”Ei niin, et iskä olis jotenki lahjakas fotaaja, kaikkee muuta. Ne on epäselviä, rakeisia otoksia, osastoo halvat huvit halpa kamera, mut mä tykkään niistä. Usein iltaisin, sen jälkeen kun oon peilannu asiallista kroppaani peilistä, mä otan Kansion ja selaan läpi iskän kuvia. Täytyy tunnustaa, et joskus mä putoon totaaliseen uralinpihlajakoomaan – –.”
Kari Hotakaisen novellin katkelmassa minäkertoja käyttää sellaista kielen piirrettä, joka on nopeasti yleistymässä monenlaisten puhujaryhmien kieleen eri puolilla Suomea. Kyseessä ovat esimerkkitekstin muodot kaikkee, osastoo, putoon, joissa jälkitavujen a ja ä ovat muuttuneet edeltävän vokaalin kaltaisiksi.
Muita yleistyviä puhekielen piirteitä ovat esimerkiksi a:n ja ä:n loppuheitto sellaisissa sanoissa kuin koulust, sairaalas ja köyhäs tai kato t:n heikon asteen vastineena: kaheksan, mahoton ja oottaa. Samoin näyttää yleistyvän tt:n käyttö ts-yhtymän vastineena, kuten sanassa mettä (eikä metsä). Kaikille näille piirteille on yhteistä se, että ne yleistyvät nopeimmin nuorten kaupunkilaisten naisten puheessa.
Kaikki mainitut puhekielen piirteet ovat alkuaan olleet tyypillisiä joillekin paikallismurteille. Nyt ne ovat yleistymässä maantieteellisesti kaikkialle Suomeen, ja osa niistä tuntuu kuuluvan jo yleispuhekieleen. Kirjoitettunakin niitä näkee paitsi puhetta jäljittelevässä kaunokirjallisuudessa myös tekstiviesteissä ja nuortenpalstojen kielessä. Se, että ne eivät kuulu normitettuun yleiskieleen, johtuu siitä, että 1800-luvun murteiden taistelussa kirjakieleen vakiintuivat toisenlaiset muodot.
Kokonaan oma kaupunkilaisen puheen muotonsa on Stadin slangi, jota pääkaupunkiseudulla on puhuttu jo yli sata vuotta. Slangi näkyy ennen muuta sanastossa. Enemmän kuin murteet siihen ovat vaikuttaneet vieraat kielet. Slangille on käännetty mm. jouluevankeliumi.
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Sillä on myös kirjoitettu kaunokirjallisuutta. Slangin vaikutus näkyy edelleen epävirallisissa paikannimissä.
Ääninäyte:
|
|
|
||
|
|
|
||
|
|
|
Anniina Teronen, 21, Helsinki