Kieli ja identiteetti

Helsingissä on tänä kesänä präntistä ulostullut Kanteletar taikka Suomen Kansan wanhoja Lauluja ja wirsiä, I:nen Osa, joita Doctor Lönnroth on kokoillut. Tämä ensimmäinen osa on yli kolmensaan sivun paksunen ja sitä seuraa Suomalaisten Laulujen ja Runojen Nuotteja. Kirja alkaa Esipuheella D. Lönnrothilta, josa Mestarin mielen järjestys ja tottumus Suomen kielen harjottamisesa ilmottaa ittensä. Sisällepitonsa puolesta jaetaan Laulu-aineet seuraawaan Neljään osaan: I Kaikille yhteisiä. II Hääkansan Lauluja. III Paimen Lauluja. IV Lasten Lauluja. Siihen lisäksi koko joukko Toisintoja. Lauluin luku on 238. (Oulun Wiikko-Sanomia 4.9.1840.)

* * *

Teaterilaitokset Suomessa.

Teaterin suuri merkitys siwistyslaitoksena on meidän aikanamme jokseenkin yleisesti myönnytetty. Tosin on teaterilla wielä kiiwaita wastustajia, jotka wäittäwät että teateri-näytännöt waan owat turhanpäiwäistä ilweilyä, mikä usein on epäsiweellistäkin laatua. Nämä wastustajat pitäwät silmällä sellaista teateria, jonka tarkoitus waan on yleisön huwittaminen ja rahain ansaitseminen ja tälläisiä teaterilaitoksia on kyllä kaikkialla olemassa. Mutta teaterin siweellinen ja siwistäwäinen woima ei ole tyhjäksi todistettu sen kautta, että teateria myöskin woi käyttää epäsiweellisellä tawalla. Teateri, samoin kuin kaikki muutkin siwistys-laitokset, woi olla hywä taikka huono. Se woi olla kansallisen siwistys-työn parhaimpia wälikappaleita, mutta se woi myöskin olla turmelluksen ja irstaisuuden kiihoitus-paikka. Kaikki riippuu siitä, kenenkä käsissä tämmöinen laitos on ja mikä tarkoitus sille on pantu. Erinomaisen tärkeää siis on, että teaterilaitokset itse kussakin maassa owat tosi-siwistyneitten ja isänmaaallisten miesten hallussa, jotka käsittäwät teaterin korkian tarkoituksen ja pyytäwät tätä tarkoitusta saawuttaa.

Warsinaisen kansallis-teaterin aikaansaamista on kaikissa siwistys-maissa katsottu sangen tärkeäksi asiaksi. Hallitus ja kansa owat yhdistetyillä woimilla sen syntymistä edistäneet, ja niin onkin useimmissa maissa saatu toimeen kelwollinen teaterilaitos, jonka warsinainen wirka ei ole yleisön huwittaminen, waan kansallishengen elwyttäminen ja kansallisen runouden kartuttaminen.

Samaan aikaan kun Suomessa muillakin henkisen edistyksen aloilla heräsi wirkeämpi elämä, ruwettiin täälläkin harrastamaan kotimaisen teaterin aikaansaamista. Yliopiston nuorisossa sai tämä harrastus ensimmäisen alkunsa, ensimmäiset kannattajansa. Seuranäytelmiä pantiin toimeen, ja niiden kautta keräytyneillä waroilla perustettiin rahasto kotimaisen teateri-koulun kustantamista warten. Tämä koulu alkoi waikutustaan, ja oppilaita ilmautui siihen useita. Määrä oli kaswattaa sellaisia näyttelijöitä, jotka woisiwat näytellä sekä suomen että ruotsin kielellä.

Kun kotimaista teateria puuhattiin, katsottiin myös tarpeelliseksi hankkia sille täällä pääkaupungissa nyky-ajan waatimuksia wastaawa rakennus, mikä tulisi olemaan näytelmä-taiteen warsinainen kotipaikka Suomessa. Teaterihuoneen rakentamista warten perustettiin osakeyhtiö, joka sai runsasta kannatusta kansalaisten puolelta, ja waltiowaroista annettiin sille suuri koroton laina. Tuskin oli tuo uusi teaterihuone saatu walmiiksi, kun se kewäällä 1863 tapahtuneen tulipalon kautta paloi poroksi. Tämä onnettomuus ei kuitenkaan masentanut niiden mieltä, jotka teateri-yritystä etupäässä kannattiwat. Waan kohta ryhdyttiin toimiin palaneen teaterihuoneen kuntoon-panemiseksi, ja hallitus oli taas walmis yritystä auttamaan. Wuonna 1864 sai teaterihuoneen-yhtiö waltiowaroista lainaksi 100,000 markkaa, joita se 20 wuoden kuluessa saisi korottomina nauttia. Seuraawana wuonna annettiin kuoletus-rahastosta 120,000 markan laina sekä wuonna 1866 samasta rahastosta lisäksi 50,000 markkka, joille molemmille lainoille w. 1867 myönnettiin koronwapaus neljäksi wuodeksi, siten että yleisistä waltiowaroista suoritettaisiin kuoletus-rahastolle korwaus näin syntyneestä korontappiosta, ja tämä koron-wapaus on sittemmin pidennetty.

Mainittu koroton waltiolaina annettiin sillä ehdolla, että teaterihuoneen-yhtiön tulisi pitää ”näyttämöä woimassa”, s.o. pitää huolta siitä, että teaterissa todellakin näytelmiä annettaisiin. Jo wuodesta 1856 alkain oli sama yhtiö saanut waltiowaroista wuotuisen määrärahan, 12,000 markkaa, wakinaisen soittokunnan kustantamista warten, jota määrärahaa se saa nostaa niin kauan kuin tätä laitosta asianomaisella tawalla woimassa pidetään. Wakinaisen teateriseuran kustantamista warten myönnettiin wielä w. 1869 keis. Senatin käyttöwaroista 12,000 markan wuotuinen apuraha kolmeksi wuodeksi, ja w. 1872 pidennettiin tämä apuraha taas kolmeksi wuodeksi.

Waltio on siis puolestansa kyllä runsailla waroilla auttanut puheena-olewaa teateri-yritystä, joka alusta oli tarkoittanut ”kansallis-teaterin” aikaansaamista. Katsokaamme kuinka tämä tarkoitus on saawutettu.

Kun ei wielä mitään kotimaista teateriseuraa ollut olemassa ja edellämainittu teaterikoulu wasta oli alulla, hankittiin näyttelijöitä Ruotsista. Ensi wuosina olikin onni sieltä saada useita sangen etewiä taiteilijoita, jotka saattoiwat olla esikuwana niille kotimaan nuorukaisille, jotka pyrkiwät teaterin palwelukseen. Wähitellen ruwettiinkin ruotsalaiseen teateriseuraan yhdistämään nuoria suomalaisia jäseniä, ja sillä tawoin oli toiwo aikoja myöden saada kotimainen näyttelijä-joukko kaswatetuksi, joka sitten kenties olisi saanut suomeksikin näytellä. Nämä toiweet pettyiwät kuitenkin hywin pian. Teaterin hallitus hawaitsi muka mahdottomaksi yhdistää ruotsalaiset ja suomalaiset samalle näyttämölle, koska se ruotsalainen kielimurre, jota täällä Suomessa puhutaan, ei soinnu yhteen ruotsalaisten kielimurteen kanssa. Nekin harwat suomalaiset, jotka oliwat päässeet teateriseuraan, eroitettiin wähitellen siitä pois, ja ainoastaan yksi tai kaksi, jotka owat osanneet taiwuttaa kieltänsä Ruotsin nuotin mukaan, owat saaneet siihen jäädä. – Näin on tuo suurilla uhrauksilla hankittu teaterilaitos taas muuttunut aiwan muukalaiseksi, ja ne miehet, jotka tämän teaterin asioita johtawat, eiwät enää pitkään aikaan ole yrittäneetkään hankkia siihen mitään suomalaisia jäseniä. Ruotsista waan suurilla palkoilla ongitaan jotenkin keskinkertaisia kykyjä, joiden awulla teateria kutakuinkin woimassa pidetään. Teaterikoulu on saanut kokonaan hajota, sillä siitä ei ole mitään lukua pidetty.

Tällä kannalla on tätä nykyä Helsingin ”kansallis-teateri”, jonka ennestään runsasta waltioapua hiljakkoin on lisätty wielä 8,000:lla markalla.

Laskekaamme yhteen kuinka paljon waltio wuotuisesti uhraa Helsingin ruotsalaisen teaterin kannattamiseksi. Sen osoittawat seuraawat numerot:

4 %	korko	100,000	markasta	4,000	m.
4 %	”	120,000	”	4,800	”
5 %	”	50,000	”	2,500	”
Orkesterin määräraha				12,000	”
Teateriseuran ”				20,000	”
Summa 43,300					m.,

jonka lisäksi H. M. Keisarin käsikassasta maksetaan keis. Logesta 1,000 ruplaa eli noin 3,500 m. wuodessa.

Tämän näin kannatetun teaterilaitoksen rinnalle syntyi kolmatta wuotta takaperin, yksityisen miehen toimesta, nimenomaan suomalainen teateriseura, jonka tarkoitus suorastaan on kaswattaa suomalaisia näyttelijöitä ja edistää suomenkielistä näytelmä-taidetta. Tämä uusi yritys turwautui siihen tyytymättömyyteen, joka maassamme jokseenkin yleisesti wallitsi sen suunnan suhteen, jota Helsingin pysywäinen teateri oli ruwennut astumaan. Kokemus oli selwästi osoittanut ettei Helsingin teaterista ikinä mitään todellista kansallisteateria tulisi; ja tälläisen aikaansaamiseksi oli sentään uusiin toimiin ryhtyminen. Harrastusta ei puuttunut, kykyjä ei puuttunut. Muutaman kuukauden kuluessa oli saatu kokoon kotimainen näyttelijä-joukko, joka ennen pitkää astui yleisön eteen ja osoitti että se kyllä paikkansa pitää.

Suomalainen teateri ei ole mikään lapsi enää. Se astuu jo täysi-ikäisen askeleita ja tyydyttää yleisön kohtuullisia waatimuksia. Warsinkin on tämän teaterin laulu-osasto kaikkialla herättänyt suurta ihastusta ja saanut wihamiehiänsäkin myönnyttämään että ”suomalainen opera on olemassa”.

Kun suomalainen teateri pantiin toimeen, perustettiin sen kannattamiseksi takaus-yhtiö, jonka osakkaiksi on ruwennut melkoinen joukko kansalaisia kaikkialla maassamme. Mutta kun se osa Suomen kansasta, joka tähän aikaan harrastaa nimenomaan suomalaisia yrityksiä, yleensä on wähäwarainen, täytyi wuosimaksut määrätä hywin pieniksi, eikä siis tällä tawoin ole liioin suuria summia woitu kokoon saada. Uusi yritys waatii aina ensi aluksi melkoisia kustannuksia, ja suomalaisella teaterilla on sentähden raha-asiain puolesta ollut monta wastusta woitettawana.

Luottaen siihen harrastukseen ja anteliaisuuteen, jota hallituksemme aina on osoittanut Helsingin teateria kohtaan, rohkeni suomalaisen teaterin johtokunta wiime wuonna kääntyä hallituksen puoleen, pyytäen waltiowaroista wuotuista apua: teateriseuralle 10,000 m., eli yhteensä 20,000 m. Tähän anomukseen myönnyttiin, mutta summasta tingittiin pois 4,000 m., sillä suomalainen teateri sai ainoastaan 16,000 markkaa wiideksi wuodeksi.

Helsingin ruotsalainen teateri nautti silloin, paitsi muita summia, soittokuntaa warten 12,000 m. ja itse teateriseuraa warten myöskin 12,000 m., eli yhteensä 24000 m.; ja kun teateriseuran määrärahalle hiljakkoin pyydettiin pidennystä, antoi hallitus 20,000 m., eli 8,000 m. enemmän kuin oli pyydettykään!

Wertaukset jätämme lukijan tehtäwiksi.

Selwää kumminkin on että nuori suomalainen teateriseura tarwitsisi ja ansaitsisi suurempaa kannatusta hallituksen puolelta kuin Helsingin ruotsalainen teaterilaitos, jolla ei ole muuta kansallista merkitystä, kuin että se kenties kerran wuodessa esittää jonkun suomalaisen runoilijan ruotsinkielistä näytelmää. Suomalaisen teateriseuran on paitsi sitä paljoa waikeampi toimeentulla kuin Helsingin teaterin, jota pääkaupungin pohatat kyllä jaksaisiwat kannattaa ilman waltion awuttakin. Suomalainen teatteri ei saa walmiita näyttelijöitä Ruotsista, waan sen täytyy itse kustantaa näyttelijäinsä opetusta; sen täytyy itse kustantaa melkein jok’ainoan muukalaisen näytelmä-kappaleen suomentamista, kun tuo ruotsalainen teateri saa kaikki kirjalliset tarpeensa hywin wähällä waiwalla ja melkein ilmaiseksi; sen täytyy päälle päätteeksi kustantaa kalliit matkat paikasta paikkaan, kun ruotsalainen teateriseura sitä wastaan rauhassa saa rehoittaa Helsingissä.

Siinä toiwossa että olot meidän maassa kerrankin muuttuwat, woi sentään suomalainen teateri, luottaen kansalaisten suosioon ja kannatukseen, nureksimatta jatkaa waikutustaan, sillä sen on kuitenkin tulewaisuus. (Uusi Suometar 22.2.1875.)

	Sulje Uusi Suometar Suometar ja sitä 1869 seurannut Uusi Suometar olivat voimakkaasti suomenmielisten lehtiä. Uuden Suomettaren johtohahmona oli Yrjö Koskinen. Lehti pyrki Snellmanin hengessä herättämään kansan syvien rivien kansallista ja poliittista itsetuntoa, erityistä huomiota se kiinnitti kouluoloihin. Vuosina 1918–1991 lehti jatkoi toimintaansa Uusi Suomi -nimisenä.