Ihmiset kuuluvat erilaisiin ryhmiin esimerkiksi harrastusten, arvomaailman tai ammatin perusteella. Käytämme kieltä joustavasti myös sen mukaan, kenen kanssa keskustelemme; erilaisiin verkostoihin kuuluvalla nuorella on käytössään laaja repertoaari. Esimerkiksi tietokonenörtit, lestadiolaiset ja luontoaktivistit voivat halutessaan erottautua muista käyttämällä oman alansa erikoissanastoa; he ovat alansa asiantuntijoita.
Erilaisissa ammatti- ja harrasteryhmissä syntyy jatkuvasti slangeja. Omaperäisiä slangi-ilmauksia esiintyy niin merimiesten, muusikoiden, jääkiekkoilijoiden kuin lääkäreidenkin keskusteluissa. Taustalla on oman alan erityissanasto, joka rennossa arkipuheessa muokkautuu slangimaiseen asuun. Yleensä tällaista kieltä käytetään vain ryhmän sisäisessä viestinnässä, ulkopuolisille se jää vieraaksi.
Slangi kukoistaa yhteisöissä, esimerkiksi kouluissa, varuskunnissa ja vankiloissa. Myös sairaalassa henkilökunta muodostaa kiinteän ryhmän, jossa vallitsee sisäinen hierarkia. Epäsovinnaisella puhetavalla, slangin käytöllä, halutaan ehkä keventää elämisen raskautta. Slangiin sisältyy huumoria, joka saattaa olla avuksi, kun kestokyky on koetuksella. Slangisanoilla on oma tyyliarvonsa, jonka avulla tavoitellaan iskevyyttä ja tehovoimaa.
Slangi on ennen muuta sanaston ilmiö. Äänne- ja muoto-opin tuntomerkeistä ks. Stadin slangi.
