Piru riivaa Halolassa

” Tää on tapahtuunt Karjalakannakseel, miu ollessai viel lapseen. Seikka ol näät sellane, jot siel ol hyvä sorttiset marjamaat, ja kesäaikaan siel napittii marjoi kovast. Marjaraasselit (ostajat) kulkiit hevoseel, ja ostiit marjoi, ja kulettiit niitä kotihee, mis ne puhastettii, ja laitettii kaupunkii, etupääs Helsinkii, etteepäi myötäväks. Siit kerra tälläne raassel ei huoliint yhe emänä puoloi, neku olliit häne mielestää raakaan napittui. Tää emäntä ol vähä noituuveest tunnettu, ja pelättykkii. Hää sano sille raasselille, jot "kyl sie tämän viel muistatkii".

Ei siint olt paljo aikaakaa, ku siel talos, mihi ne puolat vietii, rupes tapahtummaa kummii. Enstäi talo pien poika sai kova halu tule perrää, nii kovan, jot häne äitiin, ku ei muuta konstii ennää osant, ni poltti poja sormet tulise liitäpääl (hella) jot ois saant tule kans pellaamise loppumaa. Mut ei siintkää olt appuu. Lisäks rupes kuulumaa kummaa kolinaa, ja kivet ja rapa lensiit ilmaa, ja seinii, ja välist jokkuu talo ihmisiistkii sai maistaa kivest. Talo Lempi nimine palvelija sai kerra kive rantehesse, kylä pojat saivat siint aihee veistellä, jot piru taitaa olla poikamies, ku Lempii tavottelloo. Käi siel lehtimiehii, ja katsojii jos jonkiillai sii, ja tais käyvä oikee tutkijoi, mitkä tälläsii asioi työksee tutkiit, mut kolinat jatkuit vaa. Emäntä kirjoitti isänälle Helsinkii, hää näät ol siel niitä marjojaa myömääs, jot tuu nyt hyvä ukko kottii, mut isäntä ei pääst kohta lähtemää, enneku ol saant ahväärin siel reilaa.

Siit yhteen päivään illasuus talo väki ol pellool, korjaamaas viljaa, se poika ol pellool mukan, mut hää olkii sujahtaant kenekää huomaamata kottii, löys taas pitskat, ja män kammarii, ja sytytti seinäpaperit palamaa, ja kuiva aika ku ol, ni palo koko talo. Katkeraa ol isänä kottii tulo seuraavaan aamuun, hää ei tietäänt viel mittää talloon kohtaloost, ku laskiis linja-autoost, ja vilkais kottiipäi, eikä siel olt muuta ku korsteenit pystyys, ni hää sano jälestpäi, jot nii vihlais syvämeest ja vei polvet hervottomaks, jot niile jalasijoillee pit istuu, enneku jakso lähtee kottiipäi. Siihe ne siit loppuit kolinat, ja muut möyryymiset. Kovast olliit ihmiset tuohotoksiis vähä aikaa mut aja olloo asia painu unohuksii.”

Uusikirkko, 1939

SKS KRA MT 1:40