Sivu 2 / 9

Edellinen: Lehtileikkeitä

Seuraava: Kulttuuri
Kotimaa

Wöyrissä oli 5 p. heinäk. kolme seurakunnan kauniinta tytärtä tukkineet wanhaa hajanaista wenettä ja lähteneet lahden yli soutamaan; mutta päästyään sywimmälle paikalle oli wene tullut wettä täyteen ja tyttäret hukkuiwat suureksi sydämen suruksi warsinkin nuorille miehille. (Oulun Wiikko-Sanomia 18.8.1855.)Tiedonpalasia

Oulun Wiikko-Sanomia

Järjestyksessä kolmas suomenkielinen sanomalehti alkoi ilmestyä 1829. Oulussa oli joukko aktiivisia suomen kielen harrastajia, jotka ryhtyivät lehteä toimittamaan. Se oli tarkoitettu tavalliselle kansalle, mutta se tavoitti sittenkin paremmin papiston ja opettajat. Sisällössä korostuivat maatalouteen liittyvä valistus ja kaunokirjallinen aines. Lehti oli kielellisesti korkeatasoinen. Oulun Wiikko-Sanomien ilmestymisessä oli useita keskeytyksiä; viimeinen numero ilmestyi 1859.

* * *

Wanhus urheilumatkalla. Kahta wailla 80 wuotta wanha Sawon ukko saapui Helsinkiin wiime maanantaina. Kuopiosta otti hän sukset mukaansa ja läksi hiihtämään, jolla ajopelillä hän sitten suoritti tämän matkan reippaasti 12 päiwässä. Yhden päiwän ainoastaan sanoo hän lewänneensä Mikkelissä. Ukolla on aikomus mennä senaatin herroja puhuttelemaan eräästä maansa jakoa koskewasta asiasta. Siksi ei hän malttanut edes jouluakaan kotonansa wiettää. (Päivälehti 31.12.1890.) Tiedonpalasia

Päivälehti

Päivälehti oli leimallisesti nuorsuomalaisten lehti, josta kehittyi paitsi poliittinen vaikuttaja myös taide-elämää edistävä lehti. Ensimmäiset näytenumerot ilmestyivät loppuvuodesta 1889. Lehteä avustivat mm. Juhani Aho, Arvid Järnefelt, Eino Leino ja Oskar Merikanto. Päivälehti oli ilmestymisestään lähtien sensuurin silmätikkuna, ja lopullisesti se jouduttiin lakkauttamaan Bobrikovin murhan jälkeen kesällä 1904. Vielä samana vuonna sen toiminnan jatkajaksi perustettiin Helsingin Sanomat.

Seuraava