvoisuus ja papiston oletettu tai todellinen kaksinaismoraali. Niissä piru karkottaa ilkikurisesti häntä karkottamaan tulleen papin. Eräässä muistiinpanossa kerrotaan kuinka piru tarrasi paikalle saapunutta pappia ”raivelista” kiinni, ja tanssitti tätä ympäri pirttiä.
Pappien sovittamattomia syntejä olivat haureus, varastaminen, valehteleminen, ulkokultaisuus ja omaneduntavoittelu. Monesti piru itse nimesi vahvauskoisen papin, joka saisi hänet lähtemään talosta.
© SKS KRA 1223:3