Kesällä 1863 Emma ja Julius Krohnin perheessä vietettiin esikoislapsen ristiäisiä. Vanhemmat olisivat halunneet pojalleen nimeksi Ilmari, mutta he jättivät nimiasian Julius Krohnin vanhempien päätettäväksi. Nämä eivät osanneet lainkaan suomea, ja siksi Ilmari-nimi tuntui heistä oudolta. Myös tunnettu fennomaani Yrjö Koskinen säikähti Krohnien nimiehdotusta. Lapsen nimeksi tuli Kaarle Leopold. Vasta kolmannelle ja neljännelle lapselle Krohnit rohkenivat antaa aitosuomalaiset nimet Ilmari ja Helmi. Julius Krohnin toisessa avioliitossa syntyneistä lapsista suomalaisen nimen sai Aino (myöh. kirjailija Aino Kallas).

Julius Krohn oppi jo lapsena viittä kieltä: saksa oli perheen kotikieli, venäjää ja ranskaa hän oppi kotiopettajilta, ruotsi tuli tutuksi koulun kielenä, ja suomeen hän tutustui palvelusväen ja inkeriläissyntyisen äidinäidin kautta. Aikuisena Krohn täydensi kielitaitoaan.

Suomalaisen nimen antaminen lapselle oli 1860-luvulla huomiota herättävä ideologinen teko. Myöhemminkin etunimet ovat kertoneet paljon siitä, minkälaisia arvoja aikaan liittyy ja mitä vanhemmat pitävät tärkeänä.

Julius Krohn (1835–1888) toteutti fennomanian ihanteita niin yksityiselämässään kuin julkisessa toiminnassaan. Saksankielisen kodin ja ruotsinkielisen koulun kasvatti oli 1800-luvun lopussa vakaumuksellinen suomalaisuustaistelija, joka mm. vaati suomelle oikeuksia opetuksen ja hallinnon kielenä. Hän aloitti suomalaisen kansanrunouden ja Kalevalan tutkimuksen, kirjoitti suomeksi runoja (runoilijanimi Suonio), kehitti suomen kirjakieltä, toimitti aikakauslehtiä ja oli myös tuottelias suomentaja. Sävellettyinä Krohnin runoista elävät edelleen mm. Suksimiesten laulu ja Hopoti, hopoti, hopoti hoi.

Kuuntele Suksimiesten laulu:

	Sulje Suksimiesten laulu säv. K. Collan san. J. Krohn