Kieli ja identiteetti

Suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassaan Lönnrot antaa hakusanalle yksitotinen paitsi tavanomaisen selityksen ’allvarsam’ myös luonnehdinnan ’den som dricker blott ett glas toddy’. Tämä niin kuin moni muukin sananselitys kertoo Elias Lönnrotin leikillisestä luonteesta. Sanakirjaa tehdessä huumorintaju saattoi tosin olla usein koetuksellakin, sillä hanke oli äärimmäisen vaativa ja hidas.

Sivistyselämä tarvitsi kipeästi suomalais-ruotsalaista sanakirjaa. Elias Lönnrotia (1802–1884) pidettiin sopivana tekijänä, sillä hän tunsi suomen murteita paremmin kuin kukaan muu. Ensimmäisen kerran Lönnrot tarttui tehtävään vuonna 1840. Monien keskeytysten ja vaikeuksien jälkeen suurtyö tuli vihdoin valmiiksi vuonna 1880. Silloin sanakirjassa oli yli 200 000 hakusanaa, suunnilleen saman verran kuin Nykysuomen sanakirjassa ja kaksi kertaa enemmän kuin Suomen kielen perussanakirjassa.

Vaikeuksia tuotti erityisesti suomen kielen oppisanasto. Lainasanoja saattoi Lönnrotin mielestä käyttää vain silloin, kun ne ovat vakiintuneet kieleen tai sopivat äänteellisesti suomeen. Sellaisia olivat mm. komppania, pulpetti, salaatti ja sohva. Sen sijaan bibliotheki ja hushållerska tarvitsivat suomenkielisen vastineen. Koska sanat piti sepittää kielen lakien mukaisesti, Lönnrot ehdotti navetto- ja pihatto-sanojen mallien mukaan sellaisia sanoja kuin lapsetto (barnhus), köyhättö (fattighus) ja vangitto (fånghus).

Lönnrot kehitti erityisesti kasviopin, lainopin ja kieliopin sanastoa.

	Sulje Lönnrotin sepittämiä tai käyttöön ottamia uuden merkityksen saaneita nimityksiä ovat mm. emi, hede, kaksineuvoinen, kasvio, kasvioppi, luotti, ponsi, rönsy, siitepöly, sirkkalehti, solu ja terälehti; alistaa, antautua, asianosainen, haaste, laillistaa, lakitiede, mietintö, myöntää, puoltaa, rikoslaki, syyte, syyttäjä ja valtiorikos; ajatusviiva, alkukirjain, erisnimi, kaksoisääntiö, kielioppi, lause, lauseoppi, nimisana, sanasto, sidesana, tavu, yhdyssana ja yksikkö.

Usein hän esitti sanoille vaihtoehtoja, joista jokin on myöhemmin vakiintunut kielenkäyttöön. Näin kävi sanalle sateenvarjo, jolle Lönnrot ehdotti myös vaihtoehtoja katastin ja varataivas. Hauskoja olivat myös jotkin linnunnimet: (Parus major) talitiainen, makkaratintti, pakkaistiainen, talijussi, talipölkö, talitinkki, titi; (Passer domesticus) varpunen, pensaspyöri, hottinen, ölkyinen, rossi, koturi; (Parus cristatus) tupsutiitinen, metsäpukki.

Sanastotyö oli kuitenkin vain yksi juonne Lönnrotin monipuolisessa elämäntyössä. Jälkipolvet tuntevat hänet ennen muuta kansanrunouden kerääjänä ja Kalevalan luojana. Lisäksi Lönnrot teki mittavan uran lääkärinä, sanomalehtimiehenä, kansanvalistajana, virsirunoilijana ja suomen kielen professorina. Lisää Elias Lönnrotista Kansallisbiografiassa.