Isännän hevoskaupat

Maireniemessä asuva isäntä lähti kerran markkinoille myydäkseen tai vaihtaakseen siellä hevosensa. Eräs vanha mies tulikin isännän hevosen luo ja mieltyi tämän hevoseen. Isäntä mieltyi vanhan miehen hevoseen ja kauppoja ruvettiin hieromaan, hiukan kinasteltuaan he vaihtoivat hevosia. Isäntä lähti hyvillä mielin ajamaan kotiinsa, että oli voittanut hevoskaupassa. Jonkin ajan kuluttua tämä sama vanha mies tulee isännän taloon ja sanoo hänelle, että hän on hävinnyt hevoskaupassa ja kaupat on nyt heti purettava. Mutta isäntä sanoo, että ei hän pura kauppoja, eikä se ole kunnollisen miehen ammattia, että tekee hevoskauppoja ja sitten tulee purkamaan niitä. Vanha mies suuttuu silloin siitä puheesta silmittömästi ja haukkuu isäntää petkuttajaksi. Lähtiessään hän vielä huutaa, että et sinä tästä lähtien saa rauhassa elää talossasi.

Kun isäntä lähti tällä vaihtamallaan hevosella heiniä hakemaan niityllä olevasta ladosta. Siinä ajaessaan huomasi hän koiran juoksevan tiellä hänen perässään. Ajettuaan ladolle hämmästyi hän suuresti huomatessaan, että perässä tullut koira oli äkkiä muuttunut kissaksi, joka kapusi latoon heinien päälle. Ja pudottaen sieltä heinäläjän hevosen eteen, joita hevonen alkoi ahnaasti syödä. Tehtyään heinäkuormansa valmiiksi isäntä ajoi kotiinsa, riisui hevosen ja pani talliin. Kun isäntä tuli tallista ulos, kuuli hän sieltä harjan suhinaa. Mentyään katsomaan hämmästyi hän taas, sillä näkymätön olio suki hevosta että karva kiilsi ja harja meni näkymättömän käden viemänä olinpaikkaansa. Pelon vallassa isäntä meni tupaan käyden tuolille istumaan, mutta silloin näkymätön olio kaatoi tuolin isäntineen päivineen talonväen suureksi ihmeeksi. Noustuaan lattialta isäntä arveli, että kyllä nyt on piru tullut hänen taloonsa mellastamaan.

Seuraavana päivänä kokoontui talonväki pöydän ääreen syömään, emäntä kantoi myöskin liharuukun muiden ruokalajien ohella pöytään. Sitten tapahtui taas ihme. Näkymätön olio viskasi uunin päällä makaavan kissan sellaisella voimalla liharuukkuun että tämä kaatui ja kaatuessaan kaatoi myöskin vellipotin ja maitoastian niin että pöytä oli hirveässä sekasotkussa. Kun emäntä oli korjannut kaikki sotkut ja pyyhkinyt pöydän ja kattanut uudestaan, ei yhdellekään perheenjäsenelle käynyt syönti, niin kauhun vallassa he olivat.

Näistä tapahtumista levisi tieto pian naapureihin, jotka tulivat eräänä iltana Mairenniemen taloon. Isännän suostumuksella nostivat he penkin keskelle lattiaa ja istuivat sille hajareisin ja sanoivat, ettei se piru tätä penkkiä ainakaan jaksa kaataa. Mutta ei aikaakaan kun penkki istujineen kaatui niin että jymähti. Säikähdyksestä selviten nousivat he lattialta. Mutta kukaan ei ollut loukkaantunut muutamia naarmuja lukuunottamatta.

Tämä näkymätön piru hoiti hevosta hyvin, mutta ihmisille se teki pahaa. Isäntä ei saanut yölläkään nukkua rauhassa, sillä piru kummitteli hänelle yölläkin. Isäntä arveli, ettei tämän pirun kujeileminen ollut muuta kuin sen vanhan miehen kirousta ja hän meni purkamaan hevoskaupat. Eikä sen ole pirua nähty kummittelevan Mairenniemen talossa."

Punkaharju, 1936

SKS KRA. Makkonen, Veikko KT 76: 126–127