Syksyllä 1892 Helsingin Suomalainen Tyttökoulu oli suljettuna koleraepidemian vuoksi, ja siksi koulunkäyntiä jatkettiin pitkälle seuraavaan kesäkuuhun. Tuolloin oppilaita odotti suuri tapahtuma: Topelius oli kutsunut heidät luokseen Sipooseen. Vanhimmat oppilaat patikoivat sinne 15 km Tikkurilasta, nuoremmat matkustivat laivalla. Perillä tytöt saivat leikkiä ja uida, syödä eväitään ja keittää sivurakennuksessa kahvia. Sen jälkeen heidät kutsuttiin sisälle; esillä oli kaksi vadillista ruukkurusinoita ja manteleita. Topelius puhui oppilaille isänmaasta suomeksi, ja koulun oppilas, Julius Krohnin Aino-tytär (myöh. kirjailija Aino Kallas) piti kauniin kiitospuheen.

Aino Krohn (1878–1956) syntyi Julius Krohnin toisesta avioliitosta. Hänen äitinsä oli ennen avioitumistaan ollut Suomalaisen Tyttökoulun opettaja ja omistautunut kokonaan suomenkieliselle naissivistykselle. Myös isä Julius oli opettanut koulun oppilaita maksutta, aatteen vuoksi.

Varsinkin suomenkielinen koulumaailma oli kiinnostunut Topeliuksesta, jonka persoonaa leimasi sama isänmaallinen ja uskonnollinen idealismi, joka oli tunnusomaista vanhemmalle fennomanialle. Topelius suhtautui myös myönteisesti tyttöjen ja naisten kouluttamiseen. Kielikysymys kärjistyi juuri tyttöjen koulutuksessa, sillä kaikki valtion tyttökoulut olivat 1800-luvun lopulle ruotsinkielisiä. Yksityinen suomenkielinen tyttökoulu oli kuitenkin perustettu Jyväskylään 1864, mutta seuraajia se alkoi saada vasta 1870- ja 1880-luvulla. Olennainen ero poikakouluihin oli se, että tyttökoulut eivät antaneet yliopistoon johtavaa opetusta.

Ensimmäinen pojille tarkoitettu, valtion ylläpitämä suomenkielinen oppikoulu perustettiin Jyväskylään 1858. Sen jälkeen perustettiin Kuopion lyseo ja Hämeenlinnan normaalilyseo. Kun Juhani Aho kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion lyseosta 1880, hän kuului koulussaan ensimmäiseen vuosiluokkaan, jonka opetuskielenä oli koko kouluajan ollut suomi.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin 1831. Samalta vuodelta on säilynyt muistikirja, johon Kaisa Juhantytär (1782-1856) on kirjoittanut virsiä ja elämäkertatietojaan. Noormarkussa asunut Kaisa Juhantytär oli taitava lukija: rippikirjan mukaan hänellä oli täydet ristit lukusilla eli kinkereillä.

Yksityisiä suomenkielisiä lyseoita oli sentään vuoteen 1881 mennessä Helsingissä, Oulussa, Porissa, Turussa, Viipurissa, Lappeenrannassa, Tampereella ja Vaasassa. Niiden taloudellinen alkupääoma perustui maakunnissa tehtyihin laajoihin rahankeräyksiin. Koska suomalaisuuden asiaa pidettiin tärkeänä, keräyksiin osallistuivat kaikki yhteiskuntaluokat. Tämä näkyy myös koulujen oppilaissa: talollisten poikia oli 25 prosenttia, ja torppareidenkin poikia peräti 7 prosenttia.

	Sulje Rahan kerääminen kauaksi perustettavan koulun hyväksi ei aina ollut helppoa. Moni joutui siksi lähettämään keräyslistansa tyhjänä takaisin. Toisaalta moni renki ja torppari antoivat vähästäänkin varoja koulujen hyväksi, jos suomenkielistä koulua pidettiin tärkeänä.

Yksityislyseoiden tilanne parani ja talous oli turvatumpaa, kun niitä 1880-luvulla alettiin siirtää valtion haltuun. Taustalla oli paitsi senaatin jäsen Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen myös kenraalikuvernööri Feodor Heiden, joka halusi lujittaa Suomen yhteyksiä Venäjään. Hänen näkemyksensä mukaan se tapahtui parhaiten suosimalla suomenmielisiä ja vahvistamalla suomen kielen asemaa.

Myös tytöille perustettiin yksityisiä suomenkielisiä kouluja; oppilaat tulivat lähinnä virkamies- ja kauppiasperheistä. Koska nämäkään koulut eivät valmentaneet tyttöjä yliopistoon, vuonna 1882 joukko Kuopion seudun naisasialiikkeen aktivisteja, tunnetuimpana kirjailija Minna Canth, teki aloitteen yliopistoon johtavan tyttölyseon perustamisesta. Tarkoitusta varten järjestettiin jälleen laaja, useita vuosia kestänyt rahankeräys. Sinä aikana Suomeen levisi Yhdysvalloista yhteiskasvatuksen aate. Kun tyttölyseon perustaminen 1886 tuli ajankohtaiseksi, kerätyillä varoilla päätettiinkin perustaa Helsinkiin Suomalainen Yhteiskoulu, SYK.

	Sulje Alkuvaiheissaan SYK toimi myös suomalaistamisen väylänä: monet ruotsinkieliset perheet halusivat lapsilleen suomenkielisen koulusivistyksen. Koulun toverikunnassa paheksuttiinkin sitä, että oppilaat pyrkivät puhumaan koulussa keskenään ruotsia, kotikieltään. Tämän vuoksi äidinkieltä opetettiin SYK:ssa lähes kaksi kertaa enemmän kuin muissa oppikouluissa. Kielitilannetta kuvaa se, että ensimmäisinä vuosina myös koulun johtokunnan pöytäkirjat pidettiin ruotsiksi.

Routavuosien aikana 1899–1905 venäläistämispolitiikka kosketti yhtä lailla niin suomen- kuin ruotsinkielisiä kouluja. Monet ruotsinkieliset koulut kuitenkin vastustivat jyrkemmin sortotoimia kuin suomenkieliset, jotka eivät halunneet vaarantaa kansallista sivistystehtävää joutumalla ristiriitaan viranomaisten kanssa. Oli vain tyydyttävä siihen, että venäjän opetusta lisättiin ja että Venäjän viranomaiset valvoivat paitsi kouluja myös yksittäisiä opettajia. Esimerkiksi keväällä 1903 Hangon ruotsalaisen yhteiskoulun johtaja painostettiin eroamaan tehtävästään hallituksen vastaisen puheensa takia. Samalla tavalla painostettiin Tampereen ruotsalaisen yhteiskoulun johtajaa, jonka kirjeenvaihdosta löytyi kotietsinnän seurauksena epäilyttävää aineistoa.