Sivu 16 / 17

Edellinen: Saamelaiset

Seuraava: Teatteri
Seitsemän veljestä

Aleksis Kivi sai pääteoksensa Seitsemän veljestä valmiiksi toukokuussa 1869. Saman vuoden marraskuussa tehtiin päätös, että romaani julkaistaan neljässä osassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Novellikirjastossa. Kun viimeinen osa ilmestyi keväällä 1870, professori August Ahlqvist laati pitkän ja perusteellisen kritiikin teoksesta.


Ahlqvistin kritiikki oli tyrmäävä. Hänen mielestään Seitsemän veljestä oli ”ruma ja sitä paitsi varsin ikävä” ja sen sisältö ”köyhä, lapsellinen ja naurettava”. Kritiikki kohdistui erityisesti romaanin kieleen.Tiedonpalasia

”Luultavasti ei ole koskaan koko maailmassa painettu kirjaa, jossa olisi niin paljon haukkumasanoja, kirouksia, herjauksia ja raakoja kuvauksia kuin tässä kirjassa. Melkein keskeytyksettä raatelevat lukijan tunteita kaikkein julkeimmat puheenparret. Sellaisia haukkumasanoja kuin: sika, lurjus, konna, pöllö, ryökäle, kelmi, rakki, rakkikoira, hunsvotti, tyhmä pässi, vuohipukki, kalmukki, koirankuonolainen, villipeto, piikkisika, sonni, sarvipää sonni, nuijapää sonni, musta sonni, lunttu (naisista), aasintamman varsa (myös naisista) ja lukemattomia muita samantapaisia käyttävät kertomuksen henkilöt tavantakaa toisistaan.”

Kivi tunsi jääneensä yksin puolustamaan romaaniaan. Yksin hän ei kuitenkaan ollut, sillä puolustajiin kuuluivat mm. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran runoustoimikunnan erittäin arvovaltaiset jäsenet Fredrik Cygnaeus, Kaarlo Bergbom ja Julius Krohn. Heidän perusteellinen lausuntonsa julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 1873, kun romaani ilmestyi yhtenä niteenä. Silloin Aleksis Kivi oli jo kuollut.

Ahlqvistin kritiikin taustalla oli hänen näkemyksensä kansasta: runebergilaisen ylevä, romantiikan värittämä kuva. Kiven realistinen kerronta oli hänelle liikaa. Jukolan veljesten reipas kielenkäyttö soti myös kaikkia Ahlqvistin suomen kielelle asettamia ihanteita vastaan, sillä suomen kielen professori Ahlqvist halusi vaalia kirjakielen puhtautta. Häntä ärsytti Kiven kielen nurmijärveläisyys, koska hänen mielestään tuo murre oli ruotsin turmelemaa. Ahlqvist koki siksi olevansa kritiikissään suomen kielen asialla.

Ahlqvistin voimakasta reaktiota on yritetty ymmärtää myös hänen yksityiselämästään käsin. Ahlqvist ei kestänyt veljesten tarinassa varsinkaan viinan juomista, sillä hänen oma vanhempi veljensä oli juoppo, joka velkaantui, valehteli ja saattoi Ahlqvistin äidin ja veljet taloudelliseen ahdinkoon. August Ahlqvist joutui vastaamaan veljistään, sillä kaikki pojat olivat taloudenhoitajaäidin aviottomia lapsia.

Kirjeessään toukokuussa 1869 Ahlqvist kertoi, että hänen kolme poikaansa olivat menehtyneet tulirokkoon kuluneen talven aikana. Tuolloin hänelle oli ehkä yksinkertaisesti liian tuskallista lukea Jukolan iloisesta veljessarjasta.

Seuraava