Maakuntastereotypioilla tarkoitetaan sitä, että eri maantieteellisillä alueilla käytetään erilaista murretta, joka leimaa käyttäjänsä esimerkiksi hauskaksi sanantaitajaksi, toimeliaaksi ihmiseksi tai miehekkääksi puhujaksi.
Varsinkin eteläpohjalainen murre mielletään usein maalaiseksi ja maskuliiniseksi. Mielikuva syntyy siitä, minkälaisten ihmisten huomaamme murretta käyttävän. Eräässä väitöskirjassa selvitettiin, miten hyvin eteläpohjalaiset ja pohjoissavolaiset säilyttävät kotiseutunsa murteen, kun he muuttavat Helsinkiin. Tulosten mukaan eteläpohjalaiset miehet pitivät omasta murteestaan selvimmin kiinni myös uudella asuinpaikkakunnalla.
Etelä-Pohjanmaan murteeseen tuntuu liittyvän paljon niitä myönteisiä mielikuvia, jotka yhdistetään yleensäkin suomalaisiin arvoihin. Sellaisia ovat esimerkiksi rehellisyys, vakuuttavuus ja ahkeruus. Tätä käsitystä myös media tukee: eteläpohjalainen murre yhdistetään juurevuuteen ja sukupolvelta toiselle siirtyvään ammattitaitoon jopa television kahvimainoksissa, kun isä ja poika esittelevät muuraustaitoaan eteläpohjalaisella murteella. Radion urheiluselostusta voi kommentoida menestynyt suomalaishiihtäjä Juha Mieto, joka puhuu vankkaa Etelä-Pohjanmaan murretta, mutta muiden murteiden puhujia tehtävään ei ole kovin helppo kuvitella. Vanhoissa kotimaisissa elokuvissa eteläpohjalainen murre on liittynyt körttiläis- ja puukkojunkkariromantiikkaan.
Persoonapronominit mie ja sie kuuluvat leimallisesti mm. kaakkoismurteeseen. Mie- ja sie-sanan käyttöön tuntuu liittyvän niitä piirteitä, jotka yhdistämme stereotyyppisesti karjalaisiin. Niitä ovat erityisesti iloisuus, puheliaisuus, avoimuus ja huolettomuus.
Identiteettiä tuotetaan kielellisinä valintoina. Käsitykset erilaisista identiteeteistä kuten kaupunkilaisuudesta, suomalaisuudesta ja feminiinisyydestä muuttuvat toki kaiken aikaa, ja jokainen suomen kielen puhuja on päivittäin tätä kuvaa luomassa. Stereotyyppiset mielikuvat eri maakuntien asukkaista juontuvat kuitenkin jo Topeliuksen Maamme kirjasta.
|
||||
|
||||